Rahat loppuKeskiviikko 2.11.2011 - Kari Uoti Kreikkalaiset sairaalat eivät saa enää lääkkeitä, koska valtion luotto on loppu. Sveitsiläiset lääkeyhtiöt tekevät businesta eivätkä anna tavaraa ilmaiseksi koukkunokille, jotka eivät ole hoitaneet omia finanssejaan, tai ovat hoitaneet, mutta hiukan lavealla pensselillä niin, että luotoista alaskirjataan puolet, jotta lopuista saisi edes osan. Kun yhteiskunta ei enää kykene hoitamaan sairaitaan tai järjestämään kuoleville asianmukaista saattohoitoa, kuten Suomessa on käymässä, ollaan aika perimmäisten kysymysten äärellä. Mihin tarvitaan valtiota, kansalaisten yhteenliittymää, joka ei enää kykene hoitamaan tehtäviään. Valtioita on Euroopassa johdettu ja annettu johtaa niin huonosti, että ollaan päädytty katastrofiin. Kummallista tässä kaikessa on yksityisten toimijoitten, pankkien rooli. Ne ovat luotottaneet luottokelvottomia ja ansainneet sillä älyttömästi – lyhyellä tähtäimellä. Aivan samalla tavalla kuin Suomessa aikanaan 1990-luvun alkuvuosina. Rahaa ulos minne vain, kyllä se tulee takaisin! Massiivinen rahan lainaaminen on ollut kivaa niille pankkiireille, joiden bonukset ovat olleet riippuvaisia lyhyistä voitoista. Muille on käynyt kylmät. Yksittäinen näppäryys on ollut keskeinen ja tärkein voima, jolla pitkäjänteisempi viisaus on laitettu vanhentuneena nurkkaan. Kaikkien intressissä on, että tuomarit ja pankkiirit ovat kylän viisaimpia, jotka eivät heilu tuulessa. Nyt näihin hommiin laitetaan kaikenlaisia, mitä räväkämpi sen parempi. Sijoitustuotteet eivät ole koskaan monimutkaisia ja jos ovat, ne eivät ole totta. rahanlainaaminen ja luoton ottaminen on yksinkertaista hommaa, toinen antaa kun saa riittävät vakuudet. Nimi ei ole riittävä, ei vaikka se kirjoitettaisiin kreikaksi. Jumalat eivät vastaa rahvaan vastuista. Suomalaiset eläkkeet eivät ole. Tämä paljastui kun selvitettiin eläkeyhtiöitten sijoitustuottoja. Niitä ei ole, ellei pidä muutaman prosentin reaalista tuottoa riittävänä. Vanhuudenturva on ideaali ja haave, joka voi perustua vain omiin rahoihin, eläkeyhtiöissä niitä ei ole. Eläkeyhtiöitten johtajat ovat jakaneet toisilleen bonuksia hyvästä johtamisesta, vaikka eivät ole saavuttaneet lain edellyttämää 4 prosenttia reaalista tuottoa vuosittain. Saat lisää palkkaa, vaikka et saavuta edes lain edellyttämiä tuloksia! Asia ei kuitenkaan ole ihan näin mustavalkoinen. OMX indeksi on laskenut 5 vuodessa 35 prosenttia, jona aikana eläkeyhtiöitten sijoitustuotot ovat olleet kuitenkin muutaman prosentin plussalla. Tämä johtuu siitä, että kaikki kolikot eivät ole suomalaisissa osakkeissa. Summa summarum. Julkinen sektori kuivuu ja palvelut, joita ihmiset ovat kuvitelleet saavansa lakkaavat olemasta. Vanhuksia kasataan kekoihin kuivaamoihin, missä heitä lääkitään siten, että vaihtuvuus on mahdollisimman suuri ja hoidontarve pieni. Rahan puutteen annetaan näkyä ihmisarvossa, sitä leikataan kirveellä. Yhteiskunnan arvopohja rapautuu, käytettävissä olevat kolikot vierivät kulisseihin ja tarpeettomaan, mistä seuraa suoraa puhetta ja perussuomalaisten nousu. Kansa alkaa puhua kohta kirveillä Kari Uoti Lue lisää Kari Uotin kirjoituksia osoitteessa www.kariuoticonsulting.fi |
Avainsanat: Kari Uoti, Kreikka, talous, raha, euro, valtio, luotto, julkinen sektori, eläkeyhtiöt, pankit |
|
2.11.2011 22.30
Ovelasti suunniteltu?
Eteläeuroopassahan ne mafiat jyllää? |
15.11.2011 22.18
Laina
Euromaiden touhi on kyllä aivan älytöntä. Toivottavasti tästä kriisistä opitaan jotain... |
Mielenkiintoista kyllä seurata, kuinka tässä kreikka ongelmassa käy ja miten käy sijoittajien. Toivotaan että tästäkin kriisistä opittiin jotain. Hyvä kirjoitus.