Suomi oli 1990-luvun alkupuolella päätymässä IMF:n hoiviin kun valtiolle ei enää suostuttu antamaan lainaa maailmalta. Lainaa tarvittiin kun pankit olivat sössineet omat busineksensa antamalla rahaa lainaksi ilman vakuuksia ja valtion piti tulla pelastamaan poloiset pankit. Nyt USA:ssa on päädytty samaan tilanteeseen. Valtio pelastaa pankkirukat ostamalla näiltä niiden huonot lainat roskapankkiin, USA:n Arsenaliin. Hetken päästä kaikki taas rullaa kuin ennen vanhaan. Tämä on ensimmäinen vaihe USA:n talouden uudelle nousulle.

Islannissa tilanne on kinkkisempi. Valtiossa toimivat pankit ovat taseeltaan ja veloiltaan poikkeuksellisen suuria suhteessa valtion talouteen. Valtio itsessään ei ole kovin velkainen, mutta pankit ovat. Islannissa valtion rahkeet eivät riitä pelastamaan kaatuvia pankkeja, minkä jälkeen tullaan aivan uudenlaiseen tilanteeseen. Mitä tekee valtio, jonka rahat eivät riitä pankkien tukemiseen.

Jos Islannin valtio ottaa pankeista vastuun, valtio kaatuu IMF:n holhoukseen. Valtion resurssit eivät riitä hoitamaan ongelmaa. Islannissa käy kuin USA:ssa. Ihmiset eivät halua ottaa vastuulleen pankkien tappioita. Demokratia potkaisee pankit kumoon ja tappio jää, ei valtiolle, vaan islantilaisia pankkeja rahoittaneille kansainvälisille sijoittajille. Toivottavasti ei kuitenkaan tallettajilla.

Mitä tämä tarkoittaa Suomessa? Islantilaisten suomalaisilta ostamat pankit ja muut sijoitukset tulevat myyntiin ja palautuvat entisille tai uusille, todennäköisesti suomalaisille omistajille, jotka kuittasivat islantilaisilta huimia kaupavoittoja myydessään osakkeensa muutama vuosi sitten. Vanha raha on ainakin tässä viisaampi kui uusi. Niin se oli Suomessakin laman jälkeen. Niin se on USA:ssakin tänään.

Islannista tai heidän pankeistaan tulee jättimäinen konkurssipesä, joka realisoi omistuksensa suomalaisessa Sammossa ja muissa yhtiöissä jollekin, ehkä Kiinan valtion sijoitusyhtiölle, ehkä venäläisille tai mahdollisesti arabeille. Raha ei maailmasta ole hävinnyt. Nyt rahalla taas saa ja ne saavat, joilla sitä on.

Meillä talous lamaantuu kunnes Lauttasaaren S-marketissa leivän hinta putoaa alle 3 euron, ehkä 1,5 euroa on merkki uudesta noususta. Kaikki mikä menee ylös tulee alas. Nämä jutut ovat perustaltaan aika yksinkertaisia.

Lue lisää Kari Uotin blogeja
Kirjoitus on julkaistu Kari Uotin luvalla