Kuinka pääset esteiden ohitsePerjantai 19.7.2019 - Pasi Rahikka You’re Writing the Middle Chapter on julkaistu 25.5. @ Kuulin erittäin hyvän puheen Toastmasterseissa pari kuukautta sitten. Se oli kivulias tarina rakkaudesta ja petoksesta. Tarinankerronta oli uskomattoman hyvä ja kaikki, jotka kuulivat sen liikuttuivat kukin tavallaan, minä mukaanlukien. Mutta puheen lopussa minulle tuli huolestunut tunne. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, esteet, loppu, alku, pelastuminen, tarina |
Innostamisen ABC osa 1/2Perjantai 19.7.2019 - Juha Ahola
Vedä! Ihmiset innostuvat esimerkistä. Kun on esimerkillisesti innostunut, innostaa samalla toisia – ainakin niitä, jotka ovat halukkaita innostumaan. Ei kannata lannistua siitä, etteivät kaikki innostu. Vedä mukaan innostukseesi ne, ketkä on vedettävissä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esimerkki, innostaminen, innostuminen, johtaminen, innostamisen abc |
HissipuheKeskiviikko 17.7.2019 - Kari Vahtolammi
Hissipuhe on itsellekkin hyvin uusi asia eli en ikinä ole pitänyt tuollaista kolmen minuutin puhetta, jossa pyrin vakuuttamaan vastapuolen oman ideani, tuotteeni tai vaikkapa oman osaamiseni tasosta. Ja siksi päätin hiukan tutkia millainen on hyvä hissipuhe. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, puhe, hissipuhe, ensivaikutelma, puhetyyli, puhetaito |
Jos sen joku minulle kertoisiMaanantai 15.7.2019 - Kari Vahtolammi
Noiden kahden asian vastakohtia ovat tunne ja henkilökohtaisuus. Niiden vaikutus ostopäätökseen on suurempi. Tunteeseen ja henkilökohtaisuuteen perustuvat päätökset ovat nopeita. Ne kuluttavat vähän henkistä energiaa. Ne tehdään lonkalta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, keskustelu, tehokkuus, arvo, työaika, työvoimakustannus, työteho |
Älä lähetä sitä persoonatonta mailia, vaan iske iholle nykyaikaisemmin ja henkilökohtaisemmin!Sunnuntai 14.7.2019 - Juha Ahola
A) Lupaa laittaa sähköpostilla pari ehdotusta tapaamiselle. B) Ehdottaa ajankohdan puhelimessa siten, että laittaa vahvistuksen sähköpostilla siitä ja ollaan yhteydessä, jos se ei sovikaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, sähköposti, sähköpostimarkkinointi, markkinointiviestintä, massapostitus, spämmi, spam |
Kasvata itsevarmuuttasi missä tahansa asiassa tällä keinollaLauantai 6.7.2019 - Heikki Luoma
Noiden kahden asian vastakohtia ovat tunne ja henkilökohtaisuus. Niiden vaikutus ostopäätökseen on suurempi. Tunteeseen ja henkilökohtaisuuteen perustuvat päätökset ovat nopeita. Ne kuluttavat vähän henkistä energiaa. Ne tehdään lonkalta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, Johtaminen ja coaching, Muutos suunnittelu ja toteutus, Myynti ja markkinointi, Strategia ja jalkautus |