Suomen hallitus ampuu omaan jalkaansaKeskiviikko 19.9.2012 - Harri Jyrkiäinen Suomen hallitus on uudessa hallitusohjelmassaan painottanut mm. yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Hallitus näyttää tekevän kaikkensa, jotteivät talouden pyörät Suomessa pyörisi. Arvonlisäveron korotus ja kilometrikorvausten leikkaus osaltaan saattavat taloutemme rajuun ja pitkään taantumaan. Suomen hallituksen eräiden jäsenten tieto ja taito ymmärtää kansantaloutta on todennäköisesti kansakoulutasoa. Hallituksen ainut keino selviytyä Eurooppaa ja meitä kohtaavasta haaksirikosta on korottaa veroja. Nyt jos koskaan on syytä pidättäytyä kaikista yritykseen kohdistuvista veroluonteisista maksuista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, yrittäjä, yrittäminen, yrittäjyys, arvonlisävero, kilometrikorvaus, matkakulut |
Myyntimiehelle ja asentajalle joukkoliikenne ei ole realistinen vaihtoehtoKeskiviikko 18.4.2012 - Samuli Myllyharju Kilometrikorvausjärjestelmään aiottuja muutoksia perustellaan myös tarpeella kannustaa työautoilijoita joukkoliikenteen käyttämiseen. On paikallaan korjata muutamia asiaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä. Ehdotetun muutoksen muodosta voi saada vaikutelman, että yli 15 000 km vuodessa työajoa ajavien noin 40 000 henkilön ryhmä ja liikennepoliittisessa selonteossa mainitut liikenteen päästötavoitteet olisivat jonkinlaisessa kohtalonyhteydessä toisiinsa. Ikään kuin esimerkiksi liikkuvan myyntityön ammattilaiset, asentajat ja monien muiden alojen työntekijät ajelisivat huvikseen autoillaan ympäri maata ja aiheuttaisivat suurenkin uhkan valtion päästötavoitteille. Ja että heidän työnsä voitaisiin tehokkaasti tehdä julkisia liikennevälineitä käyttämällä. |
8 kommenttia . Avainsanat: Samuli Myllyharju, kilometrikorvaus, korvaus, liikenne, smkj |