Blogin arkisto

Sukupuolia stereotypisoiva mainos on vahingollinen lapsille

Keskiviikko 28.11.2012 - Taru Jousia

tarujousia.jpgMainokset heijastelevat aina oman aikansa kulttuuria. Niiden on osuttava maaliin eikä tolppaan. Elämme aikakautta, jolloin ihmisten tietoisuus monista asioista on kasvanut varsin nopeasti – näin on käynyt myös yksilönvapauden ja sukupuoleen kasvattamisen kanssa. Mainostajan voi olla näin ollen vaikea pysyä vauhdissa mukana ja kantaa omaa osuuttaan kulttuurisesta muutoksesta.

Tiukkoja malleja siitä, miten ollaan tyttöjä ja poikia on alettu kyseenalaistaa enenevissä määrin. Yhä harvemmin kuulee lauseita "pojat eivät itke" tai "tytöt eivät pelaa jääkiekkoa". Itkeminen on ihmisen perusoikeus sukupuolesta riippumatta. Harrastukset ovat kaikkien harrastuksia eivätkä sukupuolen mukaan vain osalle kansaa oikeutettuja.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Taru Jousia, perhe, mainos, stereotypiat, rooli, sukupuolirooli

Emme tarvitse täydellisiä perheitä

Torstai 30.8.2012 - Taru Jousia

tarujousia.jpgMillainen se on – täydellinen perhe? Täydellisiä perheitä on kuta kuinkin yhtä monenlaisia kuin sen tavoittelijoita. Ei ole olemassa standartoitua, laatuvaatimukset läpäissyttä täydellistä perhettä. Jonkun mielestä se on äiti, isä, kaksi lasta (tyttö ja poika) ja karvaturri. Toisen mielestä täydellinen perhe on maaseudun idyllisessä rauhassa asuva pullantuoksuinen suurperhe ja muutama kissa. Kolmas haaveilee cityperheestä, jossa kaksi aikuista tekee uraa, lapset soittavat pianoa ja pelaavat huipputasolla jalkapalloa. Entä se varsinainen sisältö, pelkkä kuorrutus ei riitä kakussakaan - rakkautta ja hellyyttä, yhteistä aikaa, kilttejä helppoja lapsia, joilla ei ole omaa tahtoa ja jotka tottelevat yhdestä kerrasta?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taru Jousia, perhe, ydinperhe, täydellisyys, vastoinkäymiset, epätäydellisyys

Otatsä naiselta pataan?

Maanantai 28.6.2010 - Kari Uoti

Oikeusasiamies antoi huomautuksen hätäkeskuspäivystäjälle, joka kysyi hätäkeskukseen soittaneelta, otatsä naiselta pataan? Oikeusasiamiehen mielestä hätäkeskuspäivystäjän tulee olla puheissaan ja käytöksessään korostetun asiallinen, siis viranomainen ei saa tiedustella ottelijoitten keskinäisiä suhteita, siis missä sarjassa herra painii ja painiiko rouva samassa sarjassa.

 

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, hätäpuhelu, tasa-arvo, sukupuoli, miehisyys, naiseus, perheväkivalta