On helppo olla vailla kaikenlaista! Pieni lapsi on itsekäs! Hän osaa ajatella vain sitä, mitä itse haluaa, mutta ei sen vaikutuksia muiden elämään. Siksi lapsi esittää halunsa suoraviivaisesti ja ehdottomina vaatimuksina. Kasvatuksen myötä lapsi oppii (toivottavasti) jakamaan omastaan, vaikka myös puolensa pitämisen taito on tärkeää. Nössöt ei pärjää!

No, mutta kaikkihan me olemme itsekkäitä. Kasvatuksen ja kasvun myötä opimme jakamaan omastamme, mutta myös käyttämään ns. vastavuoroisuusperiaattetta eli molemmat hyötyvät (molemmat antaa ja molemmat saa). Alakouluikäisen pitäisi tätä menetelmään osata käyttää puhumattakaan yläkouluikäisestä.

Vertaa vaikuttavuutta lapsen halutessa Levis-farkut.

A) "Haluan Leviksen farkut!" (-› Oletuksena, että sellaiset saa tuosta vain ja vanhemmat maksavat, eikä puhettakaan, että vastineeksi tarvitsisi tehdä yhtään mitään).

B) "Saisinko Leviksen farkut, jos pidän huolen oman huoneeni siivoamisesta viikoittain ja tyhjennän sekä täytän astianpesukoneen kerran päivässä". (-› On ymmärrys siitä, että ehdottamalla kotitöiden tekemistä vastineeksi, menee samalla puolitiehen vastaan. Ainakin neuvotteluyhteyden pitäisi aueta näin. Farkut eivät todellakaan ole ilmaisia).

Entäpä kun, urheiluseuran pelaajat haluavat kulkea pelireissut bussilla henkilöautojen sijaan ja esittävät asiaa joukkueenjohtajalle.

A) "Me halutaan mennä linja-autolla pelireissut".

B) "Olisiko mahdollista, että kulkisimme bussilla pelireissut, jos tekisimme kaksi talkoota kauden aikana enemmän tai hankkisimme x eurolla sponsoreita? Bussilla matkustaminen on miellyttävämpää ja yhteishenki paranee. Lisäksi paikat eivät mene niin jumiin kuin henkilöautossa istuessa".

Osaammeko me aikuiset ihmiset käyttää tätä toimintatapaa lastemme kanssa, entäpä työkavereiden, alaisten, esimiesten, asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa?

"Sopiiko, että sinä saat xxx, jos minä saan yyy?" TAI "Sopiiko niin, että sinä saat xxx ja minä saan yyy:n ja olen valmis tekemään zzz".

Ehdotukset ja esitykset ovat ainakin 100-kertaa myyvempiä, kun niihin liittää vastavuoroisuuden, eivätkä ole vaatimuksen kaltaisia. On helppo vaatia ja odottaa alaisiltaan tai esimiehiltään sitä ja tätä, mutta kun ehdotus sisältää win – win – win –periaatteen, tarjous voi olla ohittamaton. Ilman muuta on tärkeää, että löytyy asioita, joiden toivoisi olevan paremmin ja niitä on hyvä nostaa esille, mutta jos niissä muistaa, mitä hyötyä asiasta on toiselle osapuolelle ja mitä itse on valmis tekemään, diili on lähellä.

En tietenkään tarkoita, että joka asiassa pitäisi olla kysymys neuvottelutilanteesta, mutta "Minulle tätä ja sinulle ei mitään!" ei vain toimi. Niinhän se menee, kun ehdottaa jotain huomioimatta ollenkaan, mitä diili voisi toiselle tarjota (hyötyä) ja miten itse on valmis laittamaan kortta kekoon.

Eräs työnhakija oli laittanut erääseen työpaikkaan työhakemuksen, johon oli kirjoittanut mm. seuraavan kaltaisia virkkeitä. "Vaadin, että saan uudet työkengät puolen vuoden välein. Palkan tulee olla xxxx euroa/ kk (ampui reilusti yli ko. tehtävänmukaisen keskivertopalkan). Lisäksi edellytän, että saa pitää palkallisen 4 viikon loman heti työsuhteen alussa".

Ette ehkä usko, että tämä on totta, mutta kyllä kyseinen hakija oli ollut tosissaan paikkaa hakemassa, vaikka se kuulostaa ihan hullulta. Väitän, että 99,99 prosenttia työhakemuksista menee samantien roskiin, joissa esiintyy sana "vaadin".

Tilannetaju on viisautta! Vaatiminen neuvottelutilanteessa ei useinkaan ole paras toimintatapa.

Juha Ahola
Vauhtipyörä.fi