Avoin innovaatioTiistai 2.12.2014 - Kari Vahtolammi Olen kait sitä koulukuntaa, joille on opetettu että innovaatioista ei saa puhua puhua ennenkuin ne on myyntikunnossa. Eli niiden pitää olla suljettuja ja omilla asiantuntijavoimilla saavutettuja. Eli markkinoilla pitää olla ensimmäisenä. Mutta nykyään olen pohtinut asiaa eri kantilta. Aika moni softa kehittyy nykyään käyttäjien avulla ja jopa hyödyntäen open source- tuotteita. Eli enään ei ole pakko luoda omaa tuotetta ja saada sitä ensimmäisenä markkinoille. Luennolla kuultua. Kiinalaiset toteuttavat tuotteen samassa ajassa kuin länsimaiset toteuttavat Power Point- kalvonsa Eli aika monessa tuoteessa on kyse avoimen innovoinnin periaatteista. Eli ostetaan ja otetaan ulkopuolelta tarpeellinen määrä ja jalostetaan se paremmaksi liiketoiminnaksi kuin muilla kilpailijoilla. Eli keskitytään käyttämään jo valmiina olevia mahdollisuuksia, mutta innovoidaan ja ja jalostetaan ne paremmiksi kuin muut. Suurimpana haasteena tässä on se, että liian usein tuotteet ovat vain kopioita valmiina olevista tuotteista ja myös rahastamismalli on sama. Eli innovoinnin sijaan vain kopioidaan muiden tuotteita. Mutta yksi helppo tapa saada lisäarvoa tuotteelle on hyödyntää yleisöllisyyttä. Eli käyttäjäkunta tuodaan mukaan luomaan lisäarvoa tuotteelle. Aina ei tarvitse olla ensimmäinen, joskus riittää että jalostaa tuotteen parhaiten. Kuhan pohdin, Kari Kari Vahtolammi |
Avainsanat: Kari Vahtolammi, luovuus, innovointi, urautuminen, rutiinit, avoimuus, tuotekehitys |