Blogin arkisto

Torjutuksi tuleminen auttaa kehittymään

Share |

Tiistai 11.5.2010 - Pauli Vuorio


Bookmark and Share

Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi niiden ajankohtaisen teeman tai muun syyn takia. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa!

 

Ihmiset eivät halua myydä, eivät halua olla myöskään olla tyrkyttävän myyjän toimien kohteena. Nämä samat ihmiset haluavat silti ostaa, he menevät esimerkiksi ostoskeskuksiin tai muihin liikkeisiin ja ostavat kyllä mielellään, jotkut lähes pakonomaisestikin. Ihmisillä ei useimmiten ole mitään myymistä tai siihen rinnastettavaa toimintaa vastaan, he eivät vain itse halua tehdä sitä, koska pelkäävät torjutuksi tulemista. Erityisesti yrittäminen ja myyntityö vaatii voittamaan tämän pelon. Ja liiketoiminnassa, yrittämisessä täytyy on myyntityötä. Kaikki liikevaihto perustuu kuitenkin osto / myyntisopimuksiin.

Kirjassa Rich Dad´s Bisneskoulu (Suomessa julkaissut Multikustannus) osuvasti kuvataan asiaa: Useimmat ihmiset pelkäävät torjutuksi tulemista. Sen sijaan, että he myöntäisivät pelkonsa, he puhuvat pahaa myynti-ihmisistä. He sanovat esimerkiksi: ” En ole myyjätyyppiä”. Minulla on ammattikoulutus.”Monet jotka pelkäävät myydä, eivät halua myöntää sitä. Niinpä he katsovat alaspäin myyjiä ja myyjän ammattia.

Yhteiskunta kouluttaa ja tukee kouluttautumista. Vanhaan tapaan kouluttautuvia ihmisiä ohjelmoidaan tekemään palkkatyötä, ihanteena saada mm. turvallinen, hyväpalkkainen työ. Esimerkiksi korkeakoulukoulutus vähentää riskiä joutua huonoihin töihin tai työttömäksi. Olen kuullut ja lukenut, että on monia ihmisiä, joilla on tämäntyyppinen koulutus, mutta silti se ei ole taannut korkeampitasoista tai -palkkaista työpaikkaa.

Monien näiden mielestä kun koulutuksen jälkeen ei palkitakaan ihmisiä millään tavalla on kyseessä "yhteiskunnallinen petos". Eikö kyse ole kuitenkin myös itsepetos? Olla ohjattavana ja odottaa että yhteiskunta järjestää sinulle jotain. Monet haluavat töihin, joissa ei tarvitse myydä, saada ja vaatia päätöksiä, esiintyä tai olla tulostavoitteiden paineessa. Mainitsemassani kirjassa toinenkin kohta jota haluan tässä siteerata, kauppakorkeakoulussa eräs professori sanoi; ”Menestyäksesi liike-elämässä sinun täytyy olla ainakin 51-prosenttisesti oikeassa”. Minusta tämä tieto ei pidä paikkansa. Todellisuudessa ihminen voi menestyä hyvin, vaikka hänen onnistumisprosenttinsa on paljon alhaisempi.

Tämä pitää ehdottomasti paikkansa.Mitä useampi pystyy ajattelemaan näin, sitä useampi on vapaampi yhteiskunnallisesta ohjauksesta palkkatyöhön, jonka tarkoitus on tehdä suuryhtiöistä suurempia ja rikkaammista rikkaampia. Tämä vaatii kuitenkin myynnin arvostuksen nousua omassa arvomaailmassa ja myymisen tekeminen vaati torjutuksi tulemisen pelon voittamista.

Pauli Vuorio

Avainsanat: Yrittäminen, Liiketoiminta, Myyntitaito, Myyntityö, Torjutuksi tuleminen, Bisneskoulu, Rich Dad´s, myyminen, Pauli Vuorio, ostaminen, myyntityö,


Kommentit

31.8.2008 16.27  Mielipidekirjoittaja

Tiedän monta ihmistä, jotka eivät pysty sanomaan ei hinnanalennuksille ja haluavat saada lähes kaiken mikä toisillakin on. Liittynee asiaan ?

11.5.2010 12.13  Pete

Myynti on osa talouden mekanismia siinä kuin muutkin osat. Tuote tai palvelu täytyy suunnitella ja tuottaa, mutta myös myydä. Ei kaikki toki voi olla hyviä myyjiä, kuten ei suunnittelijoitakaan. Jokainen taaplaa parhaiten omalla tontillaan. Kaikkea työtä tulee arvostaa.

11.5.2010 14.11  Pauli Vuorio

Totta kai. Torjutuksi tulemista tulee myös keksijöille:) Ja kenellle tahansa.

11.5.2010 21.23  Pete

Varmasti, ja vastoinkäymiset ovat osa kaikkea työtä. Parhaassa tapauksessa kasvattava osa. Ja pitäähän sen suunnitelijankin ajatella, että joku hänenkin työnsä ostaa ja ottaa käyttöön. Sen puoleen ollaan kaikki myyjiä.

26.5.2010 12.44  Tarja Huttunen

Jahas, torjutuksi tulemisen pelko? Miksi se ei sitten näy muussa toiminnassa? Olisiko kyse vain tiedon ja osaamisen puutteesta? Totta kyllä, että myynti on välttämätöntä, jos meinaa yrittäjänä leipänsä ansaita. Opena koin usein myyväni tietoa, taitoa ja varsinkin asenteita, mutta ei sillä ollut niin väliä"ostivatko", palkka kun juoksi joka tapauksessa.

26.5.2010 13.15  Pauli Vuorio

Myynnissä on tavoite saada asiakas ostamaan ja henkilökohtaisessa myyntityössä myyjän tekeminen ( ja myös rekemättä jättäminen ) on siinä avainasemassa.
Torjutuksi tulemista tämän tavoitteen toteutumisen kannalta tulee siis herkemmin toiselta ihmiseltä.
Kun taas esimerksi jossain muussa suorittavassa työssä tehdään vasikkapa valmistusta laitteilla. Kuka silloin antaa torjumista?
Silti torjutuksi tulemisen pelko näkyy muussakin toiminnassa, itse asiassa lähes kaikessa, ellei kaikessa ihmisten väkisessä vuorovaikutuksessa. Mielipiteiden vaihdossa, kavereiden kanssa keskustelussa, kokouksissa, puhelinsoitoissa toisille ihmisille jne...
Torjutuksi tulemisen pelko kyllä näkyy, huomattavasti hienovaraisemmin vain tai vain tai joskus aavistuksen verran, myyntityössä se kohdataan taas useammin ja jos saan sanoa niin vertauskuvallisesti "silmästä silmään".
Asiaan liittyvää näkyy kyllä myös helposti tiimityössä, esimiestyöskentelyssä, esiintymisessä ja yksityiselämässä.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini