Aloittavan yrittäjän artikkelisarja, osa 1Torstai 7.3.2013 - Reino Meriläinen, Antti Korpela, Ilkka Happonen Pohdiskelimme, jo jonkin aikaa sitten, ruokatunnilla työporukan kanssa, rooliamme sosiaalisessa mediassa ja blogeja noin yleensä. Tunnistimme, että hyvissä blogeissa ja artikkelisarjoissa on aina mielenkiintoinen teema. Syy kirjoittaa ja syy lukea. Ideoimme samassa artikkelisarjan yrityksen aloitusvaiheesta. Siitä kutkuttavasta tilanteesta kun kaikki on vielä vähän epäselvää; hiotaan yritysideaa, yritysmuoto on vähän hakusessa, mitä kaikkea pitäisi tehdä ennen kuin homma alkaa pyöriä, mistä löytää tietoa, kuinka helppotajuista tieto on. Tätä ei voi teeskennelläInternetistä löytyy paljon ohjeita yrityksen perustamiseen. Helpolla emme kuitenkaan löydä yhtään aloittavan yrittäjän kokemuksia luotaavaa artikkelisarjaa. Ja omatkin muistikuvat yrityksen perustamisvaiheista ovat alkaneet haalistua. Niinpä aiommekin perustaa tässä artikkelisarjassa uuden yrityksen, jonka aloitusta seurattaisiin – kaikkine kaavakkeineen. Tulisi byrokratiakin testattua samalla. Eiköhän siis perusteta? "Kuinka vaikeaa se sitten oikeastaan voi olla" tai englanniksi "How hard can it be?" (Olemme kuulleet tämän useasti ennen valtavaa epäonnistumista) Otamme mukaan mentoroitavaksemme, "noin niinkuin siipiemme suojaan". Näin voimme jakaa aitoja kommentteja aidoista alkuvaiheen tilanteista monesta eri näkökulmasta. Voisimme vastalahjaksi antaa markkinointiapua, sopivan laajuisen Arkhimedeksen, mentorointia ja koulutusta itseltämme ja kumppaneiltamme. Mitä me tiedämme yrittäjyydestä?Arkhimedes on suunnattu yrittäjän käytettäväksi jo ennen yritystoiminnan aloittamista. Se pitää sisällään liiketoiminnan suunnittelunkin. Suuri osa rekisteröityneistä käyttäjistä ovat ensimmäisillä tilikausillaan ja Arkhimedesta on käytetty alusta alkaen. Useat heistä ovat yksinyrittäjiä ja mahdollinen kasvu on vielä edessä. Mitä me tästä saamme, yrittäjiähän mekin ollaan ja tulosta tavoitellaan? Uskomme siihen, että kun antaa, niin myös itse saa. Autamme yrittäjiä alkutaipaleella ja toivomme yhteistyön jatkuvan myös yrityksen kasvaessa. YhteenvetonaAloitamme nyt artikkelisarjan, jossa käsitellään yrityksen perustamista ja alkuvaiheita kokemusten kautta. Perustamme itse uuden yrityksen ja otamme mukaan myös muita yritystä perustavia. Kirjoitamme kaikesta ohjeartikkeleita ja videoimme päiväkirjamerkintöjä artikkeleiden tueksi. Artikkeleita julkaistaan noin vuoden ajan vähintään kerran kuukaudessa. Kannustamme osallistumaan keskusteluun ja jakamaan artikkeleitamme myös muille kiinnostuneille. Arkhimedes yhteyshenkilöt ja yrittäjän ystävät |
Avainsanat: aloittava yrittäjä, yritys, yritystoiminta, yritysidea |
|
7.3.2013 12.59
Juha Ahola
Hyvän idean lisäksi keskeinen seikka oivallettu. Hyvä idea on *hyödytön*, ellei pane toimeksi. |
7.3.2013 14.19
AP
Legendaarisesti elää myytti, jota levitellään, että suurin este olisi ideoiden tai tuotteiden puute. Näinhän ei ole vaan pikemminkin päinvastoin. Ideaa ei saada käytäntöön vaan jauhetaan liikaa idean kanssa ja analysoidaan liikaa, etsitään kaikki mahdollinen ja mahdoton, ettei vaan tarttis irtaantua siitä. Mitään lopullisesti valmista ei ole. |
7.3.2013 14.47
Juhani Töytäri
Paljon on 30 vuodessa muuttunut. Silloin aloittava yrittäjä luokiteltiin kakkosluokan kansalaiseksi. Pankissakin kysyttiin ensimmäiseksi olinko missään ihan oikeasti töissä?? |
7.3.2013 16.01
Ilkka Koppelomäki
Moni meidän valmennusasiakkaista pohtii yrittäjyyttä ja sen aloittamista. Joskus sanon, että se ei ole sen vaikeampaa kuin, että täytät perustamisilmoituksen ja laitat sen postilla PRH:hon. Jatkossa voinkin siis opastaa tänne. |
7.3.2013 16.33
Tom Lundberg
Idea + toiminta + sisu = menestys |
7.3.2013 18.49
Hi
Uteliaisuus + ammattitaito + idea + joustavuus + asiakaskunta + toiminta + kassavirta + oppiminen + rohkeus + tarmo + kekseliäsyys + ratkaisukeskeisyys + motivaatio + toiminta, tominta, toiminta = ehkä menestys. |
7.3.2013 20.08
Hans-Peter Siefen
Hienoa, tästä artikkelisarjasta on varmasti monelle iloa :) |
8.3.2013 16.48
Harri Jyrkiäinen
Hei |
8.3.2013 18.18
Jukka Oinonen
Töytärin Jussi puhuu asiaa, aivan "hullu" ollut ikänsä, mut hyvin on edennyt, ei lopu mieheltä usko, joka monelta puuttuu ja sitten valitetaan, kuinka huonosti menee. |
11.3.2013 13.07
Reino Meriläinen
Hei kaikki! |
Hienoa pojat!