Blogin arkisto

Miten tarjoamalla vähemmän voit myydä enemmän?

Share |

Keskiviikko 24.6.2015 - Anja Kadziolka


anjakadziolka.jpgKun lapsi kasvaa ulos vaatteistaan tai leluistaan, ne siirretään syrjään uusien tieltä. Joskus ne eivät pääse nurkkaa pidemmälle. Varastoon, kierrätykseen tai kirpparille kaipaavat tavarat tuijottavat meitä syyttävästi nurkistaan, koska emme osaa luopua niistä.

Kun yrittäjä kasvaa ulos palveluistaan, hän luo uusia. Ja kun opimme jotain uutta, voimme lisätä sen palveluvalikoimaan. Tarjoamme silti vielä vanhojakin palveluita, koska emme osaa luopua niistä. Palveluyritykselle kertyykin uusia palveluita samaa tahtia kuin lapsiperheellä tavaraa.

Palveluyritykselle kertyykin uusia palveluita samaa tahtia kuin lapsiperheellä tavaraa.

Kuten lapsemme, mekin innostumme uusista jutuista. Innostumme uusista yhteistyökuvioista, kumppaneista ja markkinaraoista, joihin voisi tuottaa uusia palveluita. Kasvamme ja samalla yrityksemme kasvaa.

Mutta kun siirrymme eteenpäin, pitäisi myös osata päästää irti menneestä.

Mistä sinä voisit jo päästää irti?

Yrityksen kotisivut heijastavat strategisia valintojamme. Ne kertovat kohderyhmällemme ketä olemme. Jos sivustollasi on palveluita laidasta laitaan, jää kohderyhmälle epäselväksi, missä oikeastaan olet asiantuntija.

Keskity siis siihen, missä haluat profiloitua ja rajaa palvelutarjontaasi. Kun mieleesi tulee uusia ideoita, kirjoita ne ylös ja jos ne eivät vainoa sinua henkisesti liian paljon, jätä ne rauhaan. Kun saat yhteistyöehdotuksia, jotka eivät vie sinua kohti omaa tavoitettasi, opettele sanomaan ei. Sano ei myös asiakkaille, jotka pyytävät sinulta jotain, mikä ei vie sinua oikeaan suuntaan!

Tiedän: ei ole helppoa sanoa ei. Mutta jos uskallat sanoa ei rönsyilylle, pysyt raiteilla etkä harhaudu matkalta kohti tavoitettasi. Kohti unelmaasi!

Ja kun rajauksen aloittaa – asettaa aivonsa keskittymisen tilaan – huomaa rajaavansa aina uudestaan ja uudestaan, kunnes vihdoin päätyy siihen tarkkaan alueeseen, johon todella haluaa keskittyä.

Tiedän, koska näin kävi juuri minulle.

Kun aikanaan perustin yritykseni, tarjosin copywriterin palveluita… noh, tunnustan: kenelle vain, kuka halusi ostaa! Löysin omia asiakkaita ja tein töitä alihankintana. Sitten jäin äitiyslomalle, jolloin ymmärsin, että alihankinta saa jäädä ja että jatkossa hankin omia asiakkaita. En halunnut olla riippuvainen muista. Tein silloin ensimmäisen rajauksen.

Toisen äitiysloman aikana ymmärsin, että en voi myydä kaikenlaisia markkinointipalveluita kaikille, mutta kesti aikansa, ennen kuin uskalsin rajata palveluni digimarkkinointiin. Pian perustin myös Mamaonbis-yhteisön ja tein ensimmäiset Plannerit. Viime syksynä suunnittelin, että alan tavoitella isompia yrityksiä asiakkaikseni ja tänä keväänä mietin vielä monenlaisia yhteistyökuvioita. Mutta onneksi palasin maan pinnalle. Viimeisen ajatusmyrskyn jälkeen päätin vihdoin, mihin keskityn. Olen jopa sanonut muutaman kerran ei.

Nyt keskitynkin vain Bisneskoulun kehittämiseen.

Miten siivosin myös Mamaonbis-sivuston?

Tällä viikolla rohkaisin itseni ja poistin yritykseni sivustolta digimarkkinoinnin konsultointi- ja sisällöntuotantopalvelut sekä Mamaonbis-sivuilta Plannerit ja live-koulutukset. Jatkossa keskityn vain verkkokoulutuspalveluideni kehittämiseen. Koulutuspalveluiden, joihin sisällytän kaiken näitä muita palveluita tuottaessa oppimani – tulossa on siis koulutusta ja sähköistä aineistoa liittyen markkinointiin mutta myös Planneriin. 

Ja Mamaonbis-yhteisö tietysti jatkaa elämäänsä, siitä en luovu! Jatkamme lounaita ja verkostoitumista, some-ryhmissä keskustelua ja varmasti järjestämme myös yhteisiä tapahtumia.

Mamaonbis-yhteisö tietysti jatkaa elämäänsä, siitä en luovu!

Mutta kyllä, siivosin siis Mamaonbis-sivuston. Nyt mieleni on tyyni, rauhallinen ja innostunut. Hieman surumielinen, mutta niin käy kun luopuu jostain. Silti päällimmäisenä on innostus. Rakastan uusia alkuja ja puhtaita pöytiä! Eikö sivustolla olekin nyt ihanan selkeää!?

Uudessa e-kirjassani puhun siitä, mitä hyötyä on keskittymisestä ja miten se näkyy verkossa. Ja miksi se on elintärkeää verkkomarkkinoinnissa menestymiseen.

Keskittyminen vain yhteen asiaa vaatii rohkeutta ja erityisesti omaan osaamiseensa luottamista. Täytyy tehdä valinta, päätös siitä, mikä on oikeasti se juttu, missä voi auttaa asiakkaitaan parhaiten.

Kun visio perustuu näihin asioihin ja tavoitteet ovat kohdallaan, on mikä tahansa mahdollista!

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, palvelujen markkinointi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini