Blogin arkisto

Suomalaisen Työn Liiton tutkimus: Suomalainen ostaa laatua, osaamista ja hyvinvointia - Vastuullisuus nostamassa päätään

19.05.2008

Kuluttajat arvostavat suomalaisissa tuotteissa laatua, osaamista ja sitä, että ostovalinnoilla voi vaikuttaa koko kansakunnan hyvinvointiin. Päätään kuluttajien valintaperusteissa ovat nostamassa yhteiskuntavastuuseen ja ympäristöön liittyvät tekijät. Ostovoimaisimmilla ikäluokilla on kuitenkin vielä jalka jarrulla nuorten näyttäessä suuntaa.

Tiedot käyvät ilmi Suomalaisen Työn Liiton TNS Radarilla toteuttamasta tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten kuluttajien suhtautumista suomalaisiin tuotteisiin. Eräs mielenkiintoisimmista tutkimuksen löydöistä on vastuullisuuden esiinnousu.

- Suomalaiset tuotteet ja kotimaisesta alkuperästä kertova Avainlippu edustavat kuluttajalle ensisijaisesti laatua, osaamista ja turvallisuutta. Kuluttajat tiedostavat aiempaa selkeämmin, että ostopäätöksillä voi vaikuttaa työllisyyden lisäksi suomalaiseen yhteiskuntaan laajemmin, kertoo Suomalaisen Työn Liiton tutkimuspäällikkö Sami Tuurna.

Ostopäätöstilanteissa yhteiskuntaan ja ympäristöön viittaavat asiat, kuten esimerkiksi suomalaisen hyvinvoinnin edistäminen tai kestävä kehitys ovat kuluttajalle melkein yhtä tärkeitä kuin tuoteominaisuudet.

- Kun tarkastellaan, kuinka moni kuluttaja pitää tärkeänä jotakin tuotteen yhteiskunnallista ulottuvuutta, nähdään, että niitä mainittiin lähes yhtä usein kuin kiinteästi tuotteeseen liittyviä ominaisuuksia kuten turvallisuutta tai laadukkuutta, kertoo Tuurna.

Vastuullisuuden nousu näkyy selvimmin alle 25-vuotiaiden keskuudessa. Heistä puolet pitää tärkeänä, että tuote edistää kestävää kehitystä, on vastuullisen yrityksen valmistama, helpottaa eettisiä valintoja, on tuotettu lähellä ja torjuu ilmastonmuutosta. Muiden ikäluokkien vastaajista vain runsas kolmannes nostaa jonkin näistä kysymyksistä tärkeäksi.

Tutkimustulokset julkisti Suomalaisen Työn Liiton seminaarissa 15.5. TNS Radarin tutkimusjohtaja Tiitta Tiilikainen. Seminaarissa haettiin vastauksia kysymykseen innostaako vastuullisuus? Median roolista tilaisuudessa puhui MTV Oy:n toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara. Paneelissa suomalaisuudesta lisäarvona keskustelivat Iskun omistajaperhettä edustava hallituksen jäsen, sisustusarkkitehti Nea Vikström, S-Pankin toimitusjohtaja Pekka Ylihurula ja Suomen Nestle Oy:n liiketoimintajohtaja Jouni Palokangas.

Suomalaisen Työn Liitto on seurannut järjestelmällisesti suomalaisten suhtautumista suomalaisiin tuotteisiin jo vuosikymmeniä. Tänään julkistetun tutkimuksen toteutti huhtikuussa TNS Radar Research Consulting Oy. Kyselyyn vastasi 1266 kuluttajaa eri puolilta Suomea. Aineisto vastaa sukupuolen, asuinpaikan ja iän suhteen 15 vuotta täyttänyttä väestöä.

05.09.2008Maalla olisi tilaa nuorten yritteliäisyydelle
04.09.2008Maaseutuelinkeinojen neuvonnan määrärahojen vähennys aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä
02.09.2008Maksuhäiriömerkintöjä poistui uuden luottotietolain myötä
01.09.2008Jyrääkö digilehti paperiversion?
01.09.2008Kari Uotin Kirottu salaisuus antaa uuden näkökulman pankkikriisin syntyyn
28.08.2008Maakuntien ja Suomen Vahvimpien yritysten valinnat käynnistyvät
25.08.2008Green Office -toimistot vähensivät 2000 tonnia hiilidioksidipäästöjä
22.08.2008Kustannusten nousu kiristää kuljetusyrittäjän arkea
22.08.2008Puun myyntitulojen verohuojennus piristänyt puukauppaa
21.08.2008Sertifiointitietous kootusti nettipalvelussa - laadukkaat yhteistyökumppanit löytyvät helpostu
15.08.2008Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailu puolessa välissä - Jo yli tuhat osallistujaa!
14.08.2008Markkinointiviestinnän tuloksellisuutta palkitseva AdProfit-kilpailu käynnistyi
12.08.2008Kielitaito ja oikea asenne auttavat maahanmuuttajia työllistymään Suomessa
12.08.2008Mainoskupla-kilpailussa etsitään parasta vastamainosta
01.08.2008SKAL: Ulkomaisten kuljetusyritysten suosimisen on loputtava
28.07.2008Ihmetuotteita ei ole - mitkä lupaukset ovat katteettomia elintarvikemarkkinoinnissa?
24.07.2008Maatilat nousevat kasvuyritysten joukkoon
24.07.2008Hallituksen veroratkaisu sopii nykyiseen markkinatilanteeseen
13.06.2008Erilaista yrittämistä - Windside uskomaton, mutta tosi
13.06.2008Joutopäivistään Joutsa tunnetaan
27.05.2008Yritysten viestintä kannattaa suunnitella pahan päivän varalle
27.05.2008Vastaava ekonomisti Penna Urrila: Pk-yritysten suhdannekuva himmenee vähitellen
19.05.2008Vaasalaisyritykset odottavat asuntomessuilta paljon
19.05.2008Suomalaisen Työn Liiton tutkimus: Suomalainen ostaa laatua, osaamista ja hyvinvointia - Vastuullisuus nostamassa päätään
25.04.2008Töitä olisi, mutta mistä lisää tekijöitä?
18.04.2008PK-yritykset kilpailevat logistiikkaosaamisella
17.04.2008Menestyksen avaimet - vasara ja sydän
15.04.2008Yrittäjän arki ei pääse otsikoihin
11.04.2008Ilmaista vai maksullista?
08.04.2008Keski-Suomen päivän vietto käynnistetään uudelleen Huhtikuun 18. on Keski-Suomen päivä
08.04.2008Aivomyrsky ihastutti
28.03.2008Helmikuussa jo yli puoli miljoonaa latausta
25.03.2008Häme-markkinoinnille uusi yhteistyökumppani - Mainostoimisto ezpa
20.03.2008Verohuojennus helpottaa sukupolvenvaihdoksia
20.03.2008EK patistaa yrityksiä tarjoamaan kesätyötä
20.03.2008Yhä useampi työpaikka jää täyttämättä
17.03.2008Aivomyrsky rokkaa pian Jyväskylässä
10.03.2008Rakennemuutosrahaa Keuruun ja Saarijärven-Viitasaaren seutukunnille
26.02.2008Yrittäjälinja kysyy kansanedustajilta
15.02.2008Jyvässeudulla tutkaillaan Slovakian markkinoita
13.02.2008Erilaista yrittämistä - Klamydia ja Kråklund Records
12.02.2008Ikäihmiset haluavat palvelua kotikulmillaan