Ei nimi postia pahennaMaanantai 25.5.2009 klo 8.00 - Liisa Seppälä Vai pahensiko? Vuoteen 1990 asti posti kulki, kunhan vain kusti polki. Tuolloin Posti-Tele muuttui liikelaitokseksi, jonka taloudenpito irrotettiin valtion ja tulo- ja menoarviosta. Kustin vauhti taisi tällöin hieman hidastua ja ruostetta ketjuihin alkoi ilmaantua enemmänkin vuoden 2001 myötä, kun Suomen Postista tuli julkinen osakeyhtiö. Vuoden 2007 nimenmuutoksen jälkeen tuntuu usko postinjakelun toimivuuteen melkoisesti romahtaneen. Itella taisi sysätä Kustin pyörän pöpelikköön. Suomen postilaitos on toiminut vuodesta 1683, ja postitoimen keskusvirasto perustettu 1811. 1800-luvun puolivälin paikkeilla aloitettiin toimiva pakettiposti, otettiin käyttöön postimerkit sekä aloitettiin kirjeiden ja sanomalehtien kanto kotiin. Vuonna 1927 lennätinlaitos yhdistettiin Postiin ja 1981 Posti- ja lennätinlaitoksen nimi muuttui Posti- ja telelaitokseksi. Tällöin Postiin luotettiin vielä kuin kallioon ja postilainen oli kylän merkkihenkilöitä. Itellan tultua mukaan kuvioihin pakka sekosi melkoisesti. Nimenvaihdos aiheutti yleistä hämmennystä ja jopa huvittuneisuutta. Nimi on assosioitunut muun muassa riisiin ja terveyssiteisiin, eikä sen alkuperää tunnu tuntevan kukaan. Kuluttajiahan palvellaan edelleen Posti-nimellä, kun taas yritysasiakkaita Itellana. Käytännössä sana "itella" ei kaiketi tarkoita mitään, mutta pikaisen gallupin perusteella sen synonyymiksi on muodostunut "moka". Murentunut luotettavuusmielikuvaEn tiedä, mikä on totuus, mutta yleinen mielipide tuntuu olevan, että postiin ei enää voi luottaa. Vaikuttaa siltä, että Itellan myötä postia on kummasti ruvennut katoilemaan, yrityksiin jaellaan ihmeen paljon sinne kuulumatonta postia, eikä postin uudelleenohjaus toimi. Kaikesta tästä on myös omakohtaisia kokemuksia; melko usein joudun kiikuttamaan pöydälleni ilmestyneitä yritysposteja viereiseen rappuun tai palauttamaan laatikkoon merkinnällä "väärä osoite". Useamman kerran kuluneen vuoden aikana on myös tiettynä päivänä postitettu kuorinippu kadonnut jonnekin Itellan keltaiseen aukkoon. Asianmukaisesti frankkeeratut kuoret olen vieläpä omin käsin sujauttanut laatikkoon hyvissä ajoin ennen seuraavaa tyhjennystä, mutta silti ne eivät vain tavoita vastaanottajaa. Pahimmassa tapauksessa eräästä laskutuserästä kaikkiaan 15 laskua "katosi". Asia selvisi, kun asiakkaamme kiukuissaan soittelivat yritykseemme huomautuslaskun saatuaan ja reklamoivat, etteivät ole milloinkaan saaneet alkuperäistä laskua. Kyseessä ei siis enää voi olla sattuma, kun tapahtunut liikkuu moisessa mittakaavassa. Mistä tämä sitten mahtaa johtua? Onko tuloshakuisuus karsinut liikaa henkilöstöä? Vai otetaanko säästötavoitteista johtuen töitä tekemään "ummikkoja", joille ei ehditä antamaan riittävästi koulutusta? Vai onko kaiken taustalla konttoreiden jatkuva alasajo ja asiamiespostien yleistyminen? Tai sitten Kustin pyörä on vain jäänyt huoltamatta. Tiedä häntä - Itellassa työskentelevät puolustautuvat voimakkaasti moitteita vastaan, enkä heidän työmoraaliaan epäilekään. Jostain silti johtuu se tosiasia, että aiemmin varsin luotettavana tunnettu Posti on evoluution myötä muuttunut jollain tapaa aineettomaksi ja etäiseksi sekä jopa epäluotettavaksi koettavaksi Itellaksi. Itse kaipaan Kustia. Liisa Seppälä |
Avainsanat: Posti, Itella, luottamus, mielikuvat, huono kokemus, postitus |
|
25.5.2009 19.26
Paul Tiililä
Isoisän aikaan posti kannettiin kaupungeissa kolme kertaa päivässä. Itse muistan Helsingin ajoiltani 1950-luvulla, että posti jaettiin kahdesti päivässä. |
Hyvä kirjoitus ja erittäin paikkansapitävä.
Postin alasajo alkoi juuri 1990-luvun alkupuolella. Mielestäni on suoranainen häpeä, että postin kaltaisiin peruspalveluihin ei muka enää ollut varaa. Se kun kuitenkin on - tai sen pitäisi olla - peruspalvelu, jonka täytyy olla helposti saatavilla.
Aikoinaan todellakin Kusti polki halki tuulen ja tuiskun kirjeet perille, olipa osoite tarkka tai vähän sinne päin. Nyt kuulee joka suunnalta tarinoita merkillisistä viiveistä tai jopa katoamisista. Eivät voi olla pelkkiä yksittäistapauksia, kuten julkisesti selitetään.
Mitä nimeen tulee, niin Itella on yksinkertaisesti naurettava nimi, Posti on selkeä, suomalainen, aivan kunniakas nimi perinteitä omaavalle toiminnalle. Kummallista ja typerääkin hävetä perisuomalaista nimeä, joka niin selvästi kertoo mitä yritys tekee.