Euroopan unionin merkitys on valtava Suomen talouselämälle. Noin 70 prosenttia kaikista elinkeinoelämää ohjaavista laeista tulee meille Euroopan unionista. Näin ollen on tärkeää tuntea EU:n talouden perusasiat ja miettiä EU:n meille tuomia taloudellisia haasteita niin valtiovallan kuin yritysmaailman näkökulmasta.

EU:n budjetti on noin 130 miljardia euroa. Noin kolmannes budjetista saadaan tullimaksuista ja jäsenmaiden arvonlisäverosta perittävästä prosenttiosuudesta. Jäljelle jäävä suurempi osa kerätään siten, että kukin jäsenvaltio luovuttaa bruttokansantuotteestaan EU:lle prosentuaalisesti yhdenvertaisen osuuden, joka määritellään tarpeen mukaan mutta on käytännössä noin 0,7 prosenttia jäsenvaltioiden bruttokansantuotteesta (BKT). EU:n talousarvio ei kuitenkaan saa ylittää 1,24 prosenttia kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta.

EU:n "jäsenmaksu"

Periaatteessa EU:n ”jäsenmaksu” on jokaista unionin kansalaista kohden laskettuna noin 235 € vuodessa, mutta käytännössä maksun tietysti suorittavat varakkaampien jäsenmaiden kansalaiset, joiden kotimaat antavat EU:lle enemmän kuin saavat.

EU:n varojen käyttö jakautuu seuraavasti: kestävä kasvu eli erityisesti kehittyvien alueiden tukeminen ja kilpailukyvyn parantaminen vie 44 prosenttia budjetista, luonnonvarojen suojelu ja maataloustuet 43 prosenttia, ulkopolitiikka 6 prosenttia ja hallinto 5-6 prosenttia. Viimeinen noin 1 prosentin osuus menee kansalaisuus-, vapaus-, turvallisuus- ja oikeusasioihin.

Itälaajeneminen kallista Suomelle

Suomen valtiontalouden kannalta EU:n keskeisin haaste on ollut viisitoista vuotta jatkunut laajeneminen. Kun Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Euroopan unioniin vuonna 1995, oli jäseniä 15, eikä yksikään niistä ollut sosialismin runtelemasta Itä-Euroopasta.

Vuonna 2004 EU sitten laajeni itää kohti peräti kymmenen uuden jäsenen voimin. Vuonna 2007 liittyivät vielä Romania ja Bulgaria. Seuraavaksi ovat vuorossa Kroatia, Makedonia ja lopulta kaiketi sodan ja korruption täysin runtelema Bosnia. Ja tietysti Turkki.

Suomen kansantaloudelle itälaajeneminen on ollut ennen kaikkea rasite. Olemme EU:ssa nyt roima nettomaksaja, noin 400 miljoonan vuosittaisella vajeella, kun rahojamme siirretään Itä-Euroopan tukemiseen ja kehittämiseen. Lisäksi itälaajeneminen on romahduttanut poliittisen vaikutusvaltamme, kun jäsenmaat ja väkiluku EU:ssa on lisääntynyt ja suhteellinen osuutemme pienentynyt.

Isot jyräävät pienet

Esimerkiksi paikat europarlamentissa perustuvat juuri väkilukujen suhteisiin. Näin ollen muun muassa Puola omaa parlamentissa 54 paikkaa, kun Suomi puolestaan tällä hetkellä 14, joista menetämme seuraavissa vaaleissa vielä yhden.

Kun EU otti Itä-Euroopan maat täysjäseniksi, unionin väkiluku kasvoi 20 prosenttia, mutta bruttokansantuote 5 prosenttia. Laajentuminen on myös edelleen lisännyt tehottomuutta, kun pelkästään virallisia kieliä on tällä hetkellä jo 23.

Yli 70 miljoonan asukkaan Turkki olisi pitkä harppaus samaan suuntaan. Maasta tulisi väestöltään EU:n toiseksi suurin maa, jonka vaikutusvalta luonnollisesti Suomeen verraten olisi jälleen moninkertainen. Kuitenkin Turkin BKT henkeä kohden on alle viidennes Suomeen verrattuna. On sanomattakin selvää, että Turkki, kuten Itä-Euroopan maatkin, käyttävät kaiken vaikutusvaltansa siirtääkseen mahdollisimman monta meidän euroamme omiin pohjattomiin taskuihinsa.

Edunvalvonnan tärkeys

Europarlamentaarikkoja on kaikkiaan 785. EU:n kaikkien toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 40 000. Apparaatin massiivisuus ja päätösten tärkeys luovat ainutkertaisia haasteita niin poliittiselle kuin taloudelliselle edunvalvonnalle.

Ei olekaan ihmeellistä, että yritysmaailma ja elinkeinoelämä on Brysselissä erittäin voimakkaasti edustettuina. Koko maailmassa vain Washingtonissa on enemmän lobbareita. Brysselissä työskentelee tällä hetkellä noin 16 000 edunvalvojaa, jotka edustavat 1 500:aa etujärjestöä, 900:aa liike-elämän järjestöä, 300:aa konsultointi- ja lakitoimistoa sekä 350:tä yritysedustusta.

Esilläolo on yritysmaailmalle elintärkeää, mutta kilpailu huomiosta kivikovaa. Kaikkien edunvalvojien tavoite on päästä vaikuttamaan asioihin jo valmisteluvaiheessa. On onnistuttava antamaan mahdollisimman selkeää tietoa kaikille asian kannalta oleellisille osapuolille.

Valmistelijoilla ja päättäjillä ei yleensä itsellään ole kokemusta elinkeinoelämästä, mutta tavallisesti heillä on aito halu saada asioista perinpohjainen selko ennen päätöstä.

Järkiperustelut sivuutettu

Kaiken edellisen tietäen olisi erittäin tärkeää, että Suomella olisi myös vahva kansallista etua suojeleva poliittinen edustus EU:ssa. Valitettavasti maamme keskeisimmät europoliitikot ovat kuitenkin päinvastoin voimallisesti ajaneet itälaajentumista. Järkiperustelut on sivuutettu, koska laajeneminen on heidän mielestään "EU:n historiallinen tehtävä".

Kun suuria ratkaisuja perustellaan vain sillä, että kyseessä on historiallinen tehtävä, tehdään yleensä historiallisia virheitä. Tulevaisuudestamme päättävä EU ei ole sopiva paikka lapsenuskoisten idealistien leikkikentäksi eikä myöskään epäonnistuneiden poliitikkojen roskapankiksi.

Mistä olisi päätettävä?

Kaikilla organisaatioilla on taipumus uskoa itse olevansa paras ratkaisu maailman kaikkiin ongelmiin. Myös EU tekee jatkuvasti päätöksiä asioista, jotka olisi parempi jättää jäsenmaiden päätettäväksi tai kokonaan sikseen. Kaikkia asioita ei pidä standardisoida koko mantereen laajuisesti.

EU:n olemassaolon tarve ja oikeutus on ylikansallista yhteistyötä vaativissa kysymyksissä, joita ovat muun muassa ympäristönsuojelu, kaupan esteiden poistaminen, maahanmuuton hallinnointi, yhteinen patenttijärjestelmä ja yleiseurooppalainen talouden vakaus.

Enemmän kuin mitään muuta, EU:n pitäisi pyrkiä rakentamaan energiaomavaraisuutta ja irtautumaan energiantoimituksissa Venäjän talutusnuorasta.

Suomen tärkeimpiä tavoitteita

Sen sijaan esimerkiksi työ- ja sosiaaliasioiden osalta Suomi ei kannata lainsäädännön yhdenmukaistamista, eikä meidän tulekaan kannattaa. Maatalouden laajempaa sääntelyä EU:n taholta tulisi myös vastustaa kaikin keinoin. Itälaajenemisen suhteen ainakin Turkin täysjäsenyys olisi pyrittävä estämään tai edes lykkäämään.

Pitkällä aikavälillä Suomen tärkeimpiä tavoitteita täytyy myös olla, ettei kansallista omaisuuttamme pääse hallinnoimaan tai kaupallisesti hyödyntämään mikään Suomen tai varsinkaan Euroopan ulkopuolinen taho. Esimerkiksi kun maailman vesipula pahenee vuosi vuodelta, meidän olisi ehdottomasti varmistettava, ettei tulevaisuudessa yhtäkään litraa suomalaista vettä pullota tai myy muu kuin suomalainen yritys.

Sampo Terho