Miksi valmentautua, kun koulut on jo käyty?Maanantai 18.7.2011 - Hans-Peter Siefen Nostamme muutamia aikaisemmin sivustollamme julkaistuja kirjoituksia uudelleen kommentoitaviksi niiden ajankohtaisen teeman takia. Osallistu keskusteluun ja ota kantaa! Suomalainen koulujärjestelmä on maailman paras. Kuulimme tämän jälleen pari kuukautta sitten, kun Newsweek julkaisi Suomen maailman parhaaksi maaksi syntyä. Voimme kaikki siis olla onnellisia syntymästämme tähän satumaisen kauniiseen maahan, jossa kaikki asiat ovat hyvin ja on turvallista. Se miten ne ovat tulevaisuudessa meillä kullakin, riippuu meistä itsestämme. Kävin jokin aika sitten Jyväskylän yliopistolla ministeri Mauri Pekkarisen luennolla. Mauri julisti samaa asiaa: Suomi on menestynyt kansainvälisessä vertailussa tavattoman hyvin. Se on ollut hyvän koulutuksen ja hyvien hoksottimien ansiota. Mauri jatkoi, että sama ei kuitenkaan jatku ellemme edelleen panosta koulutukseemme ja kehity! Maailma tarvitsee paljon kehittyjiä. Meillä on monta kovaa ja todella kovaa kysymystä ratkaistavana: mm. ihmisen vaikutus ilmaston lämpenemiseen olisi hyvä saada haltuun ja yhtenä tähän liittyvänä keinona väestönkasvu asettumaan, ennen kuin täällä on liian ahdasta. Elokuussa Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck sanoi ympäristöseminaarissa Savonlinnassa tähänkin asiaan osuvasti: "Ilmaston muutos ei ole yhteiskunnan vastuulla, vaan se on ennen kaikkea yksilön vastuulla." Puhe jatkui tähän liittyvillä loistavilla esimerkeillä ja hyvin vaikuttavalla kannustuksella toimimaan. Jos pohdimme miten tämä vaikuttaa omaan ja jälkipolviemme elämään, niin asiasta tulee itselle konkreettinen. Itsensä kehittämisen merkitystä on tutkittu mm. Helsingin kauppakorkeakoulussa. Yksi helpoimmin mitattavista vaikutuksista on eurot. Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu, että aktiivisesti itseään kehittävien ihmisten tulotaso kasvaa kolme kertaa sohvaperunoita nopeammin. Tämänkin valossa valmentautuminen koulun jälkeenkin kannattaa, vaikka sitä koulua on takana monesti yli 15 vuotta. Olet oppinut koulussa monta tärkeää asiaa: lukemista, laskemista, historiaa, kieliä, matematiikkaa, ongelman ratkaisukykyä ja fysiikan peruslainalaisuudet – ehkä enemmänkin! Kuitenkin on monta asiaa, joita koulu ei opeta. Oma kokemukseniSatuin elämäni ensimmäiselle yrittäjille suunnatulle valmennukselle 19-vuotiaana Helsingin Kulttuuritalolle törmättyäni verkostomarkkinointiin. Se oli ensimmäinen kosketukseni yrittäjyyteen. Siitä sekä eksymisestäni innostavalle yrittäjävalmennukselle on muodostunut oikea onnenpotku, joka muutti tulevaisuuteni suuntaa. Sen takia tänä päivänä on myös pystyssä yritys nimeltään Suomen Yrittäjäyhteisö. Elämä ja valmentautuminen koulun ulkopuolella on opettanut tärkeitä asioita, joita koulussa en oppinut: oman talouden hallintaa ja sijoittamista, myyntiä, johtamista, asennoitumisen merkitystä ja korvienvälin piilevistä voimavaroista. Itsensä kehittäminen kannattaa – ja siihen on monta tapaa: Itse nautin eniten mukaansa tempaavista valmennuksista – ja arvostan valmentajina käytännön oppineita. Yrittäjyyttä ei voi uskottavasti opettaa, jos ei ole toiminut yrittäjänä. Valmennuksista ym. tapahtumista saa yhden asian, jota vain kirjaa lukemalla ei saa: tutustut muihin, verkostoidut. Löydät asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Pääset jakamaan kokemuksia ja oppimaan myös muilta osallistujilta. Kilpailun sijaan ajaudut tekemään yhteistyötä. Myös positiivinen meininki tarttuu pelkkää Times New Roman -fonttia paremmin. Et voi kuitenkaan vain lukea ja valmentautua. On paljon ihmisiä, jotka vain juoksevat seminaareissa ja lukevat kirjoja. Heille ohjeeksi voin sanoa: STOP - aloita käytäntöön soveltaminen. Asiat todella oppii vasta, kun niitä soveltaa käytäntöön. Ja sillä on ennen kaikkea vasta silloin merkitystä – paitsi itsellesi niin muillekin. Ihmisen tärkein pääoma on oma pää. Robert Kiyosaki pukee tämän hyvin sanoiksi: "Don’t make the mistake of buying an investment before learning about investing. Invest first in education because the only real asset you have is your mind." Hans-Peter Siefen, |
Avainsanat: Hans-Peter Siefen, koulutus, kehittyminen, ongelmanratkaisu, valmentautuminen, elämänkokemus, yhteistyö, asenne |
|
25.11.2010 17:17
Oppiminen ei tule itsestään
Suurin osa ei ole valmis käyttämään aikaansa tai maksamaan koulutuksesta. Sitä aikaa ei koskaan "löydy". Ei kai jos sitä ei anna. Pelkkä käyminen jossain koulutuksessa tai kirjan lukeminen ei yksistään auta. Täytyy toimia oppien mukaan. |
7.12.2010 14:55
Tarja Huttunen
Koulutus on hyvä vain ja ainoastaan silloin, kun asiat todella siirtyvät koulutettavan arjen käytännöiksi. Veikkaanpa, että näin ei useinkaan sinänsä mielenkiintoistenkaan koulutusten ja seminaarien jälkeen käy, vaan asiat ikään kuin unohtuvat tai jäävät liian abstrakteina leijumaan jonnekin eetteriin. Pulma on siinä, miten asiat opetetaan sekä kenen näkökulmasta, kouluttajan vai koulutettavan, koulutus rakentuu. Loistavakaan puhuja ei välttämättä saa lamppua syttymään kuulijan päässä, jos asia ei jotenkin kosketa kuulijan aikaisempaa kokemusmaailmaa. Tässä olisi kouluttajille ja valmentajillle oppimisen paikka -sekä myös kaikille koulutuksiin osallistuville kehotus vaatia laatua löpinöitten sijaan. Näin uskallan väittää liian monessa tehottomassa koulutuksessa mukana istuneena! |
7.12.2010 15:11
Osallistujalla myös vastuu, onhan sanottu, että opettaa ei voi jos ei halua oppia
Olen osittain eri mieltä siitä, että Koulutus on hyvä VAIN ja AINOASTAAN silloin, kun asiat todella siirtyvät koulutettavan arjen käytännöiksi. |
29.7.2011 23:26
Koulutus kannattaa aina
Koulutus kannattaa aina. Kunhan työtkin tulee tehdyksi. Se lisää ajattelua. Muuten pyörit samoilla aivoilla, vanhoilla "öljyillä". |
26.2.2012 15:12
pikalainat
löytyykö facebookkia? |
27.2.2012 10:17
Yrittäjälinja
https://www.facebook.com/pages/wwwyrittajalinjafi/218183983078 |
Olipa loista kirjoitus!!! Asiaa!!!!!!!!!!!!!!!!
Toivottavasti vanheminen ei tuo kyynisyyttä.