Miten kalliiksi tulee olla ostamatta?Perjantai 10.6.2016 - Juha Ahola
Myyjän kannalta saattaa olla kohtalokasta alkaa puhua vaihtoehtoiskustannuksesta eli mitä muuta rahalla saisi, koska tällöin se ”muu” voi olla jotain, mitä myyjällä ei ole tarjota. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, säästö, ostaminen, kulutus, ostopäätös, kustannus, kulu |
Voimavarojen puute johtaa säästöihin ja kulukarsintaanMaanantai 16.3.2015 - Heikki Luoma
Puheen yksi kohta kiinnitti erityisesti huomiotani. Taneli kertoi, että Suomessa asiakkaat pyrkivät säästämään. Ruotsalaiset asiakkaat pyrkivät luomaan uutta liiketoimintaa. En ole suuri Suomi-Ruotsi -vertailujen kannattaja varsinkin kun vertailut ovat joskus mallia “me ollaan jo hävitty tämä peli”, mikä kertoo vertailijan asenteesta, mutta Tanelin puheessa ei ollut tuota asennetta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, kasvu, kulujen karsinta, kulukarsinta, säästäminen, säästö, voimavarat, yritys |
Venezuela on sääntelytalouden ankea esimerkkiKeskiviikko 13.3.2013 - Heikki Ikonen
|
1 kommentti . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, suunnitelmatalous, talouspolitiikka, yhteiskunta, sosialismi, kulutus |
Suomen hallitus ampuu omaan jalkaansaKeskiviikko 19.9.2012 - Harri Jyrkiäinen Suomen hallitus on uudessa hallitusohjelmassaan painottanut mm. yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Hallitus näyttää tekevän kaikkensa, jotteivät talouden pyörät Suomessa pyörisi. Arvonlisäveron korotus ja kilometrikorvausten leikkaus osaltaan saattavat taloutemme rajuun ja pitkään taantumaan. Suomen hallituksen eräiden jäsenten tieto ja taito ymmärtää kansantaloutta on todennäköisesti kansakoulutasoa. Hallituksen ainut keino selviytyä Eurooppaa ja meitä kohtaavasta haaksirikosta on korottaa veroja. Nyt jos koskaan on syytä pidättäytyä kaikista yritykseen kohdistuvista veroluonteisista maksuista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, yrittäjä, yrittäminen, yrittäjyys, arvonlisävero, kilometrikorvaus, matkakulut |
Arvot tilanteen mukaanTorstai 1.1.2009 klo 20:52 - Ahti Pontinen Pääministeri Vanhanen neuvoo kuluttajia aukaisemaan kukkaronnyörejä ja alkamaan kuluttamaan. Samaan aikaan Suomi on sitoutunut lähes koko muun maailman tavoin ilmastonmuutos talkoisiin. |
1 kommentti . Avainsanat: Ahti Pontinen, Pääministeri, Matti Vanhanen, ekologista, kulutus, kuluttaja, politikointi, politiikka, usa, yhdysvallat, rahanväärennös, väärennetyt dollarit, ilmastonmuutos |