Blogin arkisto

Erilaista yrittämistä - Klamydia ja Kråklund Records

13.02.2008
Yleinen käsitys on, että yrittäjä tekee pitkää päivää ja lomailee niukasti. Musiikkialalla se pitää paikkansa vielä paremmin kuin muualla.

klamydia1.jpg– No eihän me olla normaalin liikemiehen näköisiä alkuunkaan, mutta kyllä me silti tienaamme leipämme yrittämällä, tokaisee Vesku Jokinen, Klamydian perustajajäsen, biisinikkari ja solisti. – Eläkettäkin kertyy koko ajan.

Punkbändi Klamydian tavaramerkkinä pidetään hulvatonta huumoripunkia, mutta repertuaariin kuuluu myös lukuisia yhteiskunnallisesti kantaaottavia ja vakavia biisejä. Tähän mennessä levyjä on myyty jo yli puoli miljoonaa kappaletta, mikä on Suomen mittakaavassa varsin merkittävä määrä.

Klamydia on pitänyt pintansa jo kohta kaksikymmentä vuotta eikä suosiolle näy loppua. Uusin, elokuussa julkaistu pitkäsoitto singahti suoraan virallisen listan kakkoseksi ja pysyi listalla pitkään. Keikkailun lisäksi muusikkoyrittäjiä työllistää levy-yhtiö Kråklund Records.

Bändin jäsenet yhtä lukuun ottamatta hoitavat päivätyökseen levy-yhtiötä ja sen lisäksi keikkoja on 60–70 vuodessa. Enempään ei aika kerta kaikkiaan riitä.

Keikkaa pukkaa…

– Levymyynti ja oheistoiminnot tuottavat paremmin kuin keikkailu, toteaa Vesku. – Keikkoja pitäisi tehdä semmoiset satakunta vuodessa, jos sillä pelkästään aikoisi elää.

Tosin ensi vuonna Klamydia viettää aikaansa tien päällä normaalia enemmän – onhan kyseessä 20-vuotisjuhlavuosi.

Klamydia on siis aloittanut syksyllä -88 ja levy-yhtiö perustettiin -91. Nimi on kuulemma tyhmä vitsi: – Meillä oli biisi nimeltään Kråklund pojkar, joka kertoo ruotsinkielisistä skinheadeistä. Nimeä mietittäessä yksi meistä sitten heitti, että Kråklund Records – no mehän naurettiin ja pantiin se firmalle nimeksi.

klamydia2.jpgKlamydian lisäksi Kråklundin tallissa on useita eri bändejä ja jakelussa parinkymmenen yhtyeen tai artistin levyjä. Liikevaihto on 2,5 miljoonaa euroa vuodessa.

Yhtiön nettikaupassa on myynnissä lisäksi erilaiset oheistuotteet: fanivaatteet, cd:t, DVD:t ja muut musiikkiin liittyvät tuotteet.

– Perustimme nettikaupan jo hyvin varhaisessa vaiheessa – silloin kun netti alkoi toden teolla tulla. Hyvin sekin on pyörinyt.

Uskollinen fanikunta selättää soittolistat

Musiikkibisnes on viime vuosina muuttunut – paljon. Aiempina vuosina levymyynti tuotti selvästi nykyistä paremmin.

– Levystä tulee nykyään hyvin äkkiä vanha. Ennen vanhaan levyä pystyi myymään toisen, kolmannen ja joskus vielä neljännenkin aallon. Nyt tulee yksi aalto ja se on melkein siinä.

– Me pääsimme aloittamaan silloin, kun tällä tuli vähän helpommin rahaa. Kyllä minua säälittää nämä nykyajan kakarat, jotka aikovat ruveta musiikilla tienaamaan leipänsä. Kyllä se on nyt kovan takana.

Vesku Jokinen suomii myös rajusti nykyistä julkisuusbuumia: – Kaiken maailman tekojulkkikset big brothereista sun muista alkaen luovat sellaista kuvaa, että se julkisuus itsessään tuo rahaa ja on jonkinlainen ammatti.

Musiikkimaailmassa pitää kuitenkin jotain oikeasti osatakin pysyäkseen pinnalla pitkään – pelkkä tv:stä tuttu naama ei riitä.

Puhumme myös nykyisin vallalla olevasta radioiden soittolistakäytännöstä: – Mehän olemme olleet radiosoittoboikotissa melkein aina ja melkein kaikilla asemilla. Kyllähän ne radiosoitot vaikuttavat – ihmiset ainakin tietävät, että uutta levyä on pukannut…

– Toisaalta meillä on onneksi ollut hyvin uskollinen kuulijakunta. Vaikka sitä radiosoittoa ei ole niin hirveästi ollut, niin silti he löytävät levyt ja ostavat niitä.

Tässä suhteessa Klamydia on hyvänä esimerkkinä nuoremmille tulokkaille. Jos homma toimii ja on vahvalla pohjalla, ei tarvitse olla median lemmikki pärjätäkseen.

Pohjalaisbuumi menossa

Pohojalaisuus on myös oleellinen osa Klamydiaa. Suurin osa bändiä on kotoisin Vaasasta. Uusimmalla lätyllä on ”kotiseutubiisi” On hianoo olla Pohojanmaalla.

– Pohjanmaa onnistui, kuten muutkin biisit. Joskus tulee hyviä, joskus huonoja ja joskus hyvin huonoja biisejä. Olen itsekin tyytyväinen, että ”perkele tulipa ralli”.

– En silti arvannut, että se menisi noin hyvin läpi muuallakin kuin Pohjanmaalla. Olihan se tietoinen riski, että rupesimme sitä tuuppaamaan ensimmäisenä joka paikkaan. Eihän me millään voitu tietää, mitä helsinkiläiset/ savolaiset/ hämäläiset siitä tuumaavat.

– Se näyttää kuitenkin hyvin sen, että kun jotakin tekee suurella sydämellä, niin kyllähän jengi aistii sieltä sen aitouden.
 
Musiikissa ja viihteessä näkyy muutenkin olevan jonkinlainen pohjalaisuusbuumi. Klamydian lisäksi Lauri Tähkällä ja Duudsoneilla menee lujaa.
 
Klamydia sai myös vuonna 2001 Vaasan kaupungin kulttuuripalkinnon. Tapaus herätti armottoman kalabaliikin, jota kesti monta viikkoa. Mielipideosastoilla oltiin tulisieluisesti niin puolesta kuin vastaankin ja juttu meni jopa STT:lle ja iltapäivälehtiin saakka.

– Olihan se Vaasalta rohkea veto ja päättäjiltä hyvin ennakkoluulotonta toimintaa. Minun mielestäni me kyllä se ansaittiin – onhan me tehty aika lailla Vaasankin puolesta työtä. Ne, jotka pitivät mediassa meidän puoliamme, olivat myös hyvin onnellisia.

Punkilla on meneillään ainakin kolmas tuleminen ja Klamydia ratsastaa mukana. Ja aikoo pysyä kyydissä jatkossakin. Mistä löytyy tsemppi?  

– Kyllä se juttu on yleisön ja meidän välinen vuorovaikutus. Kun näkee, että jengi on innoissaan, niin tarttuuhan se itseenkin. Punk on mun juttu ja tämä on ainakin vielä ihan oikeasti kivaa – eihän me tätä muuten tehtäisi.

Enemmän erilaisesta yrittämisestä sivuilla www.kraklund.com.
05.09.2008Maalla olisi tilaa nuorten yritteliäisyydelle
04.09.2008Maaseutuelinkeinojen neuvonnan määrärahojen vähennys aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä
02.09.2008Maksuhäiriömerkintöjä poistui uuden luottotietolain myötä
01.09.2008Jyrääkö digilehti paperiversion?
01.09.2008Kari Uotin Kirottu salaisuus antaa uuden näkökulman pankkikriisin syntyyn
28.08.2008Maakuntien ja Suomen Vahvimpien yritysten valinnat käynnistyvät
25.08.2008Green Office -toimistot vähensivät 2000 tonnia hiilidioksidipäästöjä
22.08.2008Kustannusten nousu kiristää kuljetusyrittäjän arkea
22.08.2008Puun myyntitulojen verohuojennus piristänyt puukauppaa
21.08.2008Sertifiointitietous kootusti nettipalvelussa - laadukkaat yhteistyökumppanit löytyvät helpostu
15.08.2008Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailu puolessa välissä - Jo yli tuhat osallistujaa!
14.08.2008Markkinointiviestinnän tuloksellisuutta palkitseva AdProfit-kilpailu käynnistyi
12.08.2008Kielitaito ja oikea asenne auttavat maahanmuuttajia työllistymään Suomessa
12.08.2008Mainoskupla-kilpailussa etsitään parasta vastamainosta
01.08.2008SKAL: Ulkomaisten kuljetusyritysten suosimisen on loputtava
28.07.2008Ihmetuotteita ei ole - mitkä lupaukset ovat katteettomia elintarvikemarkkinoinnissa?
24.07.2008Maatilat nousevat kasvuyritysten joukkoon
24.07.2008Hallituksen veroratkaisu sopii nykyiseen markkinatilanteeseen
13.06.2008Erilaista yrittämistä - Windside uskomaton, mutta tosi
13.06.2008Joutopäivistään Joutsa tunnetaan
27.05.2008Yritysten viestintä kannattaa suunnitella pahan päivän varalle
27.05.2008Vastaava ekonomisti Penna Urrila: Pk-yritysten suhdannekuva himmenee vähitellen
19.05.2008Vaasalaisyritykset odottavat asuntomessuilta paljon
19.05.2008Suomalaisen Työn Liiton tutkimus: Suomalainen ostaa laatua, osaamista ja hyvinvointia - Vastuullisuus nostamassa päätään
25.04.2008Töitä olisi, mutta mistä lisää tekijöitä?
18.04.2008PK-yritykset kilpailevat logistiikkaosaamisella
17.04.2008Menestyksen avaimet - vasara ja sydän
15.04.2008Yrittäjän arki ei pääse otsikoihin
11.04.2008Ilmaista vai maksullista?
08.04.2008Keski-Suomen päivän vietto käynnistetään uudelleen Huhtikuun 18. on Keski-Suomen päivä
08.04.2008Aivomyrsky ihastutti
28.03.2008Helmikuussa jo yli puoli miljoonaa latausta
25.03.2008Häme-markkinoinnille uusi yhteistyökumppani - Mainostoimisto ezpa
20.03.2008Verohuojennus helpottaa sukupolvenvaihdoksia
20.03.2008EK patistaa yrityksiä tarjoamaan kesätyötä
20.03.2008Yhä useampi työpaikka jää täyttämättä
17.03.2008Aivomyrsky rokkaa pian Jyväskylässä
10.03.2008Rakennemuutosrahaa Keuruun ja Saarijärven-Viitasaaren seutukunnille
26.02.2008Yrittäjälinja kysyy kansanedustajilta
15.02.2008Jyvässeudulla tutkaillaan Slovakian markkinoita
13.02.2008Erilaista yrittämistä - Klamydia ja Kråklund Records
12.02.2008Ikäihmiset haluavat palvelua kotikulmillaan