Kuka kannusti ja auttoi eteenpäin juuri oikealla hetkellä?Perjantai 2.1.2015 - Juha Ahola
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kannustus, rooli, menestyminen, opastus, esimies, esimiestyö |
Useimmat esimiehet elävät itse tehdyssä laatikossa joka rajoittaa mitä he voivat tehdäMaanantai 26.5.2014 - Heikki Luoma
Suuri osa laatikosta on itse mielessä rakennettua. Ne ovat itse itselle tehtyjä rajoituksia. Tehdään työtä turvallisessa suojassa. Olemme mukavuusalueellamme tarvitsematta pinnistää. Muutkin voivat haluta, että pysymme laatikossamme. Emme kokeile rakentamamme laatikon seiniä, mikä vain vahvistaa seiniä entisestään. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, esimiestyö, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, kannustus, laatikko, motivaatio, palkitseminen, seuraukset, tehtävänkuvaus, toteutus, valta, valtaannuttaminen, yhteistyö |
Syitä, miksi johtajat estävät työyhteisöään saavuttamasta korkeampia tuloksiaMaanantai 7.10.2013 - Heikki Luoma
Kovat vaatimukset lisäävät riskiä, että alaiset alkavat vastustaa ja epäonnistumisen riski kasvaa. Riskiä pienentää, että vaatii vähemmän. Epätavallisen korkeita vaatimuksia esittävät johtajat saattavat saada kollegoittensa tuomion. |
3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen, tulokset, tulos, vaatimus, kannustus, kannustaminen |
Ota mukaan, pidä mukana, auta eteenpäin!Perjantai 4.10.2013 - Juha Ahola
Työpaikan hygieniatekijät (nyt muuten ei puhuta puhtaudesta) vaikuttavat erityisesti siihen, miten työntekijä viihtyy. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, johtaminen, alainen, urakehitys, perehdytys, kannustus, motivointi |
Miksi sinun pitäisi antaa itsellesi potkut?Maanantai 22.7.2013 - Heikki Luoma
Omistajia edustava hallitus vaihtaa toimitusjohtajan saadakseen muutoksen aikaiseksi uuden toimitusjohtajan avulla. Muutoksesta on kyse myös yksiköiden johtoa vaihdettaessa. Muutoksessa haetaan uutta perspektiiviä, näkökulmaa ja päätöksiä. Käytännössä usein on vaihdettava ihmisiä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, esimiestyö, innostaminen, itsensä johtaminen, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, johtamisjärjestelmä, johtamisprosessi, kannustaminen, kannustus, käyttäytyminen, motivaatio, motivointi, muutoksen johtaminen |
Kaikki olivat innoissaan mutta sitten Pekka kysyi - mitä seuraavaksi? ja väki hiljeniMaanantai 6.5.2013 - Heikki Luoma
Pekan kysymys herätti jokaisen miettimään eivätkä vastaukset olleet aivan itsestään selviä. Olet luultavasti itsekin ollut tilanteessa, jossa esitetty idea on saanut innostuneen vastaanoton. Olet saattanut olla myyjänä ja asiakas on innostunut siitä mitä olet hänelle esittänyt. Kuitenkin kun aikaa kuluu päiviä tai viikkoja olet huomannut, ettei mitään edistystä ole tapahtunut. Alun innostus on vain hävinnyt. |
1 kommentti . Avainsanat: Heikki Luoma, coachaus, coaching, innostaminen, innostus, johtajuus, johtaminen, kannustaminen, kannustus, muutoksen toteutus, muutos, muutosjohtaminen, muutosvalmennus, myynti, strategian jalkautus, toteutus |
Richard Bransonilta oppia johtamiseenPerjantai 11.11.2011 - Ville Saarikalle Tiedätkö Richard Bransonin? Kukapa ei tietäisi! Brittiläinen liikemies on todellinen yrittäjyyden ruumiillistuma. Tämä kuusikymppinen britti aloitteli bisneksiään noin 40 vuotta sitten omalla lehdellä ja postimyyntilevy-yhtiöllä, joka kasvoi myöhemmin levykauppaketjuksi nimeltä Virgin Megastores. Bransonin imperiumi on nykyisin valtava: lentomatkailua, avaruusmatkailua, junaliikennettä, terveydenhuoltoa, rahoitusta, F1-talli, viihdettä jne. Surkeasta koulumenestyksestään huolimatta on Branson Forbesin mukaan hankkinut itselleen muhkean, yli neljän miljardin dollarin varallisuuden yrittäjyydellä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville Saarikalle, Richard Branson, johtaminen, yrittäjyys, kannustus, kiitos |
Henkilökuntaa ei kiinnostaKeskiviikko 26.10.2011 - Olli Linjala Kun yrityksen koko henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta löytää ajatuksia oman työyhteisönsä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen, vaikka aivan ilmaiseksi, niin vastauksena usein on, että porukka ei kiinnostunut asiasta. Kenen pitää silloin katsoa peiliin - ja pitkään? |
8 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, henkilökunta, kehittäminen, työyhteisö, johtajuus, esimies, kuunteleminen, kannustus, luottamus, hyvinvointi, kielteisyys, onnistuminen, johtamistaito |
Sanatonta loukkaamistaKeskiviikko 19.8.2009 klo 8:00 - Olli Linjala Tunteiden tuottaminen ei tarvitse sanoja, ajattelemista tai tahtoa. Virittelemme silmänräpäyksessä ympärillämme olevia ihmisiä itseämme kohtaan joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Tällä silmänräpäyksellä niittaamme tulevia tapahtumia jopa loppuelämämme ajaksi. Vähintään lataamme olemassaolevan tilanteen onnistumisen tai epäonnistumisen eväät. |
2 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, tahto, aurinkoiset asenteet, vaikutus, työyhteisö, työkaverit, asennevamma, reaktiot, kannustus, posittivinen ajattelu, asennekoulutus, asennekoulutukset, tunne, tunteet, onnistuminen, työyhteisö, hymy, asenne |