Asiakas tinkaa ehkä tyhmyyttään!Perjantai 30.8.2013 - Juha Ahola
Suostut siis asiakkaan talutushihnaan kuin koiranpentu! Kyllä asiakasta pitää palvella suurella nöyryydellä, mutta myös itsekunnioituksella. Myytävistä tuotteista (tai palveluista) on jäätävä katetta, jotta liiketoiminta voi jatkua ja työpaikat säilyvät. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asiakaspalvelu, asiakaspalvelupäällikkö, huippumyyjä, myyminen, myynti ja markkinointi, myyntityö |
Itsenäisyys ei ole vapauttaKeskiviikko 28.8.2013 - Pasi Rahikka
Itsenäisyys Ei Ole Vapautta1776 joukko ihmisiä uudessa maailmassa, josta myöhemmin tuli Amerikka, allekirjoittivat itsenäisyyden julistuksen. Kyseinen dokumentti ei sanonut, "Okay, tästä lähtien hommat ovat helpompia". He luopuivat taloudellisesta tuestaan, hallinnostaan, sidoksista useisiin hankkijoihin, ja monesta muusta. Niin, heillä oli hyvää syy tähän kaikkeen. Diili itsessään oli huono. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen |
Ellet löydä selvää syytä toistuviin ongelmiin, niin syy on luultavasti sinussaMaanantai 26.8.2013 - Heikki Luoma
Alaisesi alainen soittaa sinulle. Hän kertoo ongelmasta ja kysyy sinun apuasi. Määräät toisen henkilön avustamaan soittajaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen, päätöksenteko |
"Kunhan en oo vaan myymäsä mittää!" Mikä erottaa asiakaspalvelijan ja myyjän?Perjantai 23.8.2013 - Juha Ahola
Palveluammateissa on Suomessakin lukuisa määrä ihmisiä. Ruokakaupan kassalla ja lihatiskillä sekä infopisteessä, erikoisliikkeiden kassakoneen takana tai hyllyjen välissä, ravintoloissa tarjoilijoina jne. Löytyy näitä tilauksen vastaanottajia. Jostain ihmeellisestä syystä myös em. joukkoon on pesiytynyt myyjiä. Ja mikä erottaa myyjän asiakaspalvelutyöntekijästä? |
5 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, asiakaspalvelu, asiakaspalvelupäällikkö, huippumyyjä, kanssakäyminen, myyminen, myynti ja markkinointi, rikastava vuorovaikutus, sosiaaliset taidot, vastuu |
En halunnut yrittäjäksiKeskiviikko 21.8.2013 - Pasi Rahikka
Silicon Valley on täynnä tarinoita siitä miten yrittäjät ovat yrityksensä käynnistäneet. Kun sarjayrittäjä Jack Dorsey astui lavalle TechCrunch Disrupt -tapahtumassaa San Franciscossa hän halusi oikaista yleisönsä käsityksen siitä miten hänen perustajatarinansa alkoi. "En koskaan halunnut tulla yrittäjäksi," Dorsey kertoo. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, yrittäminen, yrittäjä |
Arvonlisäverorajan nosto parasta elvytystäKeskiviikko 21.8.2013 - Harri Jyrkiäinen
Suomi voi pelastua katastofilta yrittämisellä, vastuun ottamisella omasta elämästä. Jos 50 000 suomalaista perustaisi yrityksen, se työllistäisi enemmän kuin tuhat kasvuyritystä. Suomi voi pelastua parhaiten kehittämällä maamme yrittäjyysyhteiskunnaksi. Se tarkoittaa yhteiskunnan vastuulla olevan toiminnan vähentämistä ja ihmisten oman vastuun lisäämistä omasta elämästä. |
29 kommenttia . Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen Pienyrittäjät, arvonlisävero, elvytys, arvonlisäveroraja, yrittäminen, pienyrittäjä, arvonlisäverotus |
Jos sinulla on vaikea myydä suoraan päättäjälle voit korjata tilanteen muuttamalla strategiaasiMaanantai 19.8.2013 - Heikki Luoma
Sanalla sanoen valta on päättäjällä. Käytännössä moni myyjä hukkaa aikaansa yrittäessään myydä korkealle. Yksi vaikeus on, että kaikki pyrkivät tekemään samaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, kohderyhmä, konseptimyynti, konsultatiivinen myynti, myynnin suunnittelu, myynti, myyntimalli, myyntiprosessi, ratkaisumyynti, soittaminen, strateginen myynti, toteutus, uusasiakashankinta |
Keskustelu etenee vaiheittain - eikä ole sillisalaattiaPerjantai 16.8.2013 - Juha Ahola
Puhutaanpa kehityskeskustelusta tai muusta tavoitteellisesta keskustelusta. Miten keskustelu etenee vaiheittain? Keskustelun tulee tapahtua häiriöttömässä tilassa ilman keskeytyksiä. Esimiehen tulee irtautua läppäriltä ja olla näpräämättä puhelintaan. Tarvitaan aito läsnäolo ja keskittyminen vain kyseiseen keskusteluun. |
1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, esiintyminen, esiintymistaidot, ihmissuhdetaidot, kanssakäyminen, rikastava vuorovaikutus, sosiaaliset taidot |
Ennakkoasenteista on vaikea keskustella ilman ennakkoasenteitaTorstai 15.8.2013 klo 12:52 - Pauli Vuorio
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, ennakkoasenne, asenteet, ikäsyrjintä |
Tavoitteiden takaa-ajoKeskiviikko 14.8.2013 - Pasi Rahikka
Organisaation kaikentyyppisten tavoitteiden tavoittelun täytyy aina olla tarkoituksellista, fokusoitua, jatkuvaa, toisinaan myös agressiivista ja periksiantamatonta yhteistoimintaa. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen, esimies, johtaja |
Näin ylität strategian jalkautuksen ja valmennuksen välisen kanjoninMaanantai 12.8.2013 - Heikki Luoma
Valitettavasti valmennuksen tulokset ovat kyseenalaisia ja yleensä valmennuksella on olematon vaikutus tuloksiin. Kirjoitin aiheesta aikaisemmin blogissani: Tätä myyntivalmentajat eivät halua sinun tietävän Sinulla on kuitenkin toinen vaihtoehto, joka mielestäni on paljon parempi kuin valmentaminen ja kouluttaminen. Ytimekkäästi sanottuna vaihtoehto tarkoittaa sitä, että strategiaasi aletaan toteuttamaan nyt. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtamisjärjestelmä, johtamisprosessi, muutoksen johtaminen, muutoksen suunnittelu, muutos, myynnin suunnittelu, myynti, myyntimalli, myyntiprosessi, strategian jalkautus, strateginen myynti, uusasiakashankinta |
Ratkaisu voi olla silmiesi edessä! Nyt hävettää?Perjantai 9.8.2013 - Juha Ahola
Seuraavana päivänä marssin toimistolle ja kuinka ollakaan, toimiston naisväki oli hoksannut, että ikkunoissa on sälekaihtimet! Arvatkaapa nolottiko? Minä kannan ison oven verhoksi, kun ratkaisu olisi ollut kotoa ja joka paikasta tuttu sälekaihdin. Olimme siis olleet jo vuosia toimistossa huomaamatta sälekaihtimia ainakaan niiden käyttötarkoituksen kannalta. |
1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, itsensä kehittäminen, osaaminen, tartu hetkeen |
Martha Stewartin kymmenen ohjetta menestykseenKeskiviikko 7.8.2013 - Pasi Rahikka
Tässä Marthan kymmenen ohjetta matkallesi menestykseen, silloin kun aloitat omaa yritystäsi ja seuraavaa elämääsi. Nämä ajatukset perustuvat hänen omiin näkemyksiinsä hänen omista kokemuksistaan, jotka syntyivät jo vuonna 2005, kun hän oli vankilassa tekemistään sisäpiirikaupoista. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, itsensä kehittäminen |
Osallistava päätöksenteko on hyödyllistä muista syistä kuin yleensä luullaanMaanantai 5.8.2013 - Heikki Luoma
He tekevät kuitenkin tietämättään hallaa itselleen toimimalla tuolla tavalla. Ongelmaksi nimittäin tulee päätöksen toteutumattomuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, esimiestyö, innostaminen, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, johtamisprosessi, käyttäytyminen, motivaatio, motivointi, muutoksen suunnittelu, muutos, muutosjohtaminen, osallistuminen, osallistuttaminen, päätöksenteko, päätös |
Tehokas myyntimies!Perjantai 2.8.2013 - Juha Ahola
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, markkinointi |
Lomarahat pois ja heti!Torstai 1.8.2013 - Juha Häkkinen
Olen samaa mieltä, otetaan ne pois, loppuu jahkaaminen siitäkin. Suomessahan – yksinkertaistetusti – maksetaan vakituisessa työsuhteessa olevalle henkilölle 11 kappaletta koko kuukauden palkkoja ja yksi kappale 1,5-kertaisia kuukausipalkkoja. Tuo puolikas on se lomaraha. Meillä on tällainen systeemi tässä maassa. |
1 kommentti . Avainsanat: Juha Häkkinen, työ, työelämä, loma, lomaraha, palkka |