Blogin arkisto

Aitous ja persoona myyvät

Share |

Torstai 29.9.2016 - Juha Ahola


juhaahola.jpgPuljujärvi veti ihmisten sympatiat puolelleen, vaikka englannin kieli ei taittunut erityisen sujuvasti ja tulkki auttoi haastattelussa. Miksi? Koska Jesse ei yrittänyt peitellä tai häpeillyt sitä, että englannin kieli ei ole hänen vahvuuksiaan. Hän veti hymy huulilla haastattelussa ja näytti, että tällainen minä vain olen.

Kuulen kymmeniä hissipuheita viikossa. Hissipuheisiin valmennetaan niin, että koeta erottua, saa aikaan wow-ilmiö, pidä huoli, että hissipuheesi jää mieleen. Helpommin sanottu kuin tehty. Sosiaaliset normit ajavat meitä itse asiassa pitämään varsin formaalin esityksen – sellaisen, ettemme erottuisi massasta. Näin tulemme helpommin hyväksytyksi.

Tänään näin yhden parhaista hissipuheista pitkään aikaan. Iiläinen valokuvaaja Juho Tauriainen Studio Salamasta aloitti hissipuheen kutakuinkin seuraavasti.

“Juho Tauriainen, valokuvaaja, Studio Salama Iin Kärkkäisellä. Kuvaan lapsikuvauksia, perhekuvauksia ja yrityskuvauksia ym. usein studiolla, mutta oon sen verran liukasliikkeinen kaveri, että tulen salaman nopeasti tarvittaessa teidän yrityksen luokse…” (ja samalla Juho juoksi toiselle puolelle salia ja näytti konkreettisesti, mitä liikkuminen asiakkaan luokse tarkoittaa).

Hissipuhe jatkui ja Juho liikkui yleisön keskellä pöytien välissä samalla puhuen.

Edellisellä kerralla Juho nousi tuolille ja näytti, että hän voi kuvata ylhäältä/korkealta ja tarvittaessa myös alhaalta päin painuen lattianrajaan ja esittäen, että kamera on kädessä.

Onko kyseessä se, että Juho laajentaa mukavuusaluetta? Ehkä… Mutta kyseessä voi olla myös se, että Juho uskaltaa olla oma itsensä ja heittäytyä tilanteisiin. Pitääkö siis sellaisen kliseisen “mukavuusalueen laajentamisen” sijaan pikemmin uskallusta päästää paras itsestään ulos pelkäämättä torjutuksi tulemista.

On aivan turha yrittää miellyttää kaikkia. Ihmiset tykkäävät erilaisista asioista. On siis paras olla aito oma itsensä ja heittäytyä hetkeen! Antaa flow’n viedä! Pelko torjutuksi tulemista saattaakin olla se pahin este sille, ettei kotkat muuttuvat harmaavarpusiksi.

P.S. Katsopas, mikä huikea määrä tykkääjiä on Juhon kirjoittamassa artikkelissa, kun hänellä oli kielivaikeuksia. =)

Ole aito oma itsesi. Persoonasi on paras myyntivalttisi!

Juha Ahola
Vauhtipyörä.fi

Avainsanat: Juha Ahola, myynti, myyntipuhe, hissipuhe


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini