Tehoja oikeuteenKeskiviikko 4.11.2009 - Kari Uoti, Oikeustieteen tohtori, MBA Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalousihmiset kävivät säätämässä Helsingin hovioikeutta. Tuomioistuin pystyi työn järkeistämisellä ja suunnittelulla tehostamaan toimintaansa oleellisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa käsittelyaikojen lyhentämistä. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kari Uoti, johtaminen, johtamistaito, johtaja, tuomioistuin, oikeudenkäynti |
Huippumyyjä: "Asiakkaalle täytyy olla hyötyä välittäjästä"Maanantai 2.11.2009 - Tuija Rummukainen Tämä kertomus on topakasta huippumyyjättärestä, joka välittää koteja ihmisille. Hän on siis kiinteistönvälittäjä Saija, joka myy haastatteluhetkellämme Suomessa eniten asuntoja omassa ketjussaan. Hän toimii pääkaupungissa, on ollut alalla kolme vuotta ja myy uskomattomat neljä kertaa enemmän kuin keskiveromyyjä heillä! Kuinka tämä on mahdollista? Miten tämä tehopakkaus sen tekee? |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Itellan tappolistalla?Perjantai 30.10.2009 klo 9.00 - Kari Hannunen Lokakuun puolen välin tienoilla saimme lukea lehdistä, että Viestintävirasto ja Itella eli entinen Suomen Posti ovat tukkanuottasilla kirjelähetysten taksoista. Viestintävirasto on sitä mieltä, että Itellan kirjetaksoissa on 25 prosenttia ilmaa ja että se pitäisi pikimmiten puhaltaa hinnoista pois. Johon Itella, että "okei, mutta siinä tapauksessa joudumme korottamaan sanomalehtien ja suoramarkkinointipostin jakeluhintoja radikaalisti, ehkä jopa 30 prosenttia". Haloo, ketä kiinnostaa? Monia, muun muassa minua. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Kari Hannunen, Itella, posti, postitus, lehtiala, monopoli, hinnat |
Epätasa-arvo ei ole vain sukupuolisidonnaistaKeskiviikko 28.10.2009 - Liisa Leppänen Nykyään pikagalluppini perusteella useimmiten sanasta "epätasa-arvo" mieleen juolahtaa miesten ja naisten välinen ero, ja työelämässä olevien keskuudessa ennen kaikkea tuo taloudellinen juopa. Naisen eurohan kaiketi on tätä nykyä noin 20 prosenttia miehen euroa pienempi. Epätasa-arvon lukuisat todelliset ilmenemistavat ovat niin moninaiset, että ei maksa vaivaa laatia listaa tähän yhteyteen, sillä tila on rajallinen jopa internetin ihmeellisessä maailmassa. Sen sijaan kerron pienen tarinan arkipäivän elämästä, jonka jälkeen ennen loppuratkaisua pyydän lukijoita arvaamaan, onko X nainen vai mies? Entä Y? |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Liisa Leppänen, sukupuoli, epätasa-arvo, tasa-arvo, suosiminen |
Älä hosu, kyllä sä sieltä selviät!Tiistai 27.10.2009 - Olli Linjala Olipa kerran isältä peritty yritys ja siinä ammattinsa osaava yrittäjä. Hän ja yrityksensä pärjäsi hienosti. Yrittäjällä oli upea omakotitalo, uudenkarheana hankittu mersu, huvila, vene ja - meinasi unohtua - myös vaimo, kaksi lasta ja labradorinnoutaja. Yrittäjä myi korkealaatuisia vaatteita koko perheelle työ- ja vapaa-ajan asusteista hienoimpiin juhlavaatteisiin. Hän työllisti kolme myyjää ja tuntipalkkaisen siivoojan sekä ompelijan. Yhteiskunnan arvostus ja vakaaksi muodostunut yritystoiminta kukoisti sekä toi arvostusta ja turvallisuutta elämään. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Olli Linjala, kilpailutilanne, selviytyminen, vahvuudet, kielteisyys |
Henkilökohtainen tapa valita sijoituskohde antaa parhaan tuloksenMaanantai 26.10.2009 klo 12.59 - Kai Nyman Sijoittajalla on käytettävissään monia eri tapoja analysoida sijoituskohteita. Jokaiselle löytyy varmasti omansa. Tässä muutamia tärkeimpiä ryhmiä. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Kai Nyman, sijoittaminen, sijoituskohteet, analyysi, sijoitusvinkki |
Aiotko ryhtyä yrittäjäksi? Opi siis ajattelemaan kuin yrittäjä.Keskiviikko 21.10.2009 - Juhani Töytäri Oletko menettänyt työpaikkasi, vaarassa menettää sen vai etkö koskaan ole ehtinyt edes saada työtä? Yhä useampi on tehnyt valintansa ryhtyä itse itsensä pomoksi, yrittäjäksi, mutta on mahdotonta menestyä yrittäjänä ellei osaa ajatella kuin yrittäjä. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Juhani Töytäri, yrittäjä, yrittäminen, asenne, asenteet |
Kohtaaminen toukan kanssaMaanantai 19.10.2009 - Lenita Lehtonen Kävellessäni huomasin silmieni yläpuolella puolen metrin päässä pienen, pienen toukan. Sillä oli kova touhu päällä. Se roikkui varmaan langan varassa. Maahan oli matkaa vajaat pari metriä ja yläpuolella olevan puun lähimpään oksaan yli metri. Ensimmäinen tunne oli se tuttu. Toukka on pulassa ja se tarvitsee apua. Älä huoli, järjestän asiasi kuntoon. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Lenita Lehtonen, auttaminen, asenne |
He tekevät sen itsePerjantai 16.10.2009 - Aino Kauhanen Minua, tavallista Suomen kansalaista, ei oikeastaan kiinnosta pääministerimme mahdollisesti saama lautakasa. En jaksa enää hätkähtää säätiörahoista sen paremmin kuin muistakaan poliitikkojen ympärillä vellovista sotkuista. Sen sijaan minua kiinnostaa suuresti miettiä äänestyskäyttäytymistäni seuraavissa vaaleissa. |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Aino Kauhanen, politiikka, uskottavuus, luottamus, korruptio, äänestäminen, vaalit |
Puhdistus virolaiseen tapaanKeskiviikko 14.10.2009 klo 12.00 - Veli-Matti Pääkkönen Katselin sunnuntaina 11.10. Ylen Ykkösdokumentin Disko ja ydinsota. Virolaisen Jaak Kilmin ohjaama dokumentti oli kertakaikkisen raikas tuulahdus eteläisen naapurimme tavasta käsitellä vaikeitakin historian tapahtumia huumorilla ja tyylikkään ironian kautta. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Veli-Matti Pääkkönen, yhteiskuntakritiikki, yhteiskunta, historiankirjoitus, menneisyys, talvisota, jatkosota |
Huippumyyjä: "Asiakkaat tietävät sen, että teen mitä lupaan"Keskiviikko 14.10.2009 - Tuija Rummukainen Seuraava huippumyyjämme Jari on elävä esimerkki siitä, että huipputuloksiin voi päästä uudella alalla, vaikkei alatuntemusta ole juuri lainkaan, kun asenne ja sitkeys ovat riittävällä tasolla. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
En olisi ikinä hänestä uskonut!Perjantai 9.10.2009 - Lenita Lehtonen Tämä kommentti se jatkaa toistumistaan, kun lehdissä hämmästellään puolisoitaan tappaneita ihmisiä. Mitä kommentti kertoo? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Lenita Lehtonen, hyvinvointi, murha, tunteet, suuttuminen |
TikkataulutoimenkuvaTorstai 8.10.2009 - Maria Lehtiniemi Toiminnassaan sinne tänne säntäilevää pienyrittäjää kuvaa hyvin hänen toimintaideologiaansa luonnehtiva termi, "tikkataulutoimenkuva". Otetaan tanakka seisoma-asento, tartutaan tikanvarteen, heilautetaan kättä ja katsotaan minne tikka osuu. Erään työnantajani toiminta oli juuri yhtä suunnitelmallista. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Maria Lehtiniemi, ideointi, henkilökunta, jaksaminen, yrittäminen, suunitelma, suunnitelmallisuus |
Myyjän tehtävä on välttämätönTiistai 6.10.2009 - Pauli Vuorio Myyjän ammatin arvostus ei ole maassamme kovinkaan korkea. Ainakaan se ei ole riittävän korkea. Tämä näkyy paitsi toiveammateissa myös siinä, miten myyntitehtävät saavat työnhakuja suhteessa moniin muihin. Myös erilaiset ammattien arvostuksia koskevat tutkimukset, joita jotkut mediat teettävät säännöllisesti kertovat arvostuksen puutteesta. Listojen häntäpäästä löytyy yleensä sellaisia ammatteja kuin pölynimurikauppias ja puhelinmyyjä. Tosin nämä eivät ole viime aikoina olleet listojen vihonviimeisinä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, myyjä, ammatti, arvostus, mielikuva, myyminen, yrittäminen, tuputtaminen |
Carpe diem!Maanantai 5.10.2009 klo 18.26 - Soile Haanpää Pidin aikoinaan valmennusta eräälle ennestään tutulle myyntiedustajajoukkueelle. Minua pyydettiin puhumaan ajankäytöstä. Ennen koulutusta juttelin yrityksen omistajan kanssa, ja hän kertoi minulle mieleenpainuvasti, mitä se asiakkaan luona tapahtuva myyntitapahtuma on. Mitä siinä tapahtuu ajankäytön kannalta ja muutenkin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: myynti, myyntitapahtuma, ajankäyttö, asiakas |
Verottaja vastaan yrittäjäMaanantai 5.10.2009 klo 18.24 - Ahti Pontinen Verotus vaikuttaa jokaisen suomalaisen yrityksen ja yrittäjän elämässä.Verotus on siten eräs merkittävimpiä yritystoiminnassa huomioonotettavia tekijöitä. Jokainen Yrittäjä myös tietää sen.Siitä huolimatta valtaosa yrittäjistämme toimii täysin verolainsäädäntöä ja kirjanpitolainsäädäntöä tuntematta antaen verottajan päättää mitä se yrityksestä ottaa, vaikka asian tulisi olla juuri päinvastoin, eli yrittäjän tulisi päättää mitä hän kunakin vuonna verottajalle veroina antaa. |
|
9 kommenttia . Avainsanat: verotus, yritys, yrittäminen, Pentti J Siikarla, verotuslaisäädäntö, kirjanpito, tilinpäätös, yrittäjän perisynti, asiantuntija, |
Huippumyyjä: "Ei tämä myyminen mitään rakettitiedettä ole"Tiistai 29.9.2009 - Tuija Rummukainen Tämä kertomus on moottoripyörämyyjästä Pakesta. Tai oikeastaan Pake myy moottoripyöriä, mönkijöitä ja moottorikelkkoja eli moottorikäyttöisiä vapaa-ajan vekottimia. Hänen tuloksensa ovat erinomaisia - hän tekee hyvin myyntiä ja jättää myös työnantajalleen parhaan katteen myynnistään. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |
Ylen uutisetMaanantai 21.9.2009 - Kari Uoti, Oikeustieteen tohtori, MBA Yle esitti 30. elokuuta dokumentin omasta uutistoiminnastaan. Asetelma ei ollut kovin kriittinen, oma toimittaja haastatteli kavereitaan ja kyseli mukavia. Jotakin dokumentti kuitenkin paljasti. Normaali uutistoimittaja on hyvin tavanomainen ja täysin kritiikitön henkilö, joka palvelee herraansa, valtiota, ei sananvapautta, kansalaisten oikeutta saada tietää yhteiskunnallisista ja merkityksellisistä asioista rehellistä tietoa. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, Yle, uutiset, dokumentti, sananvapaus, kritiikki, sensuuri, rikosjournalismi |
Viesti Mr ChangiltaPerjantai 18.9.2009 - Kari Pusa Sain iloista sähköpostia Kiinasta. Suuren Hong Kongissa toimivan pankin rahoitusjohtaja Mr Chang haluaa tehdä bisnestä minun kanssani. Johtaja Chang tarjoaa minulle erittäin tuottoisaa yhteistyösopimusta, jonka ensimmäisenä manööverinä hän siirtää pankkitililleni huomattavan summan rahaa. Jees! Tätä onkin odoteltu. |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Kari Pusa, Mr Chang, spämmi, sähköposti, huijaus, sähköpostihuijaus, roskaposti |
Huippumyyjä: Puhelinmyynnin mestariTorstai 17.9.2009 - Tuija Rummukainen Tässä seuraavana kertomus sellaisen myynnin lajin mestarista, jota vihataan ja pelätään - puhelinmyynti. Mervi on Suomen paras puhelinmyyjä yrityksessä, jossa toimii 300 puhelinmyyjää. Tämä miellyttävä-ääninen puhelinmyyjätär on toiminut haastatteluhetkellä nykyisessä työssään noin neljä vuotta. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tuija Rummukainen, myyntityö, myynti, huippumyyjä |