Blogin arkisto

Maatilat nousevat kasvuyritysten joukkoon

24.07.2008
Osa Suomen maatiloista täyttää reilusti kasvuyrityksille asetetut vaatimukset. Näillä tiloilla liikevaihto kasvaa kolmena peräkkäisenä vuotena vaaditut 10 %. Kasvaville maitotiloille on ominaista liikevaihdon ja tuotannon kaksinkertaistuminen investoinneilla. Maitotiloilla tyypillinen kertakasvukoko on lypsyrobottikoko eli 60 lehmää tai sen kerrannainen.

Liikevaihdon kasvu maatiloilla toteutuu laajentamalla, tehostamalla, erikoistumalla tai monialaistumalla. Kaikki nämä kasvumuodot ovat käytössä. Kasvun ajureina toimivat muiden yritysten mukaisesti kasvuhakuisuus, kasvukyky, tunnistettu kilpailuetu ja markkinamahdollisuus. Kasvitiloilla kasvua on tapahtunut peltoa ostamalla tai vuokraamalla. Kasvitiloista vajaa puolet on päätoimisia ja loput osa-aikaisia. Tilojen määrän muutosta kuvaa myös tulevaisuuden maitotilojen visio, jonka mukaan vuonna 2020 reilusti yli puolet Suomessa tuotetusta maidosta tulee yli 50 lehmän karjoista.

Liikevaihdon kasvu maatiloilla toteutuu laajentamalla, tehostamalla, erikoistumalla tai monialaistumalla. Kaikki nämä kasvumuodot ovat käytössä. Kasvun ajureina toimivat muiden yritysten mukaisesti kasvuhakuisuus, kasvukyky, tunnistettu kilpailuetu ja markkinamahdollisuus. Kasvitiloilla kasvua on tapahtunut peltoa ostamalla tai vuokraamalla. Kasvitiloista vajaa puolet on päätoimisia ja loput osa-aikaisia. Tilojen määrän muutosta kuvaa myös tulevaisuuden maitotilojen visio, jonka mukaan vuonna 2020 reilusti yli puolet Suomessa tuotetusta maidosta tulee yli 50 lehmän karjoista.

Kasvuyritysten sijainnissa alueellista painotusta

Kasvukykyiset maitotilat löytyvät useimmiten Pohjanmaalta ja Pohjois-Savosta, viljatilojen kasvuyritykset Uudeltamaalta, Hämeestä, Varsinais-Suomesta ja Pohjanmaalta sekä sika- ja kanatilojen kasvuyritykset Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Pohjanmaalta.

Kasvuyrityksille on ollut ominaista, että niissä johtaminen on lisääntynyt. Yrittäjän omaa tekemisestä on siirrytty johtamiseen ja strategiseen suunnitteluun. Myös entisajan ”pehtoorit” eli tilanhoitajat ovat tulossa takaisin kasvuyrityksiin. Seuranta on lisääntynyt. Kasvuyritykset esimerkiksi yli 50 lehmän maitotilat käyttävät muita enemmän palkkatyövoimaa tai huomattavasti urakoitsijoiden palveluja.

Maatiloilla kasvua rajoittavat eniten pellon saanti, kasvun hinta, työvoiman saanti sekä tilan sijainti ja tarvittavat luvat. Riskejä ovat tuotteiden ja kustannusten hintamuutokset sekä yrittäjän terveydentilan muutokset.

Kasvavia maatilayrityksiä johdetaan muiden yritysten tavoin

Toiminnan laajentuessa maatila hyötyy kasvusta pienentyneinä tuotantokustannuksina tuotettua kiloa tai litraa kohden. Samoin kasvu tuo määräetua tuotteiden myynnissä ja tarvikkeiden ostossa. Kannattavuus ja kilpailukyky paranevat, jolloin on mahdollista palkata työtekijöitä ja järjestää enemmän vapaapäiviä.

Tuotannon laajennukseen kasvavilla maatiloilla liittyy yleensä rakennusinvestointi. Riskeinä näissä isoissa investoinneissa ovat yrittäjien jaksamisongelmat ja sairastumiset, lupa- ja rahoitusongelmat, kustannusten ja korkojen nousu, kilpailutusten epäonnistuminen, ammattitaitoisten rakentajien saamiseen vaikeudet, rakennuksen valmistumisen viivästyminen, tuotannon lisäyksen viivästyminen, tuottajahintojen lasku sekä ennakoitua suurempi työmäärä rakentamisessa. Mitä paremmin kasvavan maatilan yrittäjä tai yrittäjäpariskunta pystyy hyödyntämään asiantuntijoiden osaamisen, sitä todennäköisemmin hän onnistuu kotiuttamaan kasvuun tähtäävän investoinnin kannattavasti.

Maatila kasvuyrityksenä on Farmari Suomen Maatalousnäyttelyn yksi teema. Farmari järjestetään 31.7. - 3.8.2008 Lahdessa.

www.proagria.fi
www.farmari.net

05.09.2008Maalla olisi tilaa nuorten yritteliäisyydelle
04.09.2008Maaseutuelinkeinojen neuvonnan määrärahojen vähennys aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä
02.09.2008Maksuhäiriömerkintöjä poistui uuden luottotietolain myötä
01.09.2008Jyrääkö digilehti paperiversion?
01.09.2008Kari Uotin Kirottu salaisuus antaa uuden näkökulman pankkikriisin syntyyn
28.08.2008Maakuntien ja Suomen Vahvimpien yritysten valinnat käynnistyvät
25.08.2008Green Office -toimistot vähensivät 2000 tonnia hiilidioksidipäästöjä
22.08.2008Kustannusten nousu kiristää kuljetusyrittäjän arkea
22.08.2008Puun myyntitulojen verohuojennus piristänyt puukauppaa
21.08.2008Sertifiointitietous kootusti nettipalvelussa - laadukkaat yhteistyökumppanit löytyvät helpostu
15.08.2008Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailu puolessa välissä - Jo yli tuhat osallistujaa!
14.08.2008Markkinointiviestinnän tuloksellisuutta palkitseva AdProfit-kilpailu käynnistyi
12.08.2008Kielitaito ja oikea asenne auttavat maahanmuuttajia työllistymään Suomessa
12.08.2008Mainoskupla-kilpailussa etsitään parasta vastamainosta
01.08.2008SKAL: Ulkomaisten kuljetusyritysten suosimisen on loputtava
28.07.2008Ihmetuotteita ei ole - mitkä lupaukset ovat katteettomia elintarvikemarkkinoinnissa?
24.07.2008Maatilat nousevat kasvuyritysten joukkoon
24.07.2008Hallituksen veroratkaisu sopii nykyiseen markkinatilanteeseen
13.06.2008Erilaista yrittämistä - Windside uskomaton, mutta tosi
13.06.2008Joutopäivistään Joutsa tunnetaan
27.05.2008Yritysten viestintä kannattaa suunnitella pahan päivän varalle
27.05.2008Vastaava ekonomisti Penna Urrila: Pk-yritysten suhdannekuva himmenee vähitellen
19.05.2008Vaasalaisyritykset odottavat asuntomessuilta paljon
19.05.2008Suomalaisen Työn Liiton tutkimus: Suomalainen ostaa laatua, osaamista ja hyvinvointia - Vastuullisuus nostamassa päätään
25.04.2008Töitä olisi, mutta mistä lisää tekijöitä?
18.04.2008PK-yritykset kilpailevat logistiikkaosaamisella
17.04.2008Menestyksen avaimet - vasara ja sydän
15.04.2008Yrittäjän arki ei pääse otsikoihin
11.04.2008Ilmaista vai maksullista?
08.04.2008Keski-Suomen päivän vietto käynnistetään uudelleen Huhtikuun 18. on Keski-Suomen päivä
08.04.2008Aivomyrsky ihastutti
28.03.2008Helmikuussa jo yli puoli miljoonaa latausta
25.03.2008Häme-markkinoinnille uusi yhteistyökumppani - Mainostoimisto ezpa
20.03.2008Verohuojennus helpottaa sukupolvenvaihdoksia
20.03.2008EK patistaa yrityksiä tarjoamaan kesätyötä
20.03.2008Yhä useampi työpaikka jää täyttämättä
17.03.2008Aivomyrsky rokkaa pian Jyväskylässä
10.03.2008Rakennemuutosrahaa Keuruun ja Saarijärven-Viitasaaren seutukunnille
26.02.2008Yrittäjälinja kysyy kansanedustajilta
15.02.2008Jyvässeudulla tutkaillaan Slovakian markkinoita
13.02.2008Erilaista yrittämistä - Klamydia ja Kråklund Records
12.02.2008Ikäihmiset haluavat palvelua kotikulmillaan