KreikkaTiistai 4.5.2010 klo 9.23 - Kari Uoti Kreikan valtio on lainannut rahaa sijoittajilta kuin säästöpankin asiakas aikanaan. Tiskin molemmin puolin on järki ollut umpijäässä. Aivan kuin säästöpankissa aikanaan. Yhtäkkiä kaikille oli tarjolla halpaa rahaa mihin tahansa kivaan. Säästöpankin asiakas osti taloja ja tontteja, koska niiden arvo nousi, kun naapurisäästöpankin johtaja antoi rahaa toiselle asiakkaalle, joka osti kiinteistöt, kun rahaa sai. Arvot vääristyivät, niin taloudelliset kuin moraaliset. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kari Uoti, talouskriisi, velkaantuminen, velanhoito, lainananto, sijoitukset, luottolaitokset, korruptio, moraali, demokratia, valta, vallanhimo |
Teollisuus ei ole auringonlaskun alaKeskiviikko 21.4.2010 klo 14.10 - Heikki Ikonen Nykyään kuulee tuutista jos toisesta väitteen, että Suomen tulevaisuus on palvelusektorissa, joten sinne on kohdistettava kansantalouden panostukset. Samat tuutit lyttäävät teollisuuden auringonlaskun alaksi, joten yrityskentälläkin kannattaa keskittyä palvelujen tuotantoon. Todisteena käytetään kehittyneimpiä talouksia kuten Yhdysvaltoja, Japania ja Saksaa, joissa teollisuus työllistää suhteellisesti vähemmän väkeä kuin Suomessa, ja palvelusektorin osuus on taas suurempi. |
|
14 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, palvelut, teollisuus, tuottavuus, ostovoima, hintataso, elinkustannukset, kansantalous, työllisyys |
Yritystulon kaksoisverotus on järjetöntäPerjantai 5.3.2010 klo 10.00 - Heikki Ikonen Hallituksen yritystulon verolinjaukset ovat kauniisti sanoen omalaatuisia. Anni Sinnemäki haluaa poistaa alle 90 000 euron osinkotulojen verovapauden, Jyrki Katainen taas julistaa yritysten tuloverotuksen keventämistä talouden virkistämiseksi. Yritystulon verotuksen ristiriidoista kokonaisuutena hallitus ei saa ulos järjen sanaa. Epäjohdonmukaisuus on sinänsä loogista, koska soppaa keittävät niinkin erilaista talousfilosofiaa ajavat puolueet kuin vihreät ja kokoomus. |
|
64 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, verotus, yritystulo, talouspolitiikka, kaksoisverotus, osingot, kustannukset, veromalli |
Huippumyyjä: Talokaupan rautainen ammattilainenTorstai 28.1.2010 - Tuija Rummukainen - Olen aina ollut ykkönen, niin kauan kun olen tätä myyntityötä tehnyt. Kerrankin voitin kuukauden mittaisen myyntikilpailun, vaikka olin tuosta kuukaudesta kaksi viikkoa lomalla, kertoo historiastaan Kalervo. Hän on haastatteluhetkellä 61-vuotias. Myyntityötä hän on tehnyt 37 vuotta. Hän myy taloja eli koteja ihmisille. Hän on joka vuosi edustamansa talomalliston ykkönen, ylivoimainen ykkönen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Kaarina HazardMaanantai 18.1.2010 klo 9.27 - Kari Uoti Kaarina Hazard kirjoitti kolumnin edesmenneestä kansanedustaja Tony Halmeesta. Kolumnissaan Hazard kuvaili kuollutta seuraavasti: mies oli sekakäyttäjä, sikaniska, vitsi, vaaraton möhkäleen muotoinen kotieläin, niskamakkara ynnä muuta. |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, Kaarina hazard, Tony Halme, mediakritiikki, kunnianloukkaus, journalistinen etiikka |
Arvottomassa työyhteisössä on tuhoon johtavat asenteetMaanantai 11.1.2010 klo 8.00 - Olli Linjala Olin voimakkaasti mukana nujertamassa 1990-luvun lamaa Suomessa. Kiivaimpana vuotena ajoin autolla 124 000 kilometriä ja yövyin 203 yötä hotelleissa. Tärkeimmät viestini olivat jaksamisen ratkaisevan suuri merkitys selviytymisessä, urautuneitten rutiinien rikkominen sekä halu selvitä olemassa olevassa tilanteessa. Henkilökohtaisena jaksamisen käyttövoimana oli pienistäkin onnistumisistani nauttiminen, ihmisiltä saamani palaute sekä erittäin korkea oman työn arvostaminen. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Olli Linjala, työyhteisö, työ, asenne, kehittyminen, etu, rutiinit, urautuminen, laatu, laadukkuus, arvot, luottamus |
Huippumyyjä: "Tykkään myydä autoja"Maanantai 4.1.2010 - Tuija Rummukainen Tämä Huippumyyjä seurasi autokauppaa jo pikkupoikana. Hänen kotinsa lähistöllä oli autokauppa ja pojalla oli lupa olla autokaupassa, jos ei rikkonut mitään eikä ollut häiriöksi. Tällä tavalla jo 6 - 7-vuotiaana Tatu sai ensimmäisen kosketuksensa autokauppaan. - Olin siellä kaiket päivät ja seurasin, kuinka automyyjät toimivat, ja imin tietoa itseeni. Katselin kaupan tekoa. |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Huippumyyjä: "Mun ei tarvii selitellä - numerot ei valehtele"Keskiviikko 16.12.2009 - Tuija Rummukainen Tämä kertomus kertoo myyntimiehestä nimeltä Mika. Hän myy toimistotarvikkeita ja liikelahjoja, ja yli puolet käynneistä hän luukuttaa eli menee asiakkaan luo ilman ajan varausta. Hän on haastatteluhetkellä yrityksensä paras myyjä, kun verrataan sekä myyntiä että katetta. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Kustannuksillako ei väliä?Maanantai 14.12.2009 - Heikki Ikonen Suomessa väitellään kiivaasti ydinvoimasta ja energiaratkaisuista, hyvä niin. Energia on ja pysyy keskeisenä tuotantotekijänä, vaikka sen suhteellinen rooli kansantuotteessa pikku hiljaa kaventuu. Keskeisiä kiistakapuloita on energian hinta. Teollisuus vaatii ydinvoimaa sen edullisuuden vuoksi. Vastustajien mukaan laskelmat eivät huomioi ydinjätteen ikuisia varastointikustannuksia ja onnettomuuksien hintaa. Tähän kiistaan ei asiantuntemukseni riitä, enkä jo sen vuoksi ota kantaa itse ydinvoimaan. Eräät väitteet kuitenkin lyövät ällikällä. |
|
19 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, kustannukset, ydinvoima, energia, energian hinta, banaanivaltio |
Onko lomautus muoti-ilmiö?Maanantai 30.11.2009 - Liisa Leppänen Kun kolmas lomautus vuoden aikana kolahtaa kohdalle, pistää se väkisinkin vähän miettimään toimenpiteen taustoja. Onko kyseessä todellakin niin sanottu "pakkorako", vai lomautetaanko vain lomautuksen vuoksi? Siksi, että tällaisessa taloudellisen ahdingon tilassa se on yleisesti ymmärrettävää ja hyväksyttävää. Ovatko syntyneet säästöt todellakin niin merkittävät, että ne kattavat lomautuksen aikana kasaantuneiden töiden purkamiseen kuluvan ajan - mukaan lukien sen turhan sähellyksen, joka olisi ollut vältettävissä, kun työt olisi hoidettu ajallaan? |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Liisa Leppänen, lomautus, lomautukset |
Huippumyyjä: PelimiesTiistai 24.11.2009 - Tuija Rummukainen Oheinen otsikko kuvaa parhaiten tätä seuraavaa huippumyyjää. Juhalla on melkoinen vauhti tekemisissään, sanoissaan ja hoksaavuudessaan. Hänen ajatuksensa ja sanansa rientävät paikasta toiseen kaiken aikaa, ja hän näkee mahdollisuuksia joka puolella. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Oireilen, siis olenPerjantai 20.11.2009 - Petteri Pietikäinen, Jari Turunen Olemme huolestuneita siitä, että erilaisilla terveysriskeillä ja trauma-alttiudella peloteltu kansalainen lakkaa uskomasta omiin kykyihinsä muuttaa ja parantaa asioita omassa sosiaalisessa ympäristössään. Kun terveet tai vain lievästi oireilevat julistetaan tai he itse julistautuvat sairaiksi, se invalidisoi kyseiset ihmiset ja lamauttaa koko yhteiskuntaa sairauspoissaolojen ja ihmisten passivoitumisen kautta. Lisäksi rahaa ja muita resursseja tuhlataan kiistanalaisiin sairauksiin samaan aikaan kun terveydenhoitojärjestelmämme kärsii vakavasta resurssipulasta. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Petteri Pietikäinen, Jari Turunen, lääkkeet, oireet, sivuvaikutukset, terveysriski, terveystuotteet |
Huippumyyjä: "Asiakkaalle täytyy olla hyötyä välittäjästä"Maanantai 2.11.2009 - Tuija Rummukainen Tämä kertomus on topakasta huippumyyjättärestä, joka välittää koteja ihmisille. Hän on siis kiinteistönvälittäjä Saija, joka myy haastatteluhetkellämme Suomessa eniten asuntoja omassa ketjussaan. Hän toimii pääkaupungissa, on ollut alalla kolme vuotta ja myy uskomattomat neljä kertaa enemmän kuin keskiveromyyjä heillä! Kuinka tämä on mahdollista? Miten tämä tehopakkaus sen tekee? |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Epätasa-arvo ei ole vain sukupuolisidonnaistaKeskiviikko 28.10.2009 - Liisa Leppänen Nykyään pikagalluppini perusteella useimmiten sanasta "epätasa-arvo" mieleen juolahtaa miesten ja naisten välinen ero, ja työelämässä olevien keskuudessa ennen kaikkea tuo taloudellinen juopa. Naisen eurohan kaiketi on tätä nykyä noin 20 prosenttia miehen euroa pienempi. Epätasa-arvon lukuisat todelliset ilmenemistavat ovat niin moninaiset, että ei maksa vaivaa laatia listaa tähän yhteyteen, sillä tila on rajallinen jopa internetin ihmeellisessä maailmassa. Sen sijaan kerron pienen tarinan arkipäivän elämästä, jonka jälkeen ennen loppuratkaisua pyydän lukijoita arvaamaan, onko X nainen vai mies? Entä Y? |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Liisa Leppänen, sukupuoli, epätasa-arvo, tasa-arvo, suosiminen |
Huippumyyjä: "Asiakkaat tietävät sen, että teen mitä lupaan"Keskiviikko 14.10.2009 - Tuija Rummukainen Seuraava huippumyyjämme Jari on elävä esimerkki siitä, että huipputuloksiin voi päästä uudella alalla, vaikkei alatuntemusta ole juuri lainkaan, kun asenne ja sitkeys ovat riittävällä tasolla. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Huippumyyjä: "Ei tämä myyminen mitään rakettitiedettä ole"Tiistai 29.9.2009 - Tuija Rummukainen Tämä kertomus on moottoripyörämyyjästä Pakesta. Tai oikeastaan Pake myy moottoripyöriä, mönkijöitä ja moottorikelkkoja eli moottorikäyttöisiä vapaa-ajan vekottimia. Hänen tuloksensa ovat erinomaisia - hän tekee hyvin myyntiä ja jättää myös työnantajalleen parhaan katteen myynnistään. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Huippumyyjä: Puhelinmyynnin mestariTorstai 17.9.2009 - Tuija Rummukainen Tässä seuraavana kertomus sellaisen myynnin lajin mestarista, jota vihataan ja pelätään - puhelinmyynti. Mervi on Suomen paras puhelinmyyjä yrityksessä, jossa toimii 300 puhelinmyyjää. Tämä miellyttävä-ääninen puhelinmyyjätär on toiminut haastatteluhetkellä nykyisessä työssään noin neljä vuotta. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Huippumyyjä: "Myyminen on niin helppoa, että hävettää"Keskiviikko 9.9.2009 - Tuija Rummukainen Tässä kertomuksessa meille kertoo rahoitusalan ammattilainen miten tehdään huipputulosta. Tämä huippumyyjä myy kolminkertaisen määrän rahoituksia verrattuna keskivertomyyjään heidän yrityksessään. Myyntitilaston kakkossijaa hallussa pitävään eroa yli puolitoista kertainen määrä. Hänen työnantajayrityksensä on suuri kansainvälinen monialayritys ja yksi maailman suurimmista yrityksistä. |
|
18 kommenttia . Avainsanat: Tuija Rummukainen, huippumyyjä, myyntityö |
Tarkkaile ajatuksiasiKeskiviikko 2.9.2009 - Juhani Töytäri Ihmisellä on keskimäärin 60 000 ajatusta joka päivä. Jos olemme valveilla 18 tuntia päivässä, piipahtaa mielessämme yksi ajatus joka sekunti. Useimmille ihmisille 95 prosenttia noista ajatuksista on samoja, joita he ajattelivat eilenkin. Kuinka monen noista tämän päivän kuluessa ajattelemistasi 60 000 ajatuksesta arvelet olevan kielteisiä, rajoittavia, pessimistisiä, ja kuinka moni niistä on positiivisia, haastavia ja innostavia? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juhani Töytäri, positiivisuus, asenne, ajatukset, elämänhallinta |
Metsäteollisuus ja sen työpaikat säilytettävä SuomessaKeskiviikko 26.8.2009 klo 9.50 - Lauri Oinonen Äskettäin esille tulleet metsäteollisuuden supistukset ja Varkauden tehtaiden sulkemisajatukset on voitava torjua. Kyse on koko Suomen kansantaloutta koskevasta asiasta. Jos puun käyttö tulisi vähenemään 15 miljoonaa kuutiometriä Suomessa, sillä olisi kielteisiä vaikutuksia metsätalouteen ja sen työpaikkoihin, kone- ja kuljetusyrittäjille maaseudulla ja seurannaisvaikutuksina paljon laajemmalti. Metsäkoneita valmistava teollisuus, korjaamoyrittäjät, tavarajunaliikenne ja laivakuljetukset aina luotsaustoimintaa myöten kokisivat menetyksiä. |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Lauri Oinonen, kansanedustaja, metsäteollisuus, työpaikka, työpaikat, supistukset, talous, metsä, kansantalous, työttömyys, työpaikka, työpaikat, yrityselämä |