Blogin arkisto

Instagram yrityksen markkinoinnissa - 5 vinkkiä

Share |

Keskiviikko 3.6.2015 - Anja Kadziolka


anjakadziolka.jpgInstagram on kerännyt viime vuosina paljon uusia käyttäjiä. Myös moni yritys on lähtenyt mukaan jakamaan kuvia toiminnastaan. Instagram tarjoaakin yritykselle hyvän tilaisuuden rakentaa kuvallista tarinaa tekstinä kerrotun rinnalle.

Ei ole vain klisee, että kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Kuvien käytöllä on markkinoinnissa, erityisesti somessa, suuri merkitys yrityksen imagon rakentamisessa. Kuvat lisäävät myös mielenkiintoa yrityksen muita sisältöjä kohtaan. Mieti itseäsi, katsotko mieluummin kuvia vai luetko tekstiä? Tai luetko mieluummin tekstiä, jonka yhteydessä on kuva?

Mitä Instagramissa sitten tehdään?

Instagramissa on tavoitteena rakentaa yrityksen imagoa kertomalla kuvien avulla tarinaa sen tuotteista, palveluista, henkilöstöstä ja toimintaympäristöstä. Ja arvoista!

Tarkoitus ei ole siis jakaa tuotekuvia tai mainoksia, vaan kuvia aidoista tilanteista, joissa käytetään yrityksen tuotetta tai tuotetaan palvelua. Henkilöstön virkistyspäivistä julkaistut kuvat rakentavat yrityksestä mielikuvaa hyvänä työnantajana ja toimitusjohtajan huoneesta jaetut tervehdykset kertovat tarinaa avoimesta ja läpinäkyvästä organisaatiosta.

Yhtenä hyvänä syynä yritykselle lähteä mukaan Instagramiin on sisällön tuottaminen yrityksen muihin some-kanaviin ja kotisivuille. Kuvien jakaminen muihin some-kanaviin on Instagramissa tehty todella helpoksi. Kuvat tuovat sisältöä niin twiitteihin kuin Facebook-sivulle. Blogitekstin sekaan sopii mainiosti kauniit instagram-kuvat, erityisesti jos ne tuovat lisäarvoa artikkelin tekstiin.

Pääosin Instagram on tarkoitettu käytettäväksi puhelimessa. Olet ehkä huomannutkin, että tietokoneella Instagramin käyttö on rajallista. Esimerkiksi kuvia voit poistaa vain puhelimessa ja on muitakin toimintoja, jotka onnistuvat vain puhelimen appsissa. On kuitenkin monia keinoja monipuolistaa ja tehostaa Instagramin käyttöä.

Viisi vinkkiä Instagramin käyttöön

1. Jaa kuvat Instagramista Facebook-sivulle

Moni osaa jakaa Instagram-kuvansa omalle aikajanalleen Facebookissa, mutta mitä jos Instagram on yrityksen käytössä? Silloin voi tuntua hassulta jakaa yritysjuttuja omille kavereille. Yrityskäytössä järkevämpää on jakaa kuvat suoraan yrityksen omalle Facebook-sivulle. Samalla, jos olet Instagramin aktiivikäyttäjä, saat hyvää sisältöä suoraan sivullesi!

Apple iOS: mene omaan profiiliisi alareunan oikeanpuoleisimmasta kuvakkeesta. Klikkaa rataksen kuvaa oikeassa yläreunassa ja valitse Share Settings ja sen alta Facebookin kohdalle valitse oma sivusi.

Android: omasta profiilistasi klikkaa kuvaa, jossa kolme pistettä ovat päällekäin ja sitten Linked Accounts ja Facebook. Valitse oma Facebook-sivusi.

2. Käytä Instagramia koneellasi

Voit käyttää Instagramia tietokoneella Iconosquare-sivustolla. Iconosquare-sivulla näet statistiikkaa Instagramin käytöstä, tykkäyksistä, keskustelusta ja seuraajista. Iconosquare kertoo, mistä kuvistasi on tykätty eniten. Iconosquare on ilmainen kuten Instagramkin ja pystyt sen avulla käyttämään ja seuraamaan Instagramia helpommin.

3. Löydä ja löydy hashtagien avulla

Hashtageilla, eli risuaidalla (#) merkityillä sanoilla, löydyt Instagramin hauissa. Eli jos haluat löytää samoista asioista kanssasi puhuvat ihmiset Instagramissa, käytä hashtageja omissa kuvissasi ja kun etsit samoista asioista puhuvia. Mieti, mitä hashtageja käytät. Haluat seuraajiksesi kohderyhmääsi, et ketä tahansa.

4. Lisää tekstiä kuviisi

Haluaisitko joskus lisätä tekstiä kuvaasi, esimerkiksi tarjouksen, kampanjan tai tapahtuman yhteydessä?

Voit tehdä sen helposti, kun lataat puhelimeesi InstaQuote-appsin. Siinä voit kirjoittaa tekstiä monille valmiille pohjille tai itse ottamasi kuvan päälle. Tässä näyttökuva puhelimestani, jossa olin juuri siirtänyt InstaQuoten kautta tekstikuvan Instagramiin.

Voit myös käyttää mielikuvitustasi ja siirtää koneeltasi grafiikkaa puhelimeesi ja käyttää oman yrityksesi ilmeen mukaista tekstipohjaa valmiiden tekstipohjien sijasta. Silloin tekstipohja on siis puhelimessasi kuvien joukossa, josta valitset sen InstaQuote-tekstipohjaksi.

Toinen tapa lisätä tekstiä on käyttää picmonkey.com-sivustoa ja siirtää siellä muokkaamasi kuvan puhelimeen ja sieltä suoraan Instagramiin.

5. Ajasta julkaisuja Instagramissa

Jos haluat säästää aikaasi ja tehdä yhdellä kertaa useamman julkaisun Instagramiin, mutta et halua julkaista niitä kaikkia yhdellä kertaa, voit käyttää hyväksesi Latergramme-sivustoa.

Latergramme (www.latergram.me) ei julkaise Instagramiin puolestasi, mutta muistuttaa ajastamiesi kuvien julkaisusta. Näin vain muutamalla klikkauksella saat kuvan Instagramiin suunnittelemaasi aikaan.
Vaikka pointti Instagramissa on se, että julkaiset juuri sillä hetkellä ottamiasi kuvia, voit ajoittain, esimerkiksi kampanjan yhteydessä käyttää myös aiemmin otettuja kuvia. Latergrammen kautta pystyt lisäämään Instagramiin myös kuvia, joita et ole omalla puhelimellasi ottanut. Voit siis ladata kuvia koneeltasi Instagramiin Latergrammen avulla. Muista kuitenkin tekijänoikeus, ja käytä vain kuvia, joiden käyttämiseen sinulla on oikeus.
Muista myös, että aitous on tärkeää some-markkinoinnissa. Älä siis lataa Instagramiin teennäisiä kuvapankki-kuvia tai tuotekuvia. Kerro tarinaa yrityksestäsi ja tuotteistasi ja pyri aktivoimaan seuraajasi.

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

 

Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, instagram, latergram


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini