Opiskelua ja projektinhallintaaTiistai 20.5.2014 - Kari Vahtolammi Aloin viikonloppuna pyörittämään ajatuksia opiskeluun liittyvissä asioissa ja pohdin mitä haluaisin opiskella. Kävin kursseja läpi ihan ajatuksella ja aikataulutin niitä. Ja yllättävän suuri tehtävä se olikin. Yksi haaste oli se, että lähes kaikilla kursseilla on erilaiset suoritusvaatimukset. Jotkin pääsee läpi pelkällä tentillä, toiset harjoitustyö+ tentti- yhdistelmällä ja osassa on muitakin vaateita. Yksi omista ihmettelyn aiheista oli kurssit, joissa vaaditaan pakollista läsnäoloa. Ehkäpä kurssin pitäjä ei saa muuten opiskelijoita paikalle ja vaatii omaa egoaan pönkittääkseen kaikki luennoille. Mutta tuo ei ollut suurin ongelma viikonlopun aikana vaan aikatauluttaminen. Ja kun itsekkin pyrin saamaan opiskeluihin jotakin järkeä, niin keskityin käymään läpi hyödyllisiä kursseja ja niiden aikatauluja. Aluksi pyöritin niitä excelissä, mutta aika pienen hetken jälkeen siirsin niiden käsittelyn Ms Projectiin. Kuullostaa suureelliselta tehdä opiskelua projektisuunnitteluna ja vielä ihan ohjelmallisesti. Mutta yllättävää kyllä ohjelman käyttö helpottaa kurssien aikataulujen visualisointia. Osalla kursseilla saa tehdä jopa kuusi esseetä ja toisella kolme neljä harjoitustyötä. Ja kun ne aikatauluttaa ja esittää graafisesti, niin saa aika hyvän kuvan omasta työkuormasta. Samaten se helpottaa siihen, että näkee moneenko tenttiin joutuu lukemaan yhtäaikaa. Itse olen mitoituttanut opiskelun siten, että pyrin lukemaan tenttiin pari viikkoa aktiivisesti ja muulloin pyrin opiskelemaan asiaa. Ja aktiivisen opiskelun ajoitan kahteen viimeisen viikkoon ennen tenttiä. Tuolla parin viikon rutistuksella ei todellisuudessa opi aluetta kunnolla eli kyllä teen koko kurssin ajan töitä eli seuraan luentoja sekä luen materiaalia, mutta tuo pari viikkoa on sitä ns. pänttäämistä. Mutta takaisin siihen ms projectiin. On yllättävää kuinka paljon paremmin asiat aukenee kun ne suunnittelee. Eli näkee suoraan päällekkäisten kurssien määrän sekä sen, että moneenko tenttiin joutuu lukemaan yhtäaikaa. Eli saa aika inhorealistisen kuvan siitä, että kerkiääkö asiat sisäistämään. Suosittelen kokeilemaan opiskelua projektina. Suunnittelu tuo aika erilaisen kuvan opiskelusta kuin hallisematon kurssien keräily. Kuhan pohdin, Kari… Kari Vahtolammi |
Avainsanat: Kari Vahtolammi, opiskelu, projekti, projektinhallinta |
|
Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta. Itse olen pohtinut alan vaihtoa ja paluuta opiskelun pariin. Itseäni kiinnostaisi kovasti erilainen projektisuunnittelu, ketterä kehittäminen sekä johtaminen. Aikatauluttaminen on oma vahvuuteni, joten uskoisin alan sopivan itselleni.