Pukuja on kahdenlaisia - sinisiä ja harmaitaKeskiviikko 13.1.2016 - Kari Vahtolammi
Obamasta on on hyvin haastavaa löytää pukukuvaa, jossa hänellä ei olisi harmaata tai sinistä pukua käytössä. Vanity Fairin mukaan hän pyrkii minimoimaan turhien päätösten määrää ja siksi yksinkertaistaa omaa pukeutumistaan. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kari Vahtolammi, pukeutuminen, puku, päätös, päätöksenteko |
Miksi lähtisin koruostoksille jatkossa Vantaalle?Perjantai 8.1.2016 - Juha Ahola
Astuin liikkeseen sisään ja katsoin tiskille päin. Siellä nuorehko asiakaspalvelija otti välittömästi hymyilevän katsekontaktin ja lähestyimme toisiamme. Kysyin, löytyiskö teiltä Kalevalan lapsikoruja? Asiointi eteni kaikin puolin jouhevasti ja kun homma alkoi olla liki maalissa, myyjä vielä kysyi, mihin järjestykseen korut laitetaan (tyttö-poika-tyttö). Pääsin maksamaan ostokset ja kaikki sujui hienosti. Sinällään tapahtumassa ei tämän kerronnan pohjalta ole mitään ihmeellistä. Näinhän sen pitäisikin mennä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, asiakaspalvelu, kauppa, myyjä, kohtaaminen |
KulttuuritörmäyksiäKeskiviikko 30.12.2015 - Kari Vahtolammi
Richard D. Lewis on menestynyt kokoustaitojen kouluttaja ja kirjailija, joka on kertonut paljon kulttuurien törmäämisestä ja siitä kuinka väärinymmärryksiä syntyy. Hänellä on yhdessä kirjassa mukava kaavio siitä, kuinka kokous aloitetaan eri maissa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kokous, palaveri, kokoustaito |
Idioottimaisen helppo tapa saada lisää tilauksia ja tehdä enemmän kauppaaPerjantai 11.12.2015 - Juha Ahola
Kerro (muistuta) edes olemassaolostasi niin sekin voi lisätä kaupan määrää! Taannoin eräs fysioterapeutti lähetti sähköpostin niille asiakkaille, joiden sähköpostin oli jostain syystä sattunut ottamaan talteen. Rekisterin koko oli noin 200. Hauskaa on se, että sähköpostin sisältö oli niinkin huikea kuin ilmoitus sähköpostiosoitteen vaihtumisesta. Seurauksena fyssari sai seuraavan viikon kalenterin täyteen. 200 asiakkaasta työlukuna voidaan käyttää avaamisprosenttina noin 30 (%), joten viestin avasi kenties noin 67 asiakasta. Jos edes 5 % tilaisi palvelua heti niin se tarkoittaisi vähintään 3 asiakasta, joka tarkoittaa yli 150 euron alv:tonta liikevaihtoa (fyssareiden käyntikerrat yleensä 50 euroa tai enemmän). Not so bad, jos ajattelee, että yhden viestin lähettää sähköpostin muutoksesta?! Ja kun todellisuudessa tilauksia tuli enemmän. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kauppa, myynti, myyntityö, markkinointiviestintä |
Asiakas ei ostanutkaan tapaamisella - mikä meni pieleen? 10 vinkkiä jälkiviisasteluun ja oppimiseenPerjantai 20.11.2015 - Juha Ahola
1) Olinko valmistautunut riittävästi? 2) Toiminko suunnitelman mukaan? Missä poikkesin ja miksi? 3) Tunnistiko asiakas tarpeensa? Miten hän ilmaisi sen? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kauppa, myynti, myyntityö |
Insinööri ja tarinankertomisen taitoKeskiviikko 18.11.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, tarina, narratiivi, kerronta, puhetaito |
Asiakastapaamiselle valmistautumiseen 10 vinkkiäPerjantai 13.11.2015 - Juha Ahola
2) Aseta käynnille tavoite. Mitä haluat saada aikaan? Mikä on varatavoite, jos et pääsekään päätavoitteeseen? Seuraako tapaamista tapaaminen? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asiakas, asiakastapaaminen |
Onko totta että myyjän ensin myytävä itsensä?Maanantai 9.11.2015 - Heikki Luoma
Onko todella niin ja mitä sanonta oikein tarkoittaa? Miten myydään itsensä? Ehkä puhelinmyyjät yrittävät myydä itseään. “Hei Heikki, miten kesäsi on mennyt?” Minä vastaan, etten ole kiinnostunut tilaamaan mitään lehtiä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myyjä. myynti, myyntityö, asiakaspalvelu, asiakas |
Laatua, leania vaiko asiakasarvoaTiistai 3.11.2015 - Kari Vahtolammi
Tylysti voisi sanoa, että leanin tarkoitus ei ole luoda laatua vaan kasvattaa asiakasarvoa. Eli tehdä vain työvaiheita, jotka kasvattavat asiakkaan saamaa arvoa. Eli sen avulla pyritään tunnistamaan ne vaiheet, jotka tuovat lisäarvoa. Ja kaikki muu on hukkaa. Eli sen avulla pyritään prosessin pullunkauloja avartamaan, prosessin soljumista varmistamaan. Eli aika tyypillinen mittari lean-maailmassa on läpimenoaika. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, lean, six sigma, asiakasarvo, laatu, prosessi |
Rekrytoinnin ihmemaa 2Tiistai 27.10.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, rekrytointi, työnteko, työskentely, rekrytointipalvelut |
Rekrytoinnin ihmemaaTiistai 20.10.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, rekrytointi, työnteko, työskentely, rekrytointipalvelut |
Millainen on itsetuntosi ja itsetietämyksesi?Maanantai 19.10.2015 - Pauli Vuorio
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, itsetunto, itsetietämys, minäkuva, myyjä, myynti, myyntityö |
Paskat autokauppiaat - osa 3 - älä kunnioita sitä, mitä asiakas sanoo!Perjantai 16.10.2015 - Juha Ahola
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, kauppa, autoliike, asiakaspalvelu, myynti, paskat autokauppiaat |
Koneet korvaavat ihmisiä töissä. Erityisesti myyjä on uhattuna.Maanantai 12.10.2015 - Pauli Vuorio
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, myyjä, myyntityö |
"En halua vakityötä, koska keikkalaiset?" Ay-liikkeet myös kuulolle ja herätys!Perjantai 9.10.2015 - Juha Ahola
Toimin kuutisen vuotta kasvuyrityksen toimitusjohtajana. Työntekijöitä rekryttiin tiuhaan. Toki vaihtuvuuttakin oli, mutta niin myös pysyvyyttä eli tietyssä vaiheessa sellainen runko/selkäranka oli saatu rakennettua. Mielenkiintoa ja haasteita herätti kuitenkin se, että tänä päivänä yhä useampi ei halua sitoutua “kaheksastaneljään” työaikaan, vaan haluaa joustavuutta työajan osalta työsopimukseen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työ, työmarkkinat, työskentely, työnteko, työaika, nollatuntisopimus |
Paskat autokauppiaat - osa 2 - älä myy naiselle!Perjantai 2.10.2015 - Juha Ahola
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, kauppa, autoliike, asiakaspalvelu, myynti, paskat autokauppiaat |
Huhut myyjien kuolemasta ovat suuresti liioiteltujaTorstai 1.10.2015 - Pauli Vuorio
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, myyjä, myyntityö |
Ajattele aina yksinkertaisimman mukaanTiistai 29.9.2015 - Kari Vahtolammi
Eli kun lähdetään puhumaan työstökoneiden hienouksista ja prosesseista, niin unohdetaan tuotannon perusasia. Eli unohdetaan, että tarkoitus on tehdä tuotteita. Ja jotenkin olen aina käsittänyt, että leanissa kiinnitetään huomiota tuotantoon ja siihen mitä valmistetaan. Eli tehdään vain työvaiheita, jotka lisäävät asiakasarvoa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, start up, lean start up, prosessi, arvo, asiakasarvo |
Paskat autokauppiaat, osa 1 - älä nosta persettä penkistä potentiaalisen asiakkaan kohdalla!Perjantai 18.9.2015 - Juha Ahola
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, kauppa, autoliike, asiakaspalvelu, myynti, paskat autokauppiaat |
Hulluutta on olla oppimattaTiistai 8.9.2015 - Kari Vahtolammi
”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”, Alber Eistein Voisiko olla, että palkkapohdinnan sijaan joskus kannattaisi pohtia mitä työltään haluaa. Eli etsiä niitä muitakin motivaattoreita kuin työsuhdebemari tai iso palkka. Eli etsiä niitä töitä joista saa aitoa tyydytystä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työnteko, työyhteisö, oppiminen, kehittyminen |