Blogin arkisto

Palvelujen markkinointi - 5 tärkeää asiaa

Share |

Keskiviikko 17.6.2015 - Anja Kadziolka


anjakadziolka.jpgPalvelujen markkinointi ei koskaan ole ollut helpompaa ja selkeämpää kuin nykyään. Jokainen markkinointia opiskellut tietää, että kyse on tuotteistuksesta, brändäyksestä ja henkilökohtaisesta myyntityöstä. Kysymyksistä: ”Miten tehdä näkymätön tuote näkyväksi?” ja ”Miten erottua kilpailussa?”.

Viime viikolla muistelin erään yrittäjän kanssa, miten palvelujen markkinointi tehtiin ennen internetiä. Silloin ainoa keino markkinoida oli painetuissa medioissa. Maksettiin mainoksista paikallislehdissä. Graafikko suunnitteli ja painotalo painoi esitteet. Sitten pistettiin koko ystäväpiiri hommiin jakamaan esitteitä postilaatikkoihin. Vietiin julisteita ilmoitustauluille. (Miten paljon aikaa tähänkin käytettiin!?)

Ja Keltaiset sivut. Sielläkin piti näkyä.

Yhtäkkiä samat toiminnot siirtyivät verkkoon. Palvelujen markkinointi tapahtuu nyt yrityksen kotisivuilla, joita ystävät jakavat huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin verkossa kuin esitettä lenkillä. Keltaisten sivujen sijasta näkyvyyttä pitää saada nyt Googlessa. Julisteen paikallisen kaupan seinällä ja mainoksen paikallislehdessä on korvannut mainos Facebookissa – paikallisesti kohdistettuna.

Asiat ovat siis parantuneet, helpottuneet ja halventuneet entisestään. Paikallislehden ilmoituksen hinnalla saa jo paljon näkyvyyttä Facebookissa, ja kun osaa suunnitella strategian oikein, saa sillä myös tulosta. Digimarkkinoinnin avulla voi tavoittaa satoja, tuhansia ihmisiä muutamassa päivässä, kun perinteisellä printillä vain muutaman sadan hengen tavoittaminen vaati monelta paljon aikaa ja vaivaa.

Digimarkkinoinnin avulla voi tavoittaa satoja, tuhansia ihmisiä muutamassa päivässä, kun perinteisellä printillä vain muutaman sadan hengen tavoittaminen vaati monelta paljon aikaa ja vaivaa.

Mutta koska muutos on tapahtunut nopeasti, on monelle vielä epäselvää, miten verkossa oikeasti pitäisi toimia. Tässä viisi vinkkiä.

Palvelujen markkinointi verkossa - mitä jokaisen yrittäjän tulisi tehdä verkossa?

1. Rakentaa modernit kotisivut

Moderneilla kotisivuilla tarkoitan sellaista sivustoa, joka ei koskaan ole ”valmis”. En tarkoita tällä sitä, että sivusto näyttää keskeneräiseltä, vaan sitä, että sitä parannetaan jatkuvasti. Testataan, mikä toimii ja mikä ei. Tämä tarkoittaa sitä, että sivuille pitäisi olla helppo tehdä muutoksia. Moderneilla kotisivuilla on tuotteistettujen palveluiden lisäksi myös blogi. Kun strategia on suunniteltu, voi blogin avulla päästä näkyviin Googlessa (ilman maksullista mainontaa), saada huikeasti lisää näkyvyyttä ja tavoittaa juuri oman kohderyhmänsä tuhansien ja tuhansien ihmisten joukosta.

Jos ennen imagokampanjat olivat suurten yritysten leikkikenttää suurin painopinta-aloin, tv-mainoksin ja miljoonabudjetein, niin nyt verkko on tuonut myös pienille mahdollisuuden brändätä itseään paljon pienemmin ponnistuksin. Palvelut tehdään nykyään näkyviksi blogissa. Kilpailusta erotutaan blogin avulla. Moderneille kotisivuille on some-kanavat liitetty näkyvästi mukaan ja somen jakopainikkeet ovat selkeästi esillä. Modernit kotisivut tuovat yrityksen lähemmäs asiakasta ja niissä on runsaasti hyödyllistä sisältöä.

2. Näkyä Googlessa

Jos ennen piti näkyä Keltaisilla sivulla, nyt pitää näkyä Googlessa. Vaikka yrityksesi tulisikin ensimmäiselle tulossivulle yrityksen nimellä, ei se tarkoita sitä, että kaikki olisi kunnossa. Sinun pitäisi pyrkiä saamaan yrityksesi näkyviin jo siinä vaiheessa, kun kohderyhmäsi jäsen naputtelee ongelmansa Googleen.

Hakukoneoptimointia tehdään nykyään sisällöllä. Avainsanojen oikeanlainen käyttäminen kotisivuilla on avain siihen, että Googlessa pääsee näkyviin. Ja usko ihmeessä, kun sanon, että moni ei tätä osaa vielä hyödyntää. Jos ennen hakukoneoptimointi oli tuhansien eurojen hintainen prosessi, jonka vain teknologiatalot osasivat oikein tehdä, niin nyt säännöt ovat muuttuneet. Tärkeintä on se, että osaat luoda oman strategiasi verkossa. Se vaikuttaa kaikkeen.

3. Tuottaa sisältöä tavoitteellisesti

Bloggaaminen ei ole vain mukavaa puuhastelua, vaan vakavasti otettava kilpailukeino. Sitä on vaikea käsittää, ennen kuin ymmärtää, miten myynti verkossa tapahtuu. Sisältömarkkinointi, jonka ydin blogi siis on, on pitkä prosessi, mutta prosessi, joka tuottaa tulosta. Tärkeintä digimarkkinoinnissa onkin tuntea kohdeyleisönsä paremmin kuin koskaan. Älä mieti vain ikää, sukupuolta ja asuinpaikkaa, vaan myös sitä, mikä kohderyhmääsi valvottaa öisin. Miten voit heitä auttaa? Kaikki, niin hakukoneoptimointi kuin sisältömarkkinointikin alkavat tästä kysymyksestä!

Kaikki, niin hakukoneoptimointi kuin sisältömarkkinointikin alkavat tästä kysymyksestä!

Miten voit verkossa auttaa kohderyhmääsi menestymään, voimaan paremmin tai nukkumaan paremmin? Tämä on se, millä nykyään erotut kilpailussa ja teet palvelutuotteesi näkyväksi. Ja samalla ne keinot, joilla saat näkyvyyttä ja brändäät itseäsi asiantuntijana. Palvelujen markkinointi tapahtuu nykyään sisältömarkkinoinnin keinoin.

4. Toimia tavoitteellisesti somessa (ja sitkeästi)

Muista aina tavoitteesi somessa. Kaiken hömpän ja hassuttelun takana piilee kaksi asiaa: näkyvyyden kasvattaminen ja konversion, eli tuloksen saaminen. Somen tärkein tehtävä on olla ihmisten välinen kommunikointikanava. Sinun yrityksesi pitäisi istua mukaan keskusteluun, ei tuutata sen väliin mainoksia. Muista, että some on todella hyvä kanava saada liikennettä sivustollesi. Kunhan kirjoitat sivustollasi olevaan blogiin hyödyllisiä artikkeleita!

Älä luovuta, vaikka kukaan ei heti reagoisi sisältöösi blogissa tai julkaisuihisi somessa. Kun aidosti haluat auttaa ihmisiä omalla asiantuntemuksellasi, se näkyy somessa. Jos olet epävarma siitä, mitä osaamista oikeastaan myyt tai kenelle sitä myyt, viestisi jäävät väkisinkin sekaviksi. Selkeytä asiat omassa päässäsi ja toimi sitten sen mukaisesti. Äläkä pidä julkaisukynnystä liian korkealla. Opit kyllä, kunhan vain pääset alkuun.

5. Kerätä listaa, eli liidejä

Kaiken, mitä teet verkossa tulisi johtaa samaan tavoitteeseen: sähköpostilistan kasvattamiseen. Miten löydät verkosta lisää kohderyhmäsi jäseniä? Niitä, jotka ovat aidosti kiinnostuneita asiantuntemuksestasi? Ja miten pidät huolta listastasi? Jos ennen listan kasvattaminen tarkoitti sitä, että ostit satojen tai tuhansien kohderyhmälistan tietoja myyvistä yrityksistä, niin nykyään tämä ei ole kestävä keino. Asiakas voi aina kirjautua listalta pois.

Listaa ei kasvateta spämmäystarkoituksiin. Sen tarkoituksena on rakentaa luottamusta sinun asiantuntemukseesi. Tavoitteena on myös saada säännöllistä liikennettä kotisivuillesi. Ja tietysti jakoja sosiaalisessa mediassa. Kun tuotat ja lähetät säännöllisesti hyödyllistä tietoa kohderyhmällesi, brändäät itseäsi, saat näkyvyyttä ja erotut kilpailussa.

Viime torstaina pidin esityksen näistä vinkeistä Hetkyn Yrittäjyys-verkoston tilaisuudessa, jossa puhe oli viestinnästä myynnin tekijänä. Latasin juuri esitysmateriaalin SlideShareen, sen voit yksinkertaisuudessaan katsoa tästä.

Anja Kadziolka
Kirjoittaja on yrittäjä ja kahden lapsen äiti
www.mamaonbis.fi

Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, palvelujen markkinointi


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini