Blogin arkisto

Muutos ja työn ilo

Keskiviikko 23.5.2012 - Kristiina Palmgren

palmgren_kuva.jpgSuomalainen työelämä elää melkoista muutosvaihetta. Isot yritykset siirtävät toimintojaan maihin, joissa työn tekeminen on halvempaa tai sitten lähemmäksi asiakasrajapintaa. Verotulojen vähentyessä, julkishallinnon on myös kiristettävä vyötään ja sen toimintoja tulee kehittää eteenpäin. Suomalainen kuntakartta on myös melkoisen paineen alla.

Työelämässä on nyt "tuhannen talaan paikka" miettiä miten isot muutokset viedään läpi. Uuden strategian jalkauttaminen on aina  taitolaji.

Lue lisää »

9 kommenttia . Avainsanat: Kristiina Palmgren, SEFE, esimiestyö, johtajuus, muutos, organisaatiokulttuuri, työhyvinvointi, työn ilo, työyhteisö

Itsekriminointisuojasta

Maanantai 21.5.2012 - Kari Uoti

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on ryhtynyt ihmisoikeusaktiiviksi virassaan, mitä ei voi pitää huonona asiana ottaen huomioon, että hänen johtamassaan porukassa in dubio pro patria vallitsee varsinkin entisten valtiosyyttäjien keskuudessa.

Ratkaisussaan KKO 2012:45 korkein oikeus varsin voimakkaasti lähti lukemaan lakia ja hyvin ihmisoikeusmyönteisesti syytetyn intressissä. Tämän voi katsoa olevan jatkoa korkeimman oikeuden uudelle linjalle, joka alkoi viimeistään ratkaisusta KKO 2009:80, jossa korkein oikeus muutti Suomessa tällöin varsin vakiintunutta linjaa, jonka mukaan epäilty voitiin pakottaa todistamaan itseään vastaan myös rikosmenettelyssä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, oikeus, korkein oikeus, laki, rikos, rikosmenettely

Jääkiekko ei ole julkinen palvelu vaan bisnestä

Maanantai 14.5.2012 - Heikki Ikonen

Jääkiekon MM-kisojen lippujen hinnoista syntynyt sota sai hiukan huvittavia piirteitä. Protesteista sai vaikutelman, että huippukiekkoilu on julkista palvelua, jonka hinnasta pitäisi päättää osapuilleen demokraattisissa elimissä. Kiekkoyleisön näköharha johtuu siitä, että kiekko on ainoa iso palloilulaji, jossa menestymme. Kisojenkin pitäisi siis olla kaikkien ulottuvilla, koska menestystä janotaan ja juhlitaan kollektiivisesti.

Lue lisää »

13 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, hinnoittelu, hinta, raha, mm-kisat, tuotantokustannukset, tuottavuus, tuotto, markkinat

Kuka tarvitsee apua?

Maanantai 7.5.2012 - Ville Saarikalle

villesaarikalle_blogikuva.jpgTotuus on, että hyvin suuri osa kärsimyksestämme johtuu vastuuttomuudesta. Näin on asia ainakin länsimaissa. Syyllinen löytyy, kun vain katsoo peiliin. Omat valinnat ja päätökset ovat johtaneet joihinkin hyviin tuloksiin ja toisaalta myös moniin epäonnistumisiin.

Koulut jäävät kesken, tehdään rikoksia, ollaan laiskoja, tuhlataan kaikki rahat, käytetään runsaasti alkoholia, syödään rasvaista ruokaa ja sokeria eikä yksinkertaisesti hoideta omia asioitamme. Lopputulos on yllättäen huono. Tämä on kylmä totuus ja lasku siitä on suuri.

Lue lisää »

26 kommenttia . Avainsanat: Ville Saarikalle, apu, auttaminen, valinnat, hyväntekeväisyys

Suomen kohtalo ei ole yhtä kuin Nokia

Keskiviikko 2.5.2012 - Heikki Ikonen

Kun Nokialla menee huonosti, synnyttää se Suomessa maailmanlopun tunnelman, niin suuri on ollut yhtiön merkitys työllistäjänä, yhtiöveron maksajana ja kansallisen itsetunnon kohottajana. Niin surullista kuin Nokian alamäkeä on seurata, ei suomalaisten pidä silti sortua näköalattomuuteen.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, Nokia, vientiyhtiöt, yritykset, Suomi

Myyntityö on parhaiten palkattua kovaa työtä ja huonoiten palkattua helppoa työtä

Perjantai 27.4.2012 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMaailmankuulu myynnin huippukouluttaja Brian Tracy ihmettelee, miksi moni myyjä on häpeissään siitä, että on myyjän ammatissa? Myyjä luulee, että myyjänä oleminen liittyy jotenkin siihen, ettei muuta työtä olisi tarjolla. Ikävä kyllä yliopistotkaan eivät arvosta myymistä eli raakaa myyntityötä, vaan he opettavat "markkinointia". Myyjän ammatti on kuitenkin maailman vanhin. Kaikki ihmiset ovat riippuvaisia erilaisista tuotteista ja joku niitä myy kuitenkin. Miksi siis olla ujona siitä, että on myyjä? Maailman menestyneimmät organisaatiot tukevat myymistä ja käyttävät myyjien kouluttamiseen paljon rahaa. He ymmärtävät, että vaikka heillä olisi maailman parhaat tuotteet niin se ei riitä, jos heidän myyjänsä eivät saa niitä myytyä. Siksi nämä yritykset eivät koskaan kadota keskittymistä myyntiin.

Lue lisää »

9 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, myynti, myyntityö, downshifting, koulutus,

Myyntimiehelle ja asentajalle joukkoliikenne ei ole realistinen vaihtoehto

Keskiviikko 18.4.2012 - Samuli Myllyharju

Kilometrikorvausjärjestelmään aiottuja muutoksia perustellaan myös tarpeella kannustaa työautoilijoita joukkoliikenteen käyttämiseen. On paikallaan korjata muutamia asiaan liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä.

Ehdotetun muutoksen muodosta voi saada vaikutelman, että yli 15 000 km vuodessa työajoa ajavien noin 40 000 henkilön ryhmä ja liikennepoliittisessa selonteossa mainitut liikenteen päästötavoitteet olisivat jonkinlaisessa kohtalonyhteydessä toisiinsa. Ikään kuin esimerkiksi liikkuvan myyntityön ammattilaiset, asentajat ja monien muiden alojen työntekijät ajelisivat huvikseen autoillaan ympäri maata ja aiheuttaisivat suurenkin uhkan valtion päästötavoitteille. Ja että heidän työnsä voitaisiin tehokkaasti tehdä julkisia liikennevälineitä käyttämällä.

Lue lisää »

8 kommenttia . Avainsanat: Samuli Myllyharju, kilometrikorvaus, korvaus, liikenne, smkj

Kuubakin oivalsi yrittäjyyden merkityksen hyvinvoinnille

Maanantai 16.4.2012 - Heikki Ikonen

Vain kourallinen maailman maista pitää enää yllä sosialismia, yhtenä niistä Kuuba, joka siirtyi sosialismiin yli 50 vuotta sitten Fidel Castron johtaman vallankumouksen kautta. Castrot ovat edelleen vallassa, joskin vakavasti sairastellut 85-vuotias Fidel jätti 2008 aktiivisen johtamisen viisi vuotta nuoremmalle veljelleen Raúlille. Poliittisia muutoksia Raúl on tuonut niukasti - autoritaarinen ja keskusjohtoinen järjestelmä pidetään yhä pystyssä kovin ottein. Silti Raúl on osoittautunut veljeään käytännöllisemmäksi johtajaksi.

Lue lisää »

17 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, yrittäminen, sosialismi, Kuuba, markkinatalous

Myyjän rooli

Tiistai 10.4.2012 - Pauli Vuorio

Ratkaisija, asiantuntija, auttaja, palvelija, isä, äiti, kaveri, opastaja, neuvoja, suosittelija, parantaja, tarpeen synnyttäjä, ymmärtäjä, johdattelija, asiakkaan johtaja,  jopa pelastaja tai vapahtaja. Näitä ja paljon muita olen saanut vastauksiksi myyjän roolista myyjiltä itseltään tai myyntijohdolta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, myyntitaito, kirja, raha, hyvä myyjä, asiakas, asiakaskohtaaminen

Finnairin kohdalla vaahdotaan epäoleellisista asioista

Maanantai 26.3.2012 - Heikki Ikonen

Finnairista syntyi julkinen sota, kun yhtiön johtajan Mika Vehviläisen epämääräinen asuntokauppa paljastui, antaen mielikuvan korruptoituneesta hyväveli-verkostosta, jossa herrat suhmuroivat etuja toisilleen. Asia vietiin poliisitutkintaan.

Lue lisää »

9 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, hyväveli, tulospalkkio, optio-ohjelma, talous, bonus

Timo Räty

Keskiviikko 14.3.2012 - Kari Uoti

Tämä show on aivan uskomattoman huvittava. Timo näkee tapahtuman taustalla vallankaappauksen, pyrkimyksen estää jäsenistön äänen kuuluminen liiton hallinnossa, pyrkimyksen tuhota AKT ammattiyhdistysliikkeenä, vasemmistoliiton pyrkimyksen ottaa itselleen edustustaan suurempi valta yhdistyksen päätöksenteossa. Hän näkee uhkia ulkoa, pahat voimat tulevat ja tuohoavat Timon johtaman seurakunnan, joka tahtoo kaikille vain hyvää ja tekee sen kaikkien lakien ja sääntöjen mukaan.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, akt, ammattiyhdistysliike, Timo Räty

Sijoita yrityksiin, älä kultaan

Tiistai 13.3.2012 - Heikki Ikonen

Maailman menestynein sijoittaja Warren Buffett tunnetaan suorista, osuvista ja usein perinteisestä talousajattelusta poikkeavista näkemyksistään. Sijoitusyhtiönsä Berkshire Hathawayn vuotuisessa sijoittajakirjeessä hän arvostelee – jälleen kerran – sijoittajien vimmaa pistää rahansa kultaan. Sen hintahan on moninkertaistunut viime vuosien aikana.

Maailmassa on tällä hetkellä kultaa 170 000 tonnia. Jos se sulatettaisiin kuutioksi, sivun pituus olisi noin 21 metriä, Buffet laskee. Kuution arvo on nykyään noin 9600 miljoonaa dollaria. Summalla voisi ostaa Yhdysvaltain kaikki viljelysmaat, tai 16 Exxon Mobil -öljy-yhtiötä.

Lue lisää »

13 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, sijoittaminen, kulta, arvometallit, taloustiede, hyödykkeet

Tunne on alkulähde

Perjantai 9.3.2012 - Olli Linjala

Tunteiden merkitystä ei ymmärretä työelämässä. Arvotamme kaikenlaisia muita asioita, kuten osaamista, rahaa, menestystä ja paikkaamme tärkeimmän vaikuttajan, eli tunteen, materiaalilla. Tunne on ihmisten välisen kanssakäymisen ainoa todellinen mittari. Tunne on myöskin jokaisen ihmisen toiminnan alkulähde.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olli Linjala, asenne, arvot, tunne, kanssakäyminen

Puhutahan asioosta justihin niin ku ne on

Perjantai 2.3.2012 - Olli Linjala

Kysyin eräältä hyvin menestyvältä yrittäjältä salaisuutta siihen, miksi yhden miehen yrityksestä on kasvanut yli 60 hengen menestyjä. Sain vastukseksi kaikkien yhteisöjen menestyksen, henkisen hyvinvoinnin sekä taloudellisen kannattavuuden siemenen "Sovitahan kuinka toimitahan ja toimitahan niin ku sovittihin. Puhutahan asioosta justihin niin ku ne on, kehutahan kun siihe on aihetta ja oikaastahan jos on menny mettähän." Nuo lauseet sisältävät huomattavasti enemmän kuin sanat kertovat. Niistä löytyvät  minkä tahansa yhteisön perusarvot. Keskinäinen avoimuus, puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja nimenomaan asioista, ei henkilökohtaisuuksista. Annetaan rehellistä palautetta, jolloin niiden arvo nousee saajan mielessä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Olli Linjala, asenne, arvot, palaute, itsetunto, vaikuttaminen

Lopetetaan kaikki

Maanantai 27.2.2012 - Matti Kauhanen

Oletteko huomanneet, että nyt puhutaan vain lopettamisista. Oikeastaan ainut asia, jota jatkuvasti aloitetaan on laihduttaminen. Siinäkin kyse on lihomisen lopettamisesta, mutta päätöksestä yleensä luovutaan, koska läski on ikuista.

Nykyinen hallitus yrittää lopettaa suurimman osan maan kunnista ja Nokia puhelinten kokoamisen Suomessa. Firmojen, virastojen, postien ja työpaikkojen lopettamisille ei loppua näy.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Matti Kauhanen, lopettaminen, lakkauttaminen, armeija, vastustaminen

Yrityksen tavoite on optimoida henkilöstön määrä

Torstai 23.2.2012 - Heikki Ikonen

Yhdysvalloissa republikaanien kilpailua presidenttiehdokkuudesta johtaa Mitt Romney, jonka vaalivaltti on talousosaaminen. Kuvernöörinä hän tasapainotti osavaltionsa Massachusettesin budjetin nostamatta veroja, ja sijoitusyhtiö Bain Capitalin omistajana ja johtajana hän siivitti yhtiönsä menestystarinaksi. Bain Capital osti taloudeltaan hoippuvia yhtiöitä, saneerasi ne kuntoon ja möi hyvällä voitolla. Toiminta teki Romneysta miljonäärin.

Lue lisää »

9 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, saneeraus, irtisanominen

Nalle Wahlroos

Torstai 16.2.2012 - Kari Uoti

Nalle luki oman filosofiansa Hesarin sivuille: Ihminen on luonteeltaan omaa etuaan ajatteleva. Se on jokaisen elävän organismin perusominaisuus vuosituhansien saatossa... kapitalismi on järjestelmä, jossa kauppa on mahdollisimman vapaata ja jossa kuluttajien mieltymykset toisaalta ja tuottajien kekseliäisyys määräävät lopputuleman.

Näinkö me päästään yhteiskuntaan, jossa onnellisuus maksimoituu?

Lue lisää »

4 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, talous, kapitalismi, nalle, Wahlroos

Viinasen pörssihörinät ovat halpaa populismia

Maanantai 13.2.2012 - Heikki Ikonen

Joidenkin ihmisten kanssa ei vain tule toimeen. Kun kärvistelin 1990-luvulla suuren laman kourissa työttömänä lukemattomien suomalaisten tapaan, kokoomuksen Iiro Viinanen yritti keksiä konstin jos toisen, jotta valtion ei tarvitsisi kustantaa minulle välttämätöntä työttömyystukea. Nyt, kun olen taas työnmarkkinoilla ja yritän raapia kasaan piensijoittajana itselleni eläkettä, Iiro haluaa lakkauttaa pörssin. Näin hän uhoaa tuoreessa kirjassaan Vasen oikea, oikea vasen, jonka hän teki yhdessä toisen ex-poliitikon Esko Seppäsen kanssa.

Lue lisää »

17 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, lama, talous, pörssi, sijoittaminen, sijoittaminen, omistus

Itsensä etsimistä - ja löytämistä

Maanantai 6.2.2012 - Kari Uoti

Olen kirjoittamassa kirjaa parisuhteen kiemuroista yhdessä Henriika Maikun kanssa, nuoren terapeutin, joka parantaa sydämellä, rakkaudella, avaruudella, myötätunnolla ja viisaudella, joka ei ole hänen, vaan meidän kaikkien kunhan otamme sen vastaan.

Tähän retkeen liittyy Vedanta-tieto, vanha intialainen viisaus, joka syöksee samaan jokeen, viisaampaan elämään, joka on myös askareitteni kohteena. Siis vähän eri meininkiä kuin aikaisemmin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, parisuhde, Henriikka Maikku, rakkaus, myötätunto, anteeksianto

Pettymysten johtaminen

Keskiviikko 18.1.2012 - Tiia Arjanne

Johtajiin kohdistuu monenlaisia odotuksia. Johtaja on kuin joulupukki: hänelle esitetään pitkiä toivelistoja ja lahjat pitäisi toimittaa perille viipymättä. Halutaan uusin kännykkä tai omalle projektille lisää resursseja. Halutaan bonusjärjestelmän käyttöönottoa tai henkilöstön kehittämisponnistuksia tai jollekin hankalalle tyypille potkut tai kukkia käytävään ja pullakahvit firman piikkiin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tiia Arjanne, johtaminen, johtaja, henkilöstö, jaksaminen, narsismi, työhyvinvointi, työyhteisö, tunne

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »