Purskeinen aikakäsitysTiistai 30.6.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, epäjohtaminen, johtaminen, z-sukupolvi, motivaatio, työmotivaatio |
3 ideaa pk-yrityksen johtoryhmän työskentelyynMaanantai 29.6.2015 - Heikki Luoma
Muutamia työntekijöitä lisää ja yrityksen työntekijöiden tehtävät eriytyvät enemmän ja enemmän toisistaan. Kaikki eivät tee, eivätkä pysty tekemään kaikkea, eikä jokaista koske kaikkien muiden asiat. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, aikajänne, apu, johtaminen, johtoryhmä, joukkue, kokous, päätös, pk-yritys, pöytäkirja, työ, työskentely, työtapa |
Miksi ulkoistaa palveluita? Parkkinsonin laki, substanssiosaaminen ja vastuu tehtävistä sekä laadustaPerjantai 26.6.2015 - Juha Ahola
Hän osaa korjata kenkiä, tehdä avaimia ym. suutarille kuuluvaa työtä. Hän on oppinut vanhemmiltaan, että ei ne suuret tulot vaan pienet menot. Näin ollen hän myy palveluitaan sellaiseen hintaan, että tulee juuri ja juuri toimeen. Oman pienen liiketilansa hän siivoaa työajan ulkopuolella itse. Näyteikkunaan tarrat hän on aikomuksissa hankkia niin’ikään itse. Yrityksen taloushallintoon liittyvät asiat hän on opetellut vuosien saatossa tekemään itse ja nehän hoituvat työajan ulkopuolella. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, yritys, yrittäminen, ulkoistaminen |
Miten tarjoamalla vähemmän voit myydä enemmän?Keskiviikko 24.6.2015 - Anja Kadziolka
Kun yrittäjä kasvaa ulos palveluistaan, hän luo uusia. Ja kun opimme jotain uutta, voimme lisätä sen palveluvalikoimaan. Tarjoamme silti vielä vanhojakin palveluita, koska emme osaa luopua niistä. Palveluyritykselle kertyykin uusia palveluita samaa tahtia kuin lapsiperheellä tavaraa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, palvelujen markkinointi |
Työelämän perustaito - VuorovaikutusTiistai 23.6.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, vuorovaikutus, kollektiivisuus, työelämä |
Vaikeuksien kautta voiton tunteeseenMaanantai 22.6.2015 - Heikki Luoma
Hän kertoi heränneensä aikaisin aamulla 100 km Göteborgista etelään, ajaneensa junalla Göteborging lentokentälle vain huomatakseen, että Tukholman lento on peruttu, palasi Göteborgin rautatieasemalle ja otti ensimmäisen Tukholman junan. Siksi hän oli myöhässä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, epäusko, luopuminen, luovuttaminen, rimakauhu, selitys, usko, vaikeus, vastoinkäyminen, voitto |
Palvelujen markkinointi - 5 tärkeää asiaaKeskiviikko 17.6.2015 - Anja Kadziolka
Viime viikolla muistelin erään yrittäjän kanssa, miten palvelujen markkinointi tehtiin ennen internetiä. Silloin ainoa keino markkinoida oli painetuissa medioissa. Maksettiin mainoksista paikallislehdissä. Graafikko suunnitteli ja painotalo painoi esitteet. Sitten pistettiin koko ystäväpiiri hommiin jakamaan esitteitä postilaatikkoihin. Vietiin julisteita ilmoitustauluille. (Miten paljon aikaa tähänkin käytettiin!?) |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, palvelujen markkinointi |
Lineaarista tietoa etsimässäTiistai 16.6.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Kari Vahtolammi, oppiminen, tieto, lineaarinen tieto, oppija, oppiminen |
4 päättämisen keinoa jotka parantavat päätöstaitoaMaanantai 15.6.2015 - Heikki Luoma
Kuitenkin päättäminen, varsinkin oikein päättäminen, on tuiki tärkeää eikä se koske pelkästään yritysjohdon työtä ja muuta työelämää vaan myös yksityiselämää. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, ajattelu, harkinta, huijata, järkeily, liskoaivo, päätös, päättäminen, selkäranka, systeemi 1, systeemi 2, vaistonvarainen |
Johtajuus on vaikuttamista tunnetasollaPerjantai 12.6.2015 - Juha Ahola
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esimies, esimiestyö, johtaminen, vaikuttaminen |
Työyhteisö, jossa kaikki rakastavat oppimistaTorstai 11.6.2015 - Aila Wallin
Digitalisaatio on yksi tulevaisuuden ja osittain jo tämänkin päivän ajureista - maapalloistumisen ja monimuotoistumisen lisäksi. Tämä on selvää ja sen mukanaan tuomia haasteita ja mahdollisuuksia tuodaan esiin joka tuutista, jopa kyllästymiseen saakka. Internetin ihmeellistä, intensiivistä ja innovatiivista maailmaa hehkutetaan siinä määrin, että heikompaa välillä hirvittää. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Aila Wallin, koulutus, oppiminen, koulu, työyhteisö, globalisaatio, internet, sosiaalinen media, |
Miten heräsin sekuntielämästä?Keskiviikko 10.6.2015 - Anja Kadziolka
|
|
1 kommentti . Avainsanat: Anja Kadziolka, yrittäjä, yrittäjyys, jaksaminen, hyvinvointi |
Sanojen mahtava voimaTiistai 9.6.2015 - Kari Vahtolammi
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, teksti, kirjoittaminen, viestintä |
Prosessit valmentavan myynnin johtamisen esteenäMaanantai 8.6.2015 - Heikki Luoma
Epäonnistuminen näkyy siten, että myyntijohto on haluton valmentamaan myyjiä ja myyjät ovat haluttomia valmennuskeskusteluihin ja osa myyjistä kokee, ettei myynnin johdolla ole mitään annettavaa heille. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, este, johtaminen, myynnin johtaminen, myynti, prosessi, vaikutusvalta, valmentava johtaminen, valta, yhteistoiminta |
Pehmittele samastumissilta äläkä päätä toisten puolesta!Perjantai 5.6.2015 - Juha Ahola
“Kyllähän se oma huusholli pitää itse siivota!” |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kommunikointi, viestintä, samaistuminen |
Instagram yrityksen markkinoinnissa - 5 vinkkiäKeskiviikko 3.6.2015 - Anja Kadziolka
Ei ole vain klisee, että kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa. Kuvien käytöllä on markkinoinnissa, erityisesti somessa, suuri merkitys yrityksen imagon rakentamisessa. Kuvat lisäävät myös mielenkiintoa yrityksen muita sisältöjä kohtaan. Mieti itseäsi, katsotko mieluummin kuvia vai luetko tekstiä? Tai luetko mieluummin tekstiä, jonka yhteydessä on kuva? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Anja Kadziolka, markkinointi, viestintä, markkinointiviestintä, mainonta, sosiaalinen media, instagram, latergram |
Tiimi- vaiko ryhmätyöTiistai 2.6.2015 - Kari Vahtolammi
Aika moni kuvittelee, että tiimityö on sitä että samaan päämäärään tähtäävät ihmiset tekevät töitä yhdessä. Ja että työn tulos on työntekijöiden työrupeamien summa. Tämä ei ole tiimityötä vaan ryhmätyötä, jossa tulos on työntekijöiden työsuoritusten summa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, ryhmätyö, tiimityö, tiimi, työryhmä |
Olen varastellut röyhkeästi 25 vuoden ajanMaanantai 1.6.2015 - Heikki Luoma
Perehdytysmenetelmä oli heitto veteen ja kriteerinä opi uimaan tai huku. Opin uimaan. Onneksi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, idea, ideavaras, varas, varastaa |