Blogin arkisto

Kehu yrittäjä päivässä

Share |

Keskiviikko 13.8.2014 - Anja Kadziolka


kehu_yrittaja_paivassa-770x350.jpg

Itsetunto on yksi yrittäjän tärkeimpiä ominaisuuksia – ja kehityskohteita! Itsetuntoon vaikuttaa vahvasti yksi asia, joka on Suomessa yhä retuperällä. Kehuminen. Palautteen antaminen. Sen vaikutus yhteiskuntaamme ja elämäämme on varmasti suurempi, kuin osaamme kuvitellakaan.

”I can live for two months on a good compliment.” Mark Twain

Vuosia sitten osallistuin assertiivisen viestinnän kurssille, jossa opeteltiin antamaan rakentavaa palautetta. Siellä tehtiin harjoitus, jossa kehuttiin toista muutama minuutti. Keksimme kehuja toisistamme: ”ihanat kengät sinulla” ”kauniin väriset hiukset” ”olet lämmin ja vahva ihminen, sen näkee silmistäsi”. Vaikka tiedostimme, että kehut eivät välttämättä olleet aitoja, sillä emme tunteneet toisiamme, sen jälkeen oli hyvä olo.

Myös Jari Parantainen neuvoo kehumaan asiakkaita. Kehut uppoavat heti. Vaikka vastaanottaja yrittäisi vastustaa järjellään, kehu ehtii lämähtää suojauksen läpi ja aiheuttaa väkisin hyvän mielen.

Kehuminen kohentaa itsetuntoa välittömästi

Kehujen merkityksestä lapsen itsetuntoon puhutaan, mutta lasten lisäksi meidän pitäisi muistaa kehua myös aikuisia. Itsetunto kehittyy koko ajan.

Eräs ystäväni kertoi olleensa vuoden vaihto-oppilaana Amerikassa. Yhden vuoden aikana hänen ennen huono itsetuntonsa muuttui hyväksi ja hänellä oli hyvä olo itsestään. Suomeen palatessa itsetunto romahti taas. Jenkeissä kehuja ja kannustusta tuli jatkuvasti, kotimaassa ei. Miksi ei?

Mitä jos opettelisimme kehumaan rennosti ja siksi, että haluamme jakaa positiivisuutta ja hyvää mieltä ympärillemme?

Monessa maassa palautteen antaminen onkin yleisempää, kuin Suomessa. Suomalaisille on aitous tärkeää ja liian kevein perustein annetut kehut tuntuvat teennäisiltä. Mutta mitä jos muuttaisimme asennettamme hieman? Mitä jos opettelisimme kehumaan rennosti ja siksi, että haluamme jakaa positiivisuutta ja hyvää mieltä ympärillemme?

Huonon itsetunnon kierre

Mitä sitten huono itsetunto aiheuttaa? Huono itsetunto on syy huonoon johtamiseen, kiusaamiseen ja masennukseen. Huono itsetunto saa aikaan huonon itsetunnon kierteen. Huonon itsetunnon omaava ihminen ei osaa tuntea empatiaa, arvostaa toisia tai löytää toisista kehuttavaa. Pahimmassa tapauksessa huono itsetunto johtaa toisen itsetunnon tuhoamiseen.

Huono itsetunto vaikuttaa myös siihen, että emme osaa ottaa kehuja vastaan.

Hyvä itsetunto tukee luovuutta

Erityisesti luova ihminen kärsii työpaikallaan siitä, että palautetta ja tukea ei saa. Luovien ihmisten johtaja ei ymmärrä miten luovia ihmisiä pitäisi johtaa. Silloin luovuus jää käyttämättä ja innovaatioita ei synny.

Jotta luovan työntekijän itsetunto pysyisi vahvana (ja vahva sen täytyy olla, jotta hän voi luoda uutta) hän tarvitsee selkeät tavoitteet, vapautta löytää oman tiensä niiden saavuttamiseen, aikaa ja rentoa ilmapiiriä sekä motivointia.

”It’s like standing on a mountain and telling your people that you need to get across the valley. Let them figure it out, that’s what they do best.” Lainaus täältä

Niin luovuus kuin yrittäjyys vaatii rohkeutta epäonnistua. Kun itsetunto on hyvä, ei epäonnistumisista tarvitse potea ikuista morkkista. Yrittäjän pitää uskoa itseensä, uskaltaa epäonnistua ja nousta pystyyn entistä vahvempana.

Yrittäjinä meidän täytyy keskittyä johtamaan itseämme. Asettaa tavoitteita. Ruokkia omaa luovuuttamme. Ja kehua itseämme.

Vai mitä jos kehuisimme toisiamme?

Eikö tämä olisi paras tapa tukea toisiamme?

Sinulle siis, joka nyt luet tätä tekstiä, haluan sanoa, että olet vahva, luova, rohkea, hyvä, sielukas, lämmin, loistava, nerokas ja esimerkillinen. Omalla upealla tavallasi. Usko itseesi, usko ideoihisi ja pistä hyvä kiertämään. Kehu yrittäjä päivässä!

Ota kaikki saamasi kehut henkilökohtaisesti. Hyväksy ne ja anna niiden upota itseesi.

Tule kehumaan ja kehuttavaksi LinkedIniin Mamaonbis-ryhmäämme ja liittymällä sähköpostilistalle.

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

 

Avainsanat: Anja Kadziolka, kehuminen, itsetunto, luovuus


Kommentit

13.8.2014 11.29  Ari Flyktman

Kehu on Kohote. Sen käyttöä ja jalostamista kannattaa edistää. Kehutaan kaikkia, se heilauttaa jämähtäneimpääkin, saa herkän soimaan ja päivään aurinkoa. Kehutaan jopa kilpailijoita, hyvää kannattaa jakaa !

13.8.2014 11.37  Erkki Erämies

Tekee Suomalaisille hyvää!

13.8.2014 14.01  Kustomrig

No pistetääs kehu sitten Lahtisen Purkamolle Nokialle. Leikkas kone kiini autosta parivuotta sitten. Vaihtoivat vähän ajetun käytetyn moottorin tilalle, ja hienosti on pelannu. Samalla piristy auto reippaasti edelliseen koneeseen verrattuna.

13.8.2014 22.17  Yrittäjälinja

Hienoa. Kyllä palvelua edelleen Suomessa saa, vaikka negatiiviset kokemukset ovatkin enemmän esillä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini