Huippumyyjä: Pohjalainen myynnin tehopakkausPerjantai 21.8.2009 - Tuija Rummukainen Tämä on kertomus uskomattomasta pohjalaisesta myyjästä Jarkosta. Hän toimii myyntiorganisaatiossa, jossa on haastatteluhetkellämme 308 myyjää. 39-vuotias Jarkko on ollut paras myyjä viimeiset viisi vuotta. Myyntityössä Jarkko on toiminut yhdeksän vuotta - koko ajan samassa yrityksessä. Hän voittaa kaikki myyntikilpailut, palkintomatkat, ja niin edelleen. Hänen ylivoimansa on niin selkeää, että eräässä myyntikokouksessa, jossa julkistettiin uusi myyntikilpailu, myynnin esimies julkaistessaan kisaa jo totesi: "Voisitko, Jarkko, tulla noutamaan ykköspalkinnon saman tien. Jaetaan se toinen palkinto sitten kun kisa on päättynyt." |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, huippumyyjä, myyntityö |
Sanatonta loukkaamistaKeskiviikko 19.8.2009 klo 8.00 - Olli Linjala Tunteiden tuottaminen ei tarvitse sanoja, ajattelemista tai tahtoa. Virittelemme silmänräpäyksessä ympärillämme olevia ihmisiä itseämme kohtaan joko myönteisiksi tai kielteisiksi. Tällä silmänräpäyksellä niittaamme tulevia tapahtumia jopa loppuelämämme ajaksi. Vähintään lataamme olemassaolevan tilanteen onnistumisen tai epäonnistumisen eväät. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, tahto, aurinkoiset asenteet, vaikutus, työyhteisö, työkaverit, asennevamma, reaktiot, kannustus, posittivinen ajattelu, asennekoulutus, asennekoulutukset, tunne, tunteet, onnistuminen, työyhteisö, hymy, asenne |
Eikö Suomessa ole mahdollista evätä korporaatioilta päätösvaltaa?Tiistai 18.8.2009 klo 17.25 - Ahti Pontinen Tanskassa on hyvin toimiva malli työelämää helpottamaan ja samalla huomattavasti oikeudenmukaisempi yrittämistä kohtaan kuin Suomessa. Tämä lähti liikkeelle noin parikymmentä vuotta sitten, kun Tanska oli asioidensa kanssa vaikeuksissa. Mallin pääajatus on "flexicurity". |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Ay-liike, Ahti Pontinen, yrittäjäjärjestö, ammattiyhdistysliike, yrittäjäjärjestöt, puolueet, edustuksellinen demokratia, yrittäminen, vapaus suomessa, työllistämistuki, kuntapäättäjät, valtiovalta, vallan keskittyminen, työelämä, ihmisoikeudet |
Superlaman taustatekijä n:o 1 - TalousajatteluTorstai 13.8.2009 - Aki Järvinen Kasvun uskontoPankeilla on reservivaatimukset eli jokainen talletus pankkiin oikeuttaa pankin lainaamaan siitä 90 prosenttia ulos (jos reservivaatimus on 10 %). Tietenkin pankki pyrkii maksimoimaan tulonlähteensä eli lainauksen. Seurauksena pankeilla on rajusti velkaa (asiakkaiden talletukset) ja saatavina asunto- jne. lainat. Lyhyesti: systeemi perustuu velkaan. Tilanne on hallinnassa niin kauan kuin ihmiset eivät nosta tilejään tyhjäksi ja maksavat lainansa säntillisesti korkojen kanssa. Koron takia systeemi vaatii ikuisen kasvun, mutta rajallisella planeetalla se on mahdottomuus. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Aki Järvinen, nousukausi, lama, bittiraha, inflaatio, deflaatio, rahan arvo, derivatiivit, johdannaiset, subprime, pankit, asuntolainat |
Yrittäjän kohtalo konkurssin pyörteissäMaanantai 10.8.2009 klo 9.00 - Heikki Ahola Tulevan talven ja varsinkin ensi vuoden aikana tullaan näkemään raju konkurssiaalto, missä omaisuus jaetaan uudelleen ja ihmisarvot heitetään romukoppaan. Näin tapahtui 90-luvun alkupuolella. Pankkien lakimiehet olivat Jumalasta seuraavia ja tekivät vapaasti mitä mieleen juolahti. Entisen yrittäjän ihmisarvosta ei piitattu. Konkurssin tehnyt ei ollut enää mikään arvoinen, verkostot vain katosivat, ihmiset häipyivät lähipiiristä, jopa sukulaiset välttelivät. |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ahola, konkurssi, lama, tuki, apu |
Pitkäjänteisyydellä tuloksiinMaanantai 29.6.2009 - Maria Lehtiniemi Oman kokemukseni mukaan taantuman tultua sopimusten aikaansaaminen vaatii vähintään kaksinkertaisen ajan "normaalioloihin" verrattuna. Pitkäjänteisyyden ja kärsivällisyyden tuloksena tuntuu nykyisellään syntyvän kaiken lisäksi entistä merkittävämpiä "diilejä". Olisikin mielenkiintoista kuulla muilta eri alojen yrittäjiltä, ovatko kokemukset samansuuntaisia! |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Maria Lehtiniemi, sopimukset, diilit, rahakas sopimus, lama, taantuma |
Tittelin ja testosteronin tehoPerjantai 19.6.2009 - Maria Lehtiniemi En ole fanaattinen femakko, mutta silti on pakko puuttua mieltäni askarruttavaan seikkaan. Onko todellakin vielä tänäkin päivänä ihmisen älykkyys ja arvo yrityselämässä mitattavissa tittelin ja sukupuolen perusteella?! |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Maria Lehtiniemi, sukupuoli, titteli, arvostus, tytöttely, suhtautuminen |
Laman kauniimmat kasvotTiistai 16.6.2009 - Katri Lampela Mistä johtuu, että lamavuosina syntyvyys kasvaa? Eräs irvileuka hoksasi päätellä, että tosi köyhällä ei tietenkään ole varaa huolehtia ehkäisystä... Oli miten oli, asiantuntijoilla on tapana selittää ilmiön johtuvan perhearvojen noususta. Mene ja tiedä, lamalapsia on joka tapauksessa enemmän kuin nousuhuumavauvoja. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Lama, syntyvyys, nousukausi, säästäminen, arvot, sentinvenytys, positiivisuus |
Enemmän roinaa, vähemmän aikaaKeskiviikko 10.6.2009 klo 11.16 - Päivi Räsänen Kauppojen sunnuntaiaukiolon vapauttaminen on vihreiden politiikan mahalasku ja ikävää on, että se tapahtuu uuden puheenjohtajan tarttuessa ohjaksiin. Millä tavalla tämä esitys toteuttaa puolueen ekologisia ja inhimillisiä tavoitteita, jotka olivat kiteytyneet vaalisloganiin "Enemmän aikaa, vähemmän roinaa"? Olen pettynyt myös Keskustaan. Oppositiossa nykyiset keskustaministerit olivat ryhdikkäästi vastustamassa kokoomuslähtöisiä ehdotuksia liikeaikalain laajentamiseksi. |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Päivi Räsänen, sunnuntaityö, sunnuntaikauppa, aukiolot, sunnuntai-aukiolot, liikeaikalaki, lepopäivä |
Nuoret miehet kädestä pitäen töihin?Keskiviikko 10.6.2009 - Aino Kauhanen Lähipiirissäni on kaksi nuorukaista, jotka ovat juuri valmistuneet ammattiin. Isiensä jälkiä kulkevat pojat ovat metallimiehiä – ja ylpeitä siitä. Pojat ovat koko opiskeluaikansa paiskineet kesät ja muutkin lomat isiensä työpaikoilla. Alun siivoiluhommat ovat vuosien mittaan vaihtuneet osaamista vaativiin oikeisiin töihin. Työnantajat ovat mielissään katselleet, miten nuori polvi tekee innolla töitä, pojat ovat olleet tyytyväisiä, että ovat saaneet hitsata työn ja opiskelun saumattomasti yhteen. Molempien poikien piti saada työpaikka tutusta firmasta valmistumisen jälkeen. Mutta vientivetoisiin yrityksiin iskikin lama oikein toden teolla. Poikia ei palkata edes kesätöihin, kun vakituinen väki on lomautettuna, kukin vuorollaan. |
|
16 kommenttia . Avainsanat: Tarja Cronberg, kesätyöt, työllistyminen, metalliala, työllisyys, lomautukset, Kela, byrokratia |
Voiko nettitietoon luottaa?Keskiviikko 3.6.2009 - Maria Lehtiniemi Törmäät mielenkiintoiseen asiaan tai uutuuteen ja pohdit, mistä siitä löytäisi lisää tietoa. Tai vaikkapa toimittajana koetat etsiä taustatietoa artikkeliasi varten - mikäpä reitti ensimmäisenä mahtaa mieleesi juolahtaa... No nettipä tietenkin. Mutta voiko löytyneeseen tietoon luottaa? |
|
6 kommenttia . Avainsanat: Internet, netti, tietolähde, tietolähteet, luotettavuus, Wikipedia, Google, hakukoneet |
Protektionismi on vääristelevä käsiteMaanantai 1.6.2009 - Heikki Ikonen Kuten aina laskusuhdanteissa, protektionismi on vahvistunut kautta maailman. Protektionismihan tarkoittaa taloudellisten suojamuurien rakentamista. Sen yleisimpiä keinoja ovat erilaiset tuontitullit ja tuontirajoitukset. Vaikka maailman johtajat vakuuttivat huhtikuussa Lontoon G 20 -kokouksessa vastustavansa protektionismismia, käytäntö todistaa muuta. Suurista kauppakumppaneistamme etenkin Venäjä on kunnostautunut protektionistina. Protektionistisia vaatimuksia rummutetaan myös EU:ssa ja Suomessa. |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, protektionismi, hankinnat, kauppasodat, vienti, kotimarkkinat, tuonti, tuontitulli, palveluyritykset, yksikkökustannukset, kansainvälinen kauppa, isolationismi, eristäytyminen |
Totuuksia yrittäjyydestäTorstai 28.5.2009 klo 12.00 - Tapani Korpi Olen pitkään seuraillut eri henkilöiden tarinoita aiheesta yrittäjä/työnantaja sekä julkisuudessa olleita juttuja muutamien isojen yritysten johtohenkilöiden optioista ja kultaisista kädenpuristuksista. Nyt on aivan pakko kertoa muutama totuus pienyrittäjyydestä väärin leimautumisen ehkäisemiseksi, sillä uskon tietäväni aiheesta enemmän kuin moni kirjoittaja. Tämä perustuu siihen, että palkkatyöläisenä olemisen jälkeen ryhdyin yrittäjäksi, ja olen nähnyt ja kokenut asiat, joista kirjoitan. |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Tapani Korpi, yrittäjyys, vaikeudet, menestys, sijoitukset, riskit, osingot, tuntipalkka, työnantajan velvoitteet, työllistäminen, toimintaedellytykset |
Stereotyypitöntä kasvatustaKeskiviikko 13.5.2009 klo 8.00 - Riikka M. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2008 Suomessa syntyi 59 530 lasta, mikä oli 801 lasta enemmän kuin edellisenä vuonna. Saas nähdä mitä vuosi 2009 tuo tulleessaan, kun minä itsekin kannan korteni kekoon, ja tuttavapiirissäni tiedän tällä hetkellä olevan 10 ihmistä, jotka odottavat tai ovat juuri saaneet lapsen. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Stereotyyppi, kasvatus, syntyvyys, vauva, sukupuolisensitiivisyys, arvot, sukupuoliroolit |
Tuomarin vastuuTiistai 28.4.2009 klo 8.00 - Kari Uoti, oikeustieteen tohtori, MBA Yhteiskuntarauhan kannalta on välttämätöntä, että ihmiset luottavat, että tuomarit toimivat rehellisesti ja oikeudenmukaisesti ja heidän päätöstensä perusteena on demokraattisin perustein säädetyt lait. Vaihtoehto tälle on mielivalta, jossa tuomarit ratkaisevat asioita sen mukaan, mistä heille itselleen on tavalla tai toisella eniten etua. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, oikeudenmukaisuus, tuomarit, tuomiot, harkintavalta, virkarikos, virkavastuu, ihmisoikeustuomioistuin, korkeimman oikeuden tuomio, vastuu |
Poliittisen järjestelmän rahankeräyskustannuksetMaanantai 27.4.2009 - Ahti Pontinen Suomalaisessa järjestelmässä valtaapitävien puolueiden ja tahojen toimintaa tuetaan suoraan ja myös välillisesti yhteiskunnan/valtion varoista. Joudutaan tekemään melkoisesti kansantaloudelle tuottamatonta työtä, jotta itse järjestelmän koukerot tulisivat "lain kirjaimen" mukaiseksi. Yksi - ja korostan, että vain yksi - pieni esimerkki tästä on lehdistötuki. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Ahti Pontinen, eduskunta, lehdistötuki, ammattiliitto, ammattiliitot, rahankeräys |
Itse tehty kiire on kaikkein turhintaMaanantai 6.4.2009 klo 8.00 - Kauko Hirvonen Linnan Tuntemattomasta on ammennettu paljon viisautta työelämään. Olen monesti havainnut, että kaksi vahvasti eroavaa asennetta löytyy tilanteesta, jossa kiskotaan ahkiota upottavassa hangessa. Lahtinen manaa ja on tyytymätön toveriinsa: "Verä nyt perkele sinäkin. Eihän sun ole edes hiki." Salo vastaa: "En mää täsä mitään hikee koitakkan. Sitä vaan että pulkka liikkuu." |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Kauko Hirvonen, asiakaspalvelu, tilaus, autokorjaamo, kiire, työelämä, asenne |
Miten yritys ja sen henkilöstö varmistavat yrityksen toiminnan ja työpaikkoja taantumassa?Torstai 2.4.2009 klo 8.00 - Veli Inget ja Heikki Sjöblom Valtaosa yrityksistä tulee olemaan ahtaalla seuraavien vuosien aikana kysynnän edelleen vähentyessä tuotteiden ja palveluiden osalta. Asiakkaat siirtävät hankintojaan ajatellessaan ajan epävarmuutta. Talouskriisin aikana yritysten rakenteet ja toimintatavat kehittyvät nopeasti. Taantumassa on myös hyvää verrattuna ylikuumentuneeseen lähimenneisyyteen. Voimakkaassa murroksessa hyvä johtaminen palkitaan yritysten henkilöstössä positiivisesti verrattuna laaduttomaan johtamiseen. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: eläkeikäraja, johtaminen, valmennukset, tehokkuus, tuotanto, kehittäminen, elvytystoimenpiteet |
Talousrikos ja seuraamuksetPerjantai 13.3.2009 klo 8.00 - Kari Uoti, oikeustieteen tohtori, MBA Mihail Hodorkovski, Siperian tiikeri, saapui jälleen Moskovaan kuittaamaan haasteita omistamansa Jukos-öljy-yhtiön raunioilta. Syytteet ovat kuin kopio suomalaisista pankkirikosmenettelyistä. Ensin päätetään, että yrittäjän liiketoiminta oli alusta loppuun mätää ja rikollista, minkä jälkeen yrittäjän toiminnallaan ansaitsemat varat todetaan rikollisiksi ja kaikki niihin koskeneet syylliseksi rahanpesuun, ja taas alkaa uusi rikosmenettely samoilta raunioilta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, Jukos, rikos, öljy-yhtiö, talousrikosmenettely, Venäjä, Novator |
Lomautus-instituutio - suomalainen työelämän "innovaatio"Keskiviikko 11.3.2009 klo 8.00 - Mauri Pekkarinen Lomautukset ovat päivän puheenaihe. Ne kohdistuvat yhä useampaan työntekijään. Erityisesti taloudellisen laskusuhdanteen aikana lomautukset ovat työnantajan käytössä oleva väline sopeuttaa toimintansa työvoimatarpeen muutoksiin. Lomautuksella tarkoitetaan työnteko- ja palkanmaksuvelvollisuuden "jäädyttämistä" määräajaksi tai toistaiseksi työsuhteiden pysyessä kuitenkin voimassa. Lomautus on kansallinen innovaatio. Suomessa omaksutun kaltaista järjestelmää ei juuri tavata muualla. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Mauri Pekkarinen, lomautukset, työsuhteet, joustavuus, ansionmenetys, korvaus |