Pappa betalar inte! Myös tenavat vastuuseen harrastusten kustannuksista!Perjantai 4.7.2014 - Juha Ahola Jos mennään sukupolven verran taaksepäin ajassa eli siihen aikaan, kun me 30 – 35 vuotiaat aloitimme koulutaipaleen, harrastusmahdollisuuden olivat toisenlaiset. Olen kotoisin Oulaisista, jossa asuin 16 vuotta elämästäni. Läksin sieltä Ouluun, urheilulukioon, jonka myötä tykästyin Ouluun ja jäin asumaan tänne! Oulaisissa harrastusmahdollisuudet tuossa 1990 –luvun taitteessa olivat köykäisemmät kuin tänä päivänä puhumattakaan mahdollisuuksista esim. Oulussa. Lajivalikoima taisi olla yleisurheilu, jalkapallo, jääkiekko ja pesäpallo pienellä karkeistuksella. Harrastaminen oli tuolloin halpaa! |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, maksullisuus, ilmainen, harrastukset |
Maineen suojelu ja heikkouksien peittely tuhlaa organisaation voimiaMaanantai 23.6.2014 - Heikki Luoma Mitä sitten merkitsi, ettemme peittele ja salaa heikkouksia ja puutteita? Se voisi olla sitä, että henkilökuntaa, esimiehet mukaan lukien, kannustetaan siihen, että he pyytävät tarvittaessa apua ja, että avun pyytämättä jättäminen on paha asia kun seurauksena on organisaation epäonnistuminen. Toisin sanoen, kun lupaa tehdä ja näyttää, ettei onnistu, on pyydettävä apua muilta ja muilla on velvollisuus olla avuksi kykyjensä mukaisesti. Jos osoittautuu, ettei henkilö pyydä apua, jota olisi saatavissa ja hanke epäonnistuu sen vuoksi, niin luottamus henkilöön karisee. Tuollaisessa ympäristössä “emmä osaa” ei ole hyväksyttävä peruste, koska apua saa ja sitä on pyydettävä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, maine, heikkoudet, puutteet, henkinen kasvu |
Kirja, joka toivottavasti muutti minuaKeskiviikko 5.9.2012 - Heikki Kolehmainen Luin juuri kirjan, jonka toivon muuttavan sekä suhdettani että suhtautumistani muihin ihmisiin loppuelämäkseni. Kirja todistaa viimeisimpään aivotutkimukseen ja huippunsa vietyjen koejärjestelyjen avulla, kuinka me ihmiset tarvitsemme empaattisia, sosiaalisia kontakteja voidaksemme hyvin. Tämä tarve ei ole filosofinen tai aatteellisesti oikea, vaan erottamaton osa fysiologista minäämme. |
3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Kolehmainen, kommunikointi, viestintä, vuorovaikutus, sosiaalinen äly, empatia, markkinatalous, markkinaehtoisuus |
"Jokainen organisaatio oppii virheistään vain, jos ne otetaan esille"Maanantai 3.9.2012 - Heikki Kolehmainen Otsikko on lainattu kokeneen työyhteisöjen kehittäjän, Veli-Pekka Moisalon kirjasta "Arjen johtaminen – käytännön esimiestyötä (2010)". Eikö itse asiassa ole käsittämätöntä, että kyseisenlaisia itsestäänselvyyksiä täytyy painottaa esimiesasemassa oleville aikuisille? Miksi valta tekee meistä – tai paremminkin – koska valta tekee joistakuista meistä tietoa panttaavia hölmöjä, täytyisi olla mekanismi ko. "taudin" välttämiseksi. Jo pitkään on puhuttu pelon sekaisin tuntein x-, y- ja viimeksi z-sukupolven "kummajaisten" tulosta työmarkkinoille ja kysytty, miten niiden kanssa perinteisissä työyhteisöissä pärjätään? |
11 kommenttia . Avainsanat: Heikki Kolehmainen, työyhteisö, markkinatalous, organisaatio, johtaminen, kannustimet |
Suomalaisesta mentaliteetistaTorstai 16.8.2012 - Heikki Kolehmainen Aiheeni on tällä kertaa vaikea. Väitteeni ovat arvauksia ja tuntemuksia ns. suomalaisesta mentaliteetista ja yhteiskunnallisesta "ilmastosta", jossa kukaan ei saa kohota korkeammalle kuin toinen. Me maksamme veromme, meitä haukutaan EU:n mallioppilaiksi, me avaamme sanaisen arkkumme ja uhoamme vain ollessamme humalassa. Onko tämän käytöksen toinen puoli se, että kukaan ei saa olla erilainen, että me asetumme machiavellimäisen hallitsijan alamaisen asemaan ilman todellista syytä siihen? Siksikö meitä kalvaa jatkuva kateus ja vastemielisyys menestymistä ja rikastumista kohtaan? |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Kolehmainen, EU, suomalaiset, yhteiskunta, valta, hyvinvointi |
News of the WorldPerjantai 5.8.2011 - Kari Uoti Median tehtävänä on vahtia vallankäyttäjää, toimia demokratian unilukkarina, tuoda julkisuuteen tietoja, joilla ihmiset voivat muodostaa käsityksensä kenelle vallan maassa luovuttaa. Medialla on tärkeä tehtävä demokratiassa. Media on toisaalta myös businesta, sen tehtävänä on tehdä rahaa omistajilleen, tehdä uutisia, jotka kiinnostavat, joilla ihmiset saadaan avaamaan kukkaronsa median omistajien iloksi. |
3 kommenttia . Avainsanat: kari uoti, media, julkisuus, uskottavuus, News of The World, viranomainen |
Vapaa-ajattelijoiden pohjanoteerausTiistai 22.6.2010 klo 9.52 - Martti Ahvenainen Vapaa-ajattelijat järjestivät Helsingissä 4.6. näyttävän kampanjan Raamattua vastaan. Pyhän Kirjan vastineeksi annettiin pornolehtiä. Tarkoitus oli näin vastustaa erikoisesti Raamatun muka seksuaalikielteistä opetusta. |
14 kommenttia . Avainsanat: Martti Ahvenainen, vapaa-ajattelijat, Raamattu, pornografia, seksuaalikielteisyys, suvaitsevaisuus, seksuaalietiikka, moraalikäsitykset, länsimainen kulttuuri |
Yksinkertainen on kaunista, myös myyntityössä!Maanantai 11.5.2009 klo 8.00 - Mikko Ojanen Kun saamme asiakkaamme lampun välähtämään, on tapahtunut oivallus siitä, että tarjoamamme tuote auttaa asiakasta eteenpäin tavalla tai toisella. Jos asiakkaamme toljottaa meitä myyntitilanteen aikana suu auki kuin lobotomiapotilas, on aika teroittaa kirvestämme seuraavaan asiakaspalaveriin. |
4 kommenttia . Avainsanat: Mikko Ojanen, myyntityö, asiakkaat, brändi, myyntitilanne, näkökulma, tulos, muistisääntö, maine, tarina, esitys |
Törppöys syntyy ennakkoluuloistaKeskiviikko 14.1.2009 klo 14.04 - Miia Godwin Yritysten nimiin ja titteleihin suhtaudutaan yleensä Suomessa avarakatseisesti ja joustavasti. Siis mitä ulkomaisemmalta tai siansaksamaiselta kalskahtaa, sitä parempi. Olen vuosien mittaan tavannut yrittäjiä, jotka ovat valinneet elämäntyölleen niin vaikuttavan nimen, etteivät itsekään osaa sitä kirjoittaa, lausumisesta puhumattakaan. "Riitsonaal Tairektor Seppo Suomalainen Pyhtään Kloupal Solutions Merinia-Nordellasta, päivää!" |
1 kommentti . Avainsanat: Miia Godwin, ennakkoluulot, rasismi, titteli, sukunimi, sukunimet, vierasperäinen, rasistinen kommentti, nimi, nimet, ulkomainen nimi, törppö |