Hallituksen selvitysmies Pekka Ala-Pietilältä tilaama kasvuraportti esittää, että Suomeen perustettaisiin alkuvaiheessa oleville kasvuyrityksille rahasto. Se keräisi vuosittain 24-40 miljoonaa valtiolta ja 36-60 miljoonaa yksityisiltä kansalaisilta. Ehdotus on mainio moneltakin kannalta.

Sijoittamisessa on riskinsä ja reunaehtonsa. Varakkaallekin kansalaiselle pullonkaula on helposti se, ettei kiehtoviin rahoituskohteisiin noin vain törmää. Rahoituskokemuksen puutekin on iso kynnys, sillä se synnyttää epävarmuutta, vaikka tilanne olisi kuinka houkutteleva. Se on ymmärrettävää, sillä moni lupaava kasvutarinan alku päättyy pettymykseen. Jos rahoittaja panostaa huomattavan osan varallisuudestaan yhteen kohteeseen, riskitaso on liian korkea.

Osakesijoittajat tietävät, että omistusten hajautus on paras tapa hallita riskiä. Kun riskit jakautuvat, niitä on myös helpompi ottaa ja kantaa. Kasvuyritysten kohdalla epäonnistumisia tulee eteen väistämättä enemmän kuin menestystarinoita, mutta onnistumiset voivat korvata tappiot moninkertaisesti. Siihen perustuu ammattimainen yksityinen riskirahoitus – ja sijoittaminen yleisemminkin.

Rahasto keräisi rahoittajat ja kasvuyritykset laajoiksi omistaja- ja omistusryppäiksi osakerahastojen tapaan. Rahastonhoitajien pitää tietenkin olla rautaisia rahoituksen ammattilaisia. Tällaista ammattitaitoa ei joka oksalla kasva, mutta isolla rahastolla on varaa palkata tehtävien tasolla olevaa väkeä. Rivivirkamiesten varaan urakkaa ei kannata jättää.

Rahastomuotoinen riskisijoittaminen olisi iso askel kasvuyrityksille, yksityisille rahoittajille ja kansantaloudelle. Toki niitä voi kehitellä muukin taho kuin valtio. Alueelliset riskirahastot olisivat yhtä perusteltuja. Esimerkiksi Pirkanmaan talousalue olisi luonteva yksikkö. Kuntien vain pitäisi lähteä yhteistyöhön, ja avata rahaston ovet yksityiselle pääomalle. Järjestelmän luominen ei vaadi kuin hieman mielikuvitusta. Rahaa suomalaisilla kyllä on – pankkitileillä lojuu kymmeniä miljardeja inflaation syötävänä.

Heikki Ikonen