Blogin arkisto

Työyhteisö, jossa kaikki rakastavat oppimista

Share |

Torstai 11.6.2015 - Aila Wallin


ailawallin.jpgOlin SITRAn organisoiman hankkeen päätösseminaarissa. Siellä rakennettiin uutta koulutusta yhteiskuntamme, ja osittain myös globaaliksi rakentumiseksi. Tavoitteena on koulu, jossa kaikki rakastavat oppimista. Mietin, mitä sovellettavaa ideoissa ja keskustelussa olisi työpaikoille.

Digitalisaatio on yksi tulevaisuuden ja osittain jo tämänkin päivän ajureista - maapalloistumisen ja monimuotoistumisen lisäksi. Tämä on selvää ja sen mukanaan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tuodaan esiin joka tuutista, jopa kyllästymiseen saakka. Internetin ihmeellistä, intensiivistä ja innovatiivista maailmaa hehkutetaan siinä määrin, että heikompaa välillä hirvittää. Toki esimerkiksi sosiaalisen median vaikuttavuus on kiistaton. Moni kuitenkin ajattelee, peitelläänkö puheilla parvista, ketteryydestä, sulautumisesta, huokoisuudesta ja muusta sellaisesta vain ilkosillaan keikailevaa keisaria.

Olipa muutoksen muoto mikä tahansa, se on tosiasia. Muutosta, tai paremminkin liikettä tapahtuu koko ajan, kaikkialla. Sama koskee tietoa, sitä on reilusti saatavilla. Työssä ja työyhteisöissä yksi avain pysyä liikkeessä on kyky ja tahto jatkuvaan ja elinikäiseen oppimiseen, vaikka se vähän kliseeltä kuulostaakin. Ja hengästyttävältä. Taasko jotain uutta?

Oppiminen voi kuitenkin olla myös pysähtymistä. Kun pysähdytään, voidaan esimerkiksi ajatella yhdessä, tarjoavatko verkkoyhteisöt ja tietojärjestelmät ja muut innovaatio ratkaisuja kaikkiin pulmiin. Vai voisiko olla tärkeää tarkastella myös sitä pulmaa, johon etsitään ratkaisua? Aivan liian sordiinolla puhutaan medialukutaidosta, tai kriittisestä ajattelusta yleensä, joka on erittäin tärkeä tulevaisuuden taito. Ja jota pitää harjoittaa ja harjoitella koulun jälkeenkin, myös työssä. Pysähtymistä ja tiedon soveltamista usein edesauttaa ohjaaja: esimies, mentori, työnohjaaja, konsultti. Sen kautta voi oppia näkemään ja ajattelemaan toisin. Ja siitä yleensä seuraa jotain uutta.

Muutoksilla on myös vastavoimansa. Onneksi uuden koulutuksen seminaarissa mainittiin myös, että teknologiassa ei ole kyse koneista, vaan ihmisestä. Sanottiin myös, että sellainen koulu on tyhmä joka ei tunnista oppilaiden erilaisia voimavaroja. Sama pätee työyhteisöihin. Viisas työyhteisö etsii jokaisen parhauden ja hyödyntää sitä. Niillä eväillä  voidaan rakentaa sekä willing että winning team.

Ihmisyys, kohtaaminen, sosiaalinen älykkyys ja yhteystaidot nousevat sitä suurempaan arvoon, mitä enemmän työn välineet ja menetelmät muuttuvat biteiksi ja työympäristöt virtuaalisiksi. Työyhteisössä opimme myös toinen toistemme ymmärryksestä, ja se on todellista rakkautta.

Aila Wallin

Aila Wallin on organisaatiokonsultti, joka yksinyrittäjänä on jo parin kymmenen vuoden ajan tarjonnut erilaisille julkisen ja kolmannen sektorin sekä pk-yritysten työyhteisöille, esimiehille ja henkilöstölle työnohjausta, työyhteisövalmennusta ja koulutusta. Hän on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri, työnohjaaja ja sosiaalityöntekijä. Hän myös tutkii ja kirjoittaa mm. työstä, työnohjauksesta, työelämästä ja perheistä. Hänen erityinen kiinnostuksen kohteensa on tällä hetkellä monikulttuuriosaaminen.  Hän suhtautuu elämään ja sen eri elementteihin yhtä aikaa ihmetellen ja iloitellen, nöyrästi ja ylpeästi. www.awailable.com

Avainsanat: Aila Wallin, koulutus, oppiminen, koulu, työyhteisö, globalisaatio, internet, sosiaalinen media,


Kommentit

11.6.2015 9.16  AP

Yksinyrittäjiä ei ole olemassakaan.Ei ainakaan liikevaihdolisia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini