Blogin arkisto

Voitin, koska myyjä menetti malttinsa helpommin kuin minä

Share |

Perjantai 14.8.2015 - Juha Ahola


juhaahola.jpgEdellisessä artikkelissani kerroin, millä tavalla aioin vaatia huonon kellon myyjän tilinteon hetkeen. Kävelin liikkeeseen ostoa seuraavana päivänä. Myyjä tervehti ystävällisen tuttavallisesti tunnistaen minut ja jatkoi edellisen asiakkaan palvelemista. Katselin sen aikaa ympärilleni.

Myyjä vapautui kotvan kuluttua. Hän tuli kättelemään minua ja kysyi, mitä kuuluu? Sanoin, että itse asiassa ei niin hyvää, sillä kello ei toimi enää. Hän otti kelloni ja pyöritteli sitä hiukan. Sitten hän alkoi selittää, että hän ostaa kelloja ison laatikollisen, joten hän ei ehdi millään testata kaikkia kelloja. Kysyin hänen selittäessä pari kertaa, että sopisiko, jos hän vuorostaan kuuntelisi minua. Ei tuntunut sopivan. Hän jatkoi selittämistään. Johonkin saumaan pääsin toteamaan, että toki hänen ei ole pakko reagoida asiaan, mutta uskon, että jos menen hänen liikkeen eteen näyttämään kelloa tuleville asiakkaille, se ei varmaan olisi hänen kannalta hyvä tilanne. Hän sanoi, että voin ottaa hyllystä minkä tahansa kellon tilalle. Sanoin, että minä otin eilen tuon nimenomaisen kellon, koska tykästyin sen ulkonäköön.

Kysyin, että mitä jos uusi kello ei toimikaan? Hän alkoi hermostua enemmän ja selitti yhä enemmän. Kysyin, että jos uusi kello ei toimisi, olisiko hän valmis antamaan rahat takaisin. Otin tämän vastauksen siksi, että varmistun, onko hän ylipäätään valmis ottamaan vastuuta kellojen laadusta. Pysyin coolin jämäkkänä. Vaimoni sattui paikalle oltuaan muissa kojuissa hetkisen verran. Vaimo ei ollut kuullut tarinointia muutoin kuin siltä osin, että myyjä on antamassa toisen kellon tilalle ja oletti, että olen joutunut jo pitkän aikaa vääntämään. Hän korotti ääntään tiukasti elehti käsillään voimakkaasti. Ei käy! Me otamme rahat takaisin ja sillä selvä.

Myyjä suuttui! Hän kävi vaimoani kohti ja näytti, että jos häntä uhkaillaan hänen liikkeessä, täällä on Alanian säännöt, hän voi lyödä (näyttäen nyrkkiään). Hän teki samoin minulle, mutten hievahtanutkaan. Sanoin, että otetaan ihan rauhallisesti vain. Kysyin hyvässä hengessä, onko hän valmis palauttamaan rahat, jos kello ei toimi. Myyjä selitti, että koska olin tingannut kellon todella suurella alennuksella hyllyssä näkyvästä listahinnasta, tilanne on erilainen. Rauhoittelin vaimoani samalla, sillä myyjän fokus meinasi karata. Tilanne hiukan rauhoittui.

Myyjä värkkäsi vaihtoehtoisen kellon kanssa ja sanoi, että okei, hän antaa rahat takaisin. Osoitin vaimolleni, että nyt hänen on parempi siirtyä taaemmaksi. Myyjä laskeskeli ulkomuististaan euromääräisesti aivan oikein palautettavan summan edellisen päivän kaupan. Hän antoi kolme kympin seteliä ja 1 euron kolikkoa käteeni. Otin eurot erilleen ja palautin ne hänelle sanoen, että haluan antaa nämä eleenä takaisin, sillä hän toimi lopulta tilanteessa oikein ja kantoi vastuunsa. Myyjä kysyi vielä, kun lähdin ovesta, että onko kaikki ok, johon vastasin, että kaikki on ok nyt.

En väitä toimineeni tilanteessa oikein, mutta lopputulos oli toivottu. Vanhakunnon “hyvä poliisi, paha poliisi” asetelma puri, kun vaimoni oli tällä kertaa meistä se “suuttunut asiakas”. Pariskuntana ostajana erilaiset roolit toimivat. Monesti pariskunnasta toinen on ostajana miellyttävämpi ja toinen se insinööri (tms.) eli tiukkapipoisempi ostaja.

Yhtä kaikki. Luulen näin jälkikäteen, että myyjä palautti rahat kahdesta syystä. Ensinnäkin siksi, että hän menetti malttinsa tilanteessa ja meni mantelitumakkeen äkkipikaisella reaktiolla, mutta minä säilytin malttini. Hän jäi siis neuvottelutilanteessa heikoille etenkin, kun sanoin pokerinaamalla, että voin mennä pihan puolelle dissaamaan ja vaimoni teki kantansa selväksi. Pieni pelko iski! Toisekseen hän oli myynyt alunperin kellon minulle keskihinnan alle eli hän olettaa saavansa siitä paremman katteen joltakulta toiselta turistilta.

Oppia ikä kaikki!

Se, joka säilyttää malttinsa, on vahvoilla! Älä menetä malttiasi ainakaan myyjän roolissa! Jos voitat taistelun, asiakas pitää huolen, että hän voittaa sodan.

Juha Ahola
Vauhtipyörä.fi

Avainsanat: Juha Ahola, myynti, myyjä, kauppias


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini