Blogin arkisto

Erilaista yrittämistä - Windside uskomaton, mutta tosi

13.06.2008

Windside-tuuliturbiini kuulostaa keksintönä aivan liian hyvältä ollakseen. Totta se silti on. Se on äänetön, turvallinen, tuottoisa, lähes huoltovapaa ja toimii myös ääriolosuhteissa. Laitteita on sähköä tuottamassa joka puolella maailmaa - aina Jäämereltä Etelänapamantereelle.

windside.jpgTuuliturbiinit muuttavat tuulen energian sähköksi ja varaavat sen akkuihin myöhempää käyttöä varten. Useimmille meistä roottorilla toimivat tuulimyllyt ovat tuttuja. Windside-tuuliturbiini toimittaa samaa virkaa, Täysin erilaisen rakenteensa ansiosta se tekee työnsä paljon tehokkaammin kuin roottorilapaiset virkaveljensä.

Keskisuomalainen Risto Joutsiniemi kehitti pystylapaisen tuuliturbiinin lähes 30 vuotta sitten, vuonna -79. Vuodesta -82 niitä on valmistettu tilauksesta ja tällä hetkellä parituhatta erikokoista laitetta jauhaa sähköä eri puolilla maailmaa. Windside-tuuliturbiini on lisäksi osia myöten suomalainen tuote.

- Kun tuote on näin erilainen, kestävä ja herkkä tuottamaan, aloitimme sen kanssa vaativalta ammattilaispuolelta, kertoo toimitusjohtaja Leila Joutsiniemi.

- Siellä on ollut kaikkein kovin tarve saada energiaa esimerkiksi merialueille, missä sitä ei saa muuten kuin tuuli- tai aurinkoenergiana. Myös miehittämättömissä paikoissa, kuten Etelänapamantereella näitä on. Kuluttajapuolella Windside tuottaa sähköä lukuisilla vapaa-ajan asunnoilla.

- Äänettömyytensä, turvallisuutensa ja kauneutensa ansiosta laite olisi ihanteellinen myös ihmisten lähellä, mutta olemme toistaiseksi pysyneet pois pientalosektorilta. Siihen on monia syitä ja pienelle yhtiölle resurssikysymys on niistä yksi.

- Laite maksaa itsensä takaisin jo siinä vaiheessa, kun ei tarvita sähköliittymää eli esimerkiksi mökkikäytössä se on varsin hyvä. Omakotitalot ovat vielä eri asia, koska niissä kulutus on aika suurta. Sitten kun mennään sähköä säästävämpään suuntaan laitteissa ja valaistuksessa, tilanne saattaa muuttua. Esimerkiksi ledlamput kuluttavat varsin vähän. Pitäisi antaa koulutusta kuluttajille.

Ulkomailla sovelluksia on tosin jo etsitty. Hiljattain Windside Productionin hollantilainen jälleenmyyjä voitti arvostetun kultaisen EEP (European Environmental Press) –palkinnon. Innovaatiossa esiteltiin Windside-tuuliturbiinia jokaisen kodin yhteyteen soveltuvaksi ratkaisuksi energiantuotantoon.

Toimii kaikissa olosuhteissa

Tuuliturbiinien sähkötuotanto riippuu olosuhteista – tuulen nopeudesta, kierteisyydestä ja tuulen suunnan muutoksista. Windside päihittää kilpailijansa juuri siinä, että se toimii myös ääriolosuhteissa. Laite tuottaa sähköä jo hyvinkin kevyessä tuulessa ja kestää vastaavasti kylmää, jäätä, myrskyä, hiekkaa… Se on testattu käytännössä kaikissa olosuhteissa. Lisäksi laitetta on testattu laboratorio-olosuhteissa meillä ja muualla.

Laite on myös lähes tulkoon huoltovapaa. Ei ole järin suuri ihme, jos nyt myydyt laitteet toimivat moitteetta vielä vuonna 2100.

Windside on muiden suurten keksintöjen tapaan ollut aikaansa edellä. Ympäröivä yhteiskunta ei välttämättä ole ollut aiemmin valmis tämäntyyppiselle laitteelle.

- Nyt tilanne on muuttumassa: energiasta ja energian säästämisestä puhutaan mediassa lähes päivittäin. Vaihtoehtoisin keinoin tuotettu energia on nyt hyvin trendikästä - tulevaisuudessa se saattaa olla jopa elintärkeää.

- Windsidella ollaan myös ajan hermolla. Pyrkimys on siirtyä seuraavaan kokoluokkaan.

- Meillä on suunnitelmia, joiden avulla harpattaisiin aivan uuteen kokoluokkaan. Etsimme aktiivisesti rahoitusta – myös ulkomailta. Kyse on nyt siitä, että löydämme sen oikean tahon, joka lähtee mukaan. Silloin saamme tuotannon nostettua ihan uusiin ulottuvuuksiin, samoin markkinoinnin.

Lisää tästä hämmästyttävästä keksinnöstä voi lukea osoitteesta www.windside.com.

05.09.2008Maalla olisi tilaa nuorten yritteliäisyydelle
04.09.2008Maaseutuelinkeinojen neuvonnan määrärahojen vähennys aiheuttaa työpaikkojen menetyksiä
02.09.2008Maksuhäiriömerkintöjä poistui uuden luottotietolain myötä
01.09.2008Jyrääkö digilehti paperiversion?
01.09.2008Kari Uotin Kirottu salaisuus antaa uuden näkökulman pankkikriisin syntyyn
28.08.2008Maakuntien ja Suomen Vahvimpien yritysten valinnat käynnistyvät
25.08.2008Green Office -toimistot vähensivät 2000 tonnia hiilidioksidipäästöjä
22.08.2008Kustannusten nousu kiristää kuljetusyrittäjän arkea
22.08.2008Puun myyntitulojen verohuojennus piristänyt puukauppaa
21.08.2008Sertifiointitietous kootusti nettipalvelussa - laadukkaat yhteistyökumppanit löytyvät helpostu
15.08.2008Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailu puolessa välissä - Jo yli tuhat osallistujaa!
14.08.2008Markkinointiviestinnän tuloksellisuutta palkitseva AdProfit-kilpailu käynnistyi
12.08.2008Kielitaito ja oikea asenne auttavat maahanmuuttajia työllistymään Suomessa
12.08.2008Mainoskupla-kilpailussa etsitään parasta vastamainosta
01.08.2008SKAL: Ulkomaisten kuljetusyritysten suosimisen on loputtava
28.07.2008Ihmetuotteita ei ole - mitkä lupaukset ovat katteettomia elintarvikemarkkinoinnissa?
24.07.2008Maatilat nousevat kasvuyritysten joukkoon
24.07.2008Hallituksen veroratkaisu sopii nykyiseen markkinatilanteeseen
13.06.2008Erilaista yrittämistä - Windside uskomaton, mutta tosi
13.06.2008Joutopäivistään Joutsa tunnetaan
27.05.2008Yritysten viestintä kannattaa suunnitella pahan päivän varalle
27.05.2008Vastaava ekonomisti Penna Urrila: Pk-yritysten suhdannekuva himmenee vähitellen
19.05.2008Vaasalaisyritykset odottavat asuntomessuilta paljon
19.05.2008Suomalaisen Työn Liiton tutkimus: Suomalainen ostaa laatua, osaamista ja hyvinvointia - Vastuullisuus nostamassa päätään
25.04.2008Töitä olisi, mutta mistä lisää tekijöitä?
18.04.2008PK-yritykset kilpailevat logistiikkaosaamisella
17.04.2008Menestyksen avaimet - vasara ja sydän
15.04.2008Yrittäjän arki ei pääse otsikoihin
11.04.2008Ilmaista vai maksullista?
08.04.2008Keski-Suomen päivän vietto käynnistetään uudelleen Huhtikuun 18. on Keski-Suomen päivä
08.04.2008Aivomyrsky ihastutti
28.03.2008Helmikuussa jo yli puoli miljoonaa latausta
25.03.2008Häme-markkinoinnille uusi yhteistyökumppani - Mainostoimisto ezpa
20.03.2008Verohuojennus helpottaa sukupolvenvaihdoksia
20.03.2008EK patistaa yrityksiä tarjoamaan kesätyötä
20.03.2008Yhä useampi työpaikka jää täyttämättä
17.03.2008Aivomyrsky rokkaa pian Jyväskylässä
10.03.2008Rakennemuutosrahaa Keuruun ja Saarijärven-Viitasaaren seutukunnille
26.02.2008Yrittäjälinja kysyy kansanedustajilta
15.02.2008Jyvässeudulla tutkaillaan Slovakian markkinoita
13.02.2008Erilaista yrittämistä - Klamydia ja Kråklund Records
12.02.2008Ikäihmiset haluavat palvelua kotikulmillaan