Myynnin voimavarojen kasvattaminenMaanantai 30.5.2016 - Heikki Luoma
Ihmiset pitävät tavoitteensa tasolla, jonka he uskovat saavuttavansa. Kun pokerissa saa huonot kortit ei pidä voittoa mahdollisena. Silloin keskittyy pitämään hauskaa ja ottaa oluen. Jos saatu käsi on hyvä, on voittokin mahdollinen ja pelaakin voitosta. Tavoite muuttuu voiton tavoitteluksi ja olut saa jäädä. Tavoite muuttuu sen mukaan millaiset kortit saat. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen, tavoitteet, motivointi, työ, myyntityö |
Sinä olet samanlainen selittelijä! Keksi keinot!Perjantai 27.5.2016 - Juha Ahola
Kohtasin reilu 2 vkoa sitten la iltana pitkästä aikaa kaverini Antin. Hän haastoi minut juoksulenkille ja sen perään saunomaan. Kesken lenkin hän sanoi, että ruvetaanpa Juha käymään kerta viikossa yhdessä lenkillä. Kakistelin! Miksi, vaikka lenkkieily on kuulunut jo vuosien ajan kuvioihini? Sama syy, kuin miksi sinä et todennäköisesti lenkkeile / käy salilla tai tee asioita, joita olisi kiva tehdä, mutta… AIKA! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, lenkki, aamulenkki, aikataulu, ajankäyttö |
KokoustamistaKeskiviikko 25.5.2016 - Kari Vahtolammi
Mutta onko kukaan miettinyt mitä se maksaa, että kesken kokouksen joku vastaa puhelimeen ja kokous keskeytyy. Pahimmillaan se maksaa melkoisen paljon. Joskus jopa hyvin johdetussa kokouksessa päästään lähes hurmiolliseen tilanteeseen eli kutsutaan flowsta. Eli asioihin paneudutaan, ideoita ja ajatuksia kehitetään ja päätöksiä saadaan aikaiseksi nopealla tahdilla. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työyhteisö, työpaikka, palaveri, kokous, flow |
Kynätön myyjä on yhtä kuin munaton myyjäPerjantai 20.5.2016 - Juha Ahola
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myyjä, myyntityö, myynti, kauppa |
Ensivaikutelma ja lopetus, niistä syntyy esitelmäKeskiviikko 18.5.2016 - Kari Vahtolammi
Jokaisen puhujan pitäisi muistaa, ettei koskaan saa uutta tilaisuutta tehdä ensivaikutelmaa. Monet puhumisen ammattilaiset muistuttavat, että ensimmäiset seitsemän sekuntia ratkaisevat sen, että hyväksyykö yleisö puhujan. Ja seuraavat kaksi minuuttia sen, että otetaanko hänet tosissaan. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, esiintyminen, ensivaikutelma, puhuminen, esitelmä |
Asiakas elää menneisyydessä ja myyjä elää tulevaisuudessaMaanantai 16.5.2016 - Heikki Luoma
Luulen intuitiivisesti tajunneeni mistä oli kysymys, mutta vasta myöhemmin Lontoossa opiskellessani opin perusteet miksi liian aikaisin esitetty ratkaisu ei ole hyvä asia myyjän kannalta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen |
Skarppaamista, kaventamista ja terävöittämistäKeskiviikko 11.5.2016 - Kari Vahtolammi
Blogien sisältö on hiukan turhan monipuolista ja samaa aihepiiriä käsitellään turhan usein useammissa blogeissa. Ja siksi minulla on unelma. Yksinkertainen sellainen, hyvin yksinkertainen. Eli olen päättänyt kaventaa kaikkien kolmen blogin sisältöä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, blogi, kirjoittaminen |
Näin teet palautteen antamisen helpoksiMaanantai 9.5.2016 - Heikki Luoma
Vedin konsultointitiimiä Tukholmassa ja kun työmme oli päättynyt, kysyi yksi tiimiläisistä minulta palautetta. Kerroin että hän oli tehnyt kaiken minkä oli luvannut tehdä. Häneen saattoi luottaa. Sanoin, että hän ei pitänyt siitä, että johdin hanketta, koska hän oli ollut aikaisemmassa hankkeessa minua vanhempi konsultti ja asetelma oli kääntynyt toisin päin. Sanoin, että ilman tuota hän olisi toiminut paremmin. Ruotsalainen oli hämmästynyt, katsoi minua ja sanoi minun olevan oikeassa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen ja coaching, muutos, palaute |
Ajattelu on raskasta työtä ja siksi moni laiskotteleeMaanantai 2.5.2016 - Heikki Luoma
Ajattelu on nimittäin raskasta työtä. Näin kirjoittaa David Rock kirjassaan Your Brain at Work. Ihminen pystyy pohtimaan keskittyneesti vain lyhyen hetken ennen uupumistaan. Monille se on tunti. Toisille se voi olla kolme tuntia. Toimitusjohtaja Jani kertoi kuinka asiakaspalaveri oli vienyt mehut. Tiedän tunteen. Pidän omat asiakassessioni maksimissaan kolmen tunnin mittaisina, koska ne kuluttavat energian. Kaikki eivät sitä tiedä. He luulevat ihmisen kestävän miten pitkään tahansa, mutta päivän kestävä seminaari on lopussa jo aika puuroa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, työ, johtaminen, ajattelutyö, prosessointi |