Blogin arkisto

Muutosturva auttaa monia työllistymään

09.01.2014

Muutosturvan toimintamalli toimii hyvin. Kolmen kuukauden sisällä 35 prosenttia ja puolentoista vuoden kuluessa lähes 56 prosenttia sen piiriin tulleista henkilöistä on työllistynyt. Toimintamallia kannattaa kuitenkin edelleen kehittää. Erityisesti yhteistyötä työnantajien ja työ- ja elinkeinotoimistojen välillä tulisi tiivistää.

Nämä tiedot selviävät työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä tutkimuksesta, joka julkaistiin 8.1.2014. Työ- ja elinkeinopalveluihin eli TE-palveluihin kuuluva muutosturva auttaa ihmisiä työllistymään uuteen työhön mahdollisimman nopeasti irtisanomis- ja lomautustilanteissa.

Muutosturvaa on toteutettu noin kahdeksan vuotta. Mallin kohderyhmää laajennettiin vakituisista työsuhteista tietyin ehdoin myös lomautettuihin ja määräaikaisiin työsuhteisiin vuonna 2009.

Muutosturva toteutettava tiiviissä yhteistyössä

Muutosturvan avulla henkilöt ovat osallistuneet erilaisiin työllistymistä tukeviin toimenpiteisiin, jotka ovat selkeästi edistäneet uuteen työhön siirtymistä. Muutosturvan laajennus lomautettuihin ja määräaikaisiin on ollut tuloksekasta ja perusteltua. Muutosturvaan on liittynyt usein jalkautuva työskentelytapa, eli yritysten henkilöstöön asti ulottuvalla tiiviillä yritysyhteistyöllä on voitu pureutua irtisanottavien tarpeisiin yksilöllisesti.

Muutosturva ei kuitenkaan tehoa kaikkiin kohderyhmiin yhtä hyvin. Esimerkiksi ikääntyneet, vähemmän koulutetut sekä jotkin teollisuuden aloilta irtisanotut vaativat erityistä huomiota. Lisäksi työntekijän yksilölliselle ohjaukselle TE-toimistossa olisi tarvetta yhä enemmän. Työnantajat, työntekijät ja TE-toimistot tarvitsevat ajantasaista tietoa muutosturvasta.

Muutostilanteita hoidetaan alueilla muun muassa TE-toimistojen, alueellisten yrityspalvelujen ja pk-yritysten yhteistyönä. Tutkimus osoittaa, että yhteistyötä täytyy edelleen tiivistää esimerkiksi suurissa irtisanomistilanteissa. Tällaisissa tilanteissa muutosturvatoimia aletaan toteuttaa yrityksen kotipaikkakunnalla yleensä nopeasti, mutta vie aikaa ennen kuin prosessi saavuttaa alihankintaketjujen paikkakuntia.

Ministeri Ihalainen: Kolmikantainen työryhmä muutosturvan kehittämiseksi

Työministeri Lauri Ihalainen pitää tärkeänä muutosturvan ennakoivuuden parantamista edelleen sekä työelämän osapuolten sitoutumista rakennemuutostilanteista selviämiseen.

– Aion asettaa kolmikantaisen työryhmän, joka työstää muutosturvan kehittämisehdotuksia ja suosituksia. Työryhmällä on yhtymäkohtia myös yleisemmin äkillisten rakennemuutostilanteiden hallintaan. Ennakoiva alueellinen yhteistyö on avainasemassa muutostilanteiden paremmassa hallinnassa, jotta irtisanovien ja rekrytoivien yritysten tarpeet saadaan entistä paremmin kohtaa-maan, ministeri Ihalainen linjaa.

Tutkimuksen toteutti tutkimus- ja kehittämispalveluja tarjoava TK-Eval yhdessä Kajaanin yliopistokeskuksen Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelujen kanssa. Tutkimus on luettavissa työ- ja elinkeinoministeriön verkkosivuilla osoitteessa www.tem.fi/julkaisut

Teksti: TEM

12.05.2014Biotalous on talouden seuraava aalto
08.05.2014Älypuhelimet ja tabletit lisänneet sanomalehtien digitaalista lukemista
07.05.2014Sponsorointibarometri: Yritykset eivät aio lisätä sponsorointia
06.05.2014Työministeri Ihalainen: Muutos on parempi kuin paikallaan pysyminen
05.05.2014Tuore esimies, näin vältät sudenkuopat uudessa tehtävässäsi
02.05.2014Apteekkari maksaa laskunsa
30.04.2014Vajaa puolet ammatillisen koulutuksen uusista opiskelijoista suoraan peruskoulusta
29.04.2014Ministeriö ennustaa: Työllisyys heikkenee vaikka talous kasvaisi
28.04.2014Raskaan liikenteen kuljettajakoulutus tarvitsee vaihtoehtoja
25.04.2014Työttömyys paheni maaliskuussa
24.04.2014Ministeri Ihalainen: Metsä Groupin suurhanke tuo työtä ja valaa uskoa tulevaisuuteen
23.04.2014Arvokasta kesätyötä nuorille hoivakodeissa
22.04.2014Kauppakeskuksen pienyrittäjä voi pitää vapaapäivän kerran viikossa
17.04.2014Ihalainen: Lähetettyjen työntekijöiden asema paranee uudella EU-direktiivillä
16.04.2014Palvelujen liikevaihto kasvoi marras-tammikuussa 1,3 prosenttia vuotta aiemmasta
15.04.2014Heartbleed ja tunnistustietojen kalastelu ongelmana? Kaksi helppoa tapaa varautua
14.04.2014Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä kasvaa ennätykseen tänä vuonna
11.04.2014Tutkija: Tuotekeskeisyys suomalaisten myyjien vahvuus - ja toisaalta haaste
09.04.2014Työuran jatkaminen yhä useamman tavoitteena
08.04.2014Puupohjaisesta bioöljystä liikenteen polttoaineeksi
07.04.2014Suomen Pienyrittäjille järjestöpäällikkö ja uusi hallitus
04.04.2014Älykkäät laitteet ja palvelut saapuvat vauhdilla koteihin
02.04.2014Yritysten investoinnit vähenivät vuoden 2013 neljännellä vuosineljänneksellä
01.04.2014Työttömyys kasvaa yhä
31.03.2014Eivätkö firman työhyvinvointikampanjat innosta? Syy voi olla tässä!
28.03.2014Mainostajien Liiton puheenjohtajana jatkava Ari Rahkonen: Tinkiminen markkinointiviestinnästä on lyhytnäköistä
27.03.2014Pienituloisuus vähentynyt kaikissa ikäryhmissä
26.03.2014Työssäkäyvien opiskelijoiden määrä väheni
25.03.2014Liikuntaelinvaivat ja stressi salaliitossa
24.03.2014Innovaatiotoiminnan yleisyys yrityksissä lähes ennallaan
21.03.2014Suuri Yrittäjätutkimus: Ruotsalaiset pk-yrittäjät optimistisempia kuin suomalaiset
20.03.2014Lämmön tuottaminen tuontipolttoaineilla oli aiempaa halvempaa
19.03.2014Varovaisia kasvun odotuksia
19.03.2014Konkurssien määrä edellisvuoden tasolla tammi-helmikuussa 2014
18.03.2014Suomen Pienyrittäjien hallitus sai uutta voimaa
17.03.2014Rekrytoinnin asiantuntijat huolissaan akateemisista työttömistä
17.03.2014Työryhmä esittää vuorotteluvapaan ehtojen tiukentamista
14.03.2014Joukkorahoitus on tehokas, nopea ja joustava rahoitustapa
13.03.2014Naiset eivät juhli yritysten johtopaikoilla Pohjoismaissa - Suomi pitää tilastojen perää
12.03.2014Henkilötietojen väärinkäyttö on nopeasti kasvava ongelma
10.03.2014EU:n työministerit keskustelevat työharjoittelun laatuvaatimuksista
05.03.2014Fennovoima hakee täydennystä vuoden 2010 periaatepäätökseen
03.03.2014Työvoimapula jatkuu terveysalalla, liikatarjontaa toimistotöihin
28.02.2014Suomalaisten internetin käyttö jatkaa kasvuaan
27.02.2014Työ menee uusiksi
26.02.2014Suomen ja Venäjän välille uusi ydinenergia-alan yhteistyösopimus
25.02.2014Työttömyys jatkoi kasvuaan tammikuussa
24.02.2014Valtion t&k-rahoitus vähenee 42 miljoonaa euroa vuonna 2014
21.02.2014Komissio hyväksyi anomuksen - 20 miljoonaa Nokialta irtisanottujen tukitoimiin
20.02.2014Konkurssien määrä kasvoi 6,6 prosenttia tammikuussa 2014
18.02.2014Avoimia työpaikkoja vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä 16 600
17.02.2014Kaupparekisterissä olevien yritysten määrä kasvoi - uusia yrityksiä perustettiin vähemmän kuin 2012
13.02.2014Jo joka kolmannen suomalaisen kulutusvalintoja ohjaa ekologisuus - tämän ovat huomanneet myös kauppiaat
12.02.2014Analytics Cloud Oy voitti IBM:n Innovator of the Year palkinnon
10.02.2014Oppiminen, tasapuolinen kohtelu ja joustot lisääntyneet työpaikoilla
07.02.2014Palkansaajien ansiot nousivat loka-joulukuussa 1,8 prosenttia
06.02.2014TTL:n tutkija: Työhyvinvointi on kiinni toimivasta teknologiasta
05.02.2014Ammatinharjoittajien ja yrittäjien työttömyyskassa - AYT yhteistyöhön Suomen Pienyrittäjät ry:n kanssa
04.02.2014Venäläisiä houkuttelee ulkomailla hoitopalveluiden laatu ja hinta - mahdollisuus myös suomalaisille yrityksille
03.02.2014Apple iPhone 5s on DNA:n myydyin puhelin tammikuussa
31.01.2014Suomi raportoi komissiolle uusiutuvan energian käytön edistymisestä
30.01.2014Konkurssien määrä kasvoi 5,7 prosenttia vuonna 2013
29.01.2014Dabro pazhalovat, sanoi kauppias! - Näin opiskelet uuden kielen ilman kielioppia
24.01.2014Työelämä 2020 -hanke hakee alueen työpaikoilta voimaa ja rohkeutta kehittyä menestyjiksi
23.01.2014Ihalainen: Rautaruukin järjestelyt varmistavat tuotannon jatkumisen Suomessa
22.01.2014Suomesta cleantechin supervalta
21.01.2014Tietoteknistyminen ei ole uhka, vaan ainutlaatuinen mahdollisuus
20.01.2014Tukkukauppa painoi koko kaupan myynnin marraskuussa laskuun vuodentakaisesta
17.01.2014Suomen matkailulle tulevaisuuden tiekartta
16.01.2014Jopa ydinvoimalan verran energiaa hukkaan vuodessa - lasku maksetaan yhtiövastikkeissa
15.01.2014Maksuhäiriöisten kuluttajien määrä lähenee 1990-luvun laman jälkeistä ennätystä
14.01.2014Omistusasujien asumiskustannukset nousivat
13.01.2014Ennätyksellisen monella yrityksellä on maksuhäiriömerkintöjä
10.01.2014Käteisen käyttöä ei ole tarpeen rajoittaa Suomessa
09.01.2014Muutosturva auttaa monia työllistymään
08.01.2014Yritysvalmentaja: Suomalaisten myyjien taso surkea - monilta yt-neuvotteluilta olisi vältytty
07.01.2014Ice Live Business Forum tammikuussa 2014 Tampereella
03.01.2014Yritysten voittoaste kasvoi, investoinnit supistuivat
02.01.2014Työryhmä selvittämään pienimuotoisen energiatuotannon edistämistä
31.12.2013Hyvä internet-yhteys on tärkeintä hotellivieraille
30.12.2013Kauppakeskuksen pienyrittäjälle oikeus pitää vapaapäivä kerran viikossa
27.12.201350 miljoonaa euroa pk-yritysten kehittämiseen ja työllisyyteen
20.12.2013Tässä ovat joulun ajan sesonkivahingot
20.12.2013Marraskuun työttömyysluvut kasvussa
19.12.2013Yritysten oma markkinointi tuottaa myyjille haaleita liidejä
18.12.2013Kysely: Palkkatuen haku verkossa yritysten mielestä helppoa
18.12.2013Hyviä uutisia: sähkö on nyt halpaa eikä joulukaan tee piikkiä kulutukseen
17.12.2013Uudella tilaratkaisulla lisää paikkoja Nordic Business Forum 2014 -seminaariin
16.12.2013Palvelualojen liikevaihto kasvoi kolmannella vuosineljänneksellä vuotta aiemmasta
13.12.2013Keskikokoinen teollisuusyritys hoitaa Suomessa parhaiten velvollisuutensa
12.12.2013Näistä yritysverotuksen muutoksista ei juuri puhuta
11.12.2013Vanhat painetut kartat tulivat verkkopalveluun
10.12.2013EU-ministerit sopivat lähetettyjen työntekijöiden työehtojen valvonnan tehostamisesta
09.12.2013Talouden suhdanteet vaikuttavat myös luoviin aloihin ja mainostoimintaan
05.12.2013Tietoturva-asiantuntija: Suomalaisissa yrityksissä varauduttu kehnosti tietoturvahyökkäyksiin
04.12.20134G LTE -verkon liikennemäärät rajussa kasvussa
03.12.2013Verkkokauppa ei ole peitonnut fyysisiä kauppoja - ostoksille lähdetään nykyään rentoutumaan
02.12.2013Uusiutuvien energialähteiden osuus jo 35 prosenttia energian loppukulutuksesta
29.11.2013Power Truck Show - 10 vuotta kuljetusalan asialla
29.11.2013Hakemistopalveluja markkinoidaan epäasiallisesti

Näytä lisää »