Blogin arkisto

Myyntimiehelle ja asentajalle joukkoliikenne ei ole realistinen vaihtoehto

Share |

Keskiviikko 18.4.2012 - Samuli Myllyharju


Kilometrikorvausjärjestelmään aiottuja muutoksia perustellaan myös tarpeella kannustaa työautoilijoita joukkoliikenteen käyttämiseen. On paikallaan korjata muutamia asiaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.

Ehdotetun muutoksen muodosta voi saada vaikutelman, että yli 15 000 km vuodessa työajoa ajavien noin 40 000 henkilön ryhmä ja liikennepoliittisessa selonteossa mainitut liikenteen päästötavoitteet olisivat jonkinlaisessa kohtalonyhteydessä toisiinsa. Ikään kuin esimerkiksi liikkuvan myyntityön ammattilaiset, asentajat ja monien muiden alojen työntekijät ajelisivat huvikseen autoillaan ympäri maata ja aiheuttaisivat suurenkin uhkan valtion päästötavoitteille. Ja että heidän työnsä voitaisiin tehokkaasti tehdä julkisia liikennevälineitä käyttämällä.

Esimerkiksi myyntimies tekee työpäivän aikana keskimäärin 3–5 asiakaskäyntiä. Tehokas työpäivän organisointi ei käytännössä onnistu pelkästään joukkoliikennettä hyödyntämällä. Toki tämä pieni ryhmä ajaa pääsääntöisesti kokoluokaltaan isompaan keskiluokkaan kuuluvilla autoilla, mutta tämä johtuu turvallisuuskysymysten, ergonomian ja työviihtyvyyden lisäksi siitä, että he kuljettavat myyntimatkoillaan mukanaan näytteitä, joita ei ole käytännön syistä mahdollista kuljettaa julkisessa kulkuneuvossa. Se, että myyntimies kuljettaisi tilaa vieviä kymmenien kilojen näyte-eriä tai vaikkapa lääkenäytteitä päivittäin junalla tai linja-autolla, kuulostaa absurdilta jo pelkästään aikataulujen yhteensovittamisen saati joukkoliikenneverkon kattavuuden näkökulmasta.

Keskustelussa kilometrikorvausjärjestelmän rakenneuudistuksesta on jäänyt tyystin huomiotta se, että liikkuvan myyntityön ammattilainen tuo työllään merkittävää tuottoa yrityksille ja verotuloja valtiolle. Yksi tehokas liikkuvan myyntityön ammattilainen työllistää omalla työllään 5–25 muuta yrityksen työntekijää. Nyt muun muassa tälle kasvun ja hyvinvoinnin kannalta merkittävälle, mutta kooltaan varsin pienelle ryhmälle ollaan kaavailemassa "solidaarisuusveroa" kuten yli 100 000 euroa vuodessa ansaitseville. Se, että moukarilla lyödään hyttystä, ei tule johtamaan tässäkään asiassa valtion kannalta toivottuun taloudelliseen tuottoon.

Samuli Myllyharju
yhteyspäällikkö
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMK
www.smkj.fi

Avainsanat: Samuli Myllyharju, kilometrikorvaus, korvaus, liikenne, smkj


Kommentit

18.4.2012 9.41  Kiskontaa sanon minä

Kilometrikorvausten kimppuun hyökkääminen johtunee, siitä, että valtio ja sen byrokratia ja julkinen sektori ylipäätään on hädässä, rahaa täytyy saada ja jos sitä jostain vain saa, sinne vaan. Sen sijaan että olisi jo aikoja sitten korjattu systeemiä, jossa kulut ovat liian suuret yritetään paikata asiaa ryöväämällä rahaa joka paikasta mistä sitä on saatavissa. Sitten sanotaan, että verojen kierto pienimuotoinenkin on petosta ja rikosta, mutta tämä on vain yksi toimi, joka suorastaan yllyyttää siihen, sillä mistään ei saa enää edes korvauksia verottomasti ja veroprogressio senkuin kovenee. Kohti sosialismia ja idiotismia sanon minä. Tosiasia on se, että vaikka pieneltä osin kilmetrikorvaus on voitollista sen saajalle, niin ei niillä kukaan rikastu. Ja niiden saajalla on riskit, siilloin ei tule tämmöisiä veroja puolustettavan. Veroehdotus on myös ihan ristiriidassa tavoitteiden kanssa, jossa autokanta uusiutuisi ja sokea usko joukkoliikenteen voimaan lisää idiotismia. Nämä rahat ei kuitenkaan mene muualle kuin poliittisesti älyttömiin tarkoituksiin, joita maksaja ei voi päättää.

18.4.2012 9.51  Hevimies

No en nyt km korvausten voitollisuudesta tiedä, kyllä siinä autossa on paljon muutakin kustannusta kun pelkät löböt. Korjata ja huoltaa joutuu ja kuta enempi ajaa sitä useemmin tarvii huoltaa. Renkaatkin kuluu ajaessa ja ne on sika kalliita.....

18.4.2012 10.11  Paljon ajava

Arvonalennus on aika kovaa, siinä ei muutamat tuhannet kilometrikorvaukset oo mitään. Ja et niin vain voi myydäkään pois ilman kuluja ja vaivaa. Lisäksi aika joka menee huoltoihin ja muihin vastaaviin on myös otettava huomioon, kuten myös matkat näiden asioiden takia.

18.4.2012 12.50  Yrittäjä

Joo ei ne KM korvaukset kovin voitollisia ole nyttenkään, se on vaa muodollinen korvaus.

Auton omistaminen yksinään on erittäin kallista, vakuutukset yksinään on äkkiä toistatonnia vuodessa, ja auton täytyy olla uudempi jolloin sen omistuskulut on äkkiä sen 3-5k ? vuodessa.

Vaikka olen IT-alan yrittäjä, auto on erittäin kriittinen silloinkin, alatko vaikka 5:ttä 35kiloista palvelinta roudaamaan dösässä?
Keskellä yötä tulee hälytys että joku palvelin on kyrvähtänyt, odotanko aamuun että eka dösä liikkuu??!?

Juuri näin Suomen Tasavalta, aja vaan taloudellinen selkäranka tuhoon

20.4.2012 7.32  Hyvä veli hoi

Eiköhän näitä välttämättömiä näyte ja kymmenien kilojen kuljettajia ole aika vähän? Ette voi tosissanne väittää, etteikö kilometrikorvausjärjestelmässä olisi yhtään ilmaa?

20.4.2012 14.07  Hevimies

No ei sinä kyllä mitään ilmaa oo, jos ajat vanhalla paskalla sitä saa kokoajan korjata, ja syö löpöä paljon. Jos taas ajat uudella paskalla niin huollot ja vakuutukset maksaa hunajaa, kokoajan saa olla pesemässä että ei ruostu pystyyn. Kuten "Paljon ajava" totesi arvo tippuu silmissä kun mittariin tulee kilsoja. Jättäisin kyllä mieluusti auton himaan jos ei työ edellyttäisi oman auton käyttöä.

20.4.2012 17.02  Haistaa paska koko valtiovalta

Veroja, veroja ja veroja, muuta ette osaa.

20.4.2012 17.03  Tässä vielä

Kuuntele linkissä oleva, niin on totta


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini