Blogin arkisto

Kynätön myyjä on yhtä kuin munaton myyjä

Perjantai 20.5.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVakuutusmyyjä oli tekemässä kauppaa entisen työkaverinsa luona. Asiakas oli jäänyt eläkkeelle myyntityöstä vastikään. Kaupanteko eteni päätösvaiheeseen, jossa myyjän piti ottaman nimeä pahviin ja rupesi kaivelemaan kynää taskustaan ja laukustaan, mutta niin vain oli päässyt käymään, että kynät olivat loppuneet.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myyjä, myyntityö, myynti, kauppa

Ensivaikutelma ja lopetus, niistä syntyy esitelmä

Keskiviikko 18.5.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen eräänkin kerran katsellut erilaisia esityksiä. Sellaisia, joissa asiantuntija tai opettaja kertoo jostain tärkeästä asiasta. Jostain sellaisesta mistä hän tietää paljon. Ja olen eräänkin kerran miettinyt, että miksi esiintymistä ei harjoitella.

Jokaisen puhujan pitäisi muistaa, ettei koskaan saa uutta tilaisuutta tehdä ensivaikutelmaa. Monet puhumisen ammattilaiset muistuttavat, että ensimmäiset seitsemän sekuntia ratkaisevat sen, että hyväksyykö yleisö puhujan. Ja seuraavat kaksi minuuttia sen, että otetaanko hänet tosissaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, esiintyminen, ensivaikutelma, puhuminen, esitelmä

Asiakas elää menneisyydessä ja myyjä elää tulevaisuudessa

Maanantai 16.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgEn muista enää koska sen kuulin ensimmäisen kerran. Ehkä se oli 80-luvulla kun myin ensimmäisiä kertoja. Saamani opetus oli, että älä esitä ratkaisua liian aikaisin. Varmaan monta kertaa unohdin ohjeen ja esitin myydessä ratkaisun liian aikaisin ja asiakkaan kiinnostus loppui siihen paikkaan.

Luulen intuitiivisesti tajunneeni mistä oli kysymys, mutta vasta myöhemmin Lontoossa opiskellessani opin perusteet miksi liian aikaisin esitetty ratkaisu ei ole hyvä asia myyjän kannalta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen

Ajattelu on raskasta työtä ja siksi moni laiskottelee

Maanantai 2.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgKoskaan ennen ei niin monelle ole maksettu ajattelusta kuin nykyään ja silti moni vain sipaisee.

Ajattelu on nimittäin raskasta työtä. Näin kirjoittaa David Rock kirjassaan Your Brain at Work. Ihminen pystyy pohtimaan keskittyneesti vain lyhyen hetken ennen uupumistaan. Monille se on tunti. Toisille se voi olla kolme tuntia.

Toimitusjohtaja Jani kertoi kuinka asiakaspalaveri oli vienyt mehut. Tiedän tunteen. Pidän omat asiakassessioni maksimissaan kolmen tunnin mittaisina, koska ne kuluttavat energian. Kaikki eivät sitä tiedä. He luulevat ihmisen kestävän miten pitkään tahansa, mutta päivän kestävä seminaari on lopussa jo aika puuroa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, työ, johtaminen, ajattelutyö, prosessointi

3 tilannetta, jolloin korjaavaa palautetta ei saa antaa

Perjantai 29.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMilloin ei saa antaa korjaavaa palautetta?

  • Kostoksi tai ilkeilläksesi
    • Motiivin pitää olla ekologinen. Kosto tai ilkeily ovat vääriä motiiveja. Palautteen pitää aina auttaa palautteen saajaa.
  • Tunnekuohussa/suutuksissa – anna aaltojen hiukan rauhoittua
    • Tunnekuohussa asiat vääristyvät ja helposti jo käsiteltyjä vanhoja asioita tulee nostettua esille. Kun tekee ”väyryset”, antaa palautteen varmasti paremmin ja yhteistä kenttää kasvattaen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, johtaja, esimies, esimiestyö, johtaminen

Asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli

Keskiviikko 27.4.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen maininnut, että olen sapattivapaalla kevääseen asti. Yksi syy siihen lienee tuo asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli. Mielestäni asiantuntijuuden ostamiseen liittyy jotain vastavuoroisuutta eli laskut on hyvä maksaa ajoissa.

Katselin aamulla ikkunasta ulos ja pohdin, että lähdenkö käymään TTY:llä. Omat opiskelut pitäisi käynnistää kevään osalta. Samalla pohdin hiukan tulevia asioita ja mietin miksi olen sapattivapaalla. Yksi noista sapattivapaan syistä on niinkin yksinkertainen kuin että olen aika turhautunut siihen, että osa pienyrittäjistä ei osaa yrittämisen pelisääntöjä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen

7 estettä korjaavan palautteen antamiselle

Perjantai 22.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKorjaavan palautteet esteitä

  • Epäonnistumisen pelko
    • Palautteen antaja pelkää, että palaute ei johda oikeaan muutokseen ja toinen vain loukkaantuu.
  • Oman reaktion pelko
    • Palautteen antaja pelkää, mitä, jos toinen suuttuu tai rupeaa itkemään

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, johtaja, esimies, esimiestyö, johtaminen

Yrittäjä, ymmärrä kysynnän ja tarjonnan laki ja nosta hintaa, jos?

Perjantai 15.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgLiikkeenjohdon konsulttina kuulen monenlaisia uskomuksia ja ajatuksia. Tässä yksi yrittäjän haaste.

”Pakko palkata osa-aikainen työntekijä, kun kädet eivät riitä kysynnän kasvaessa.”

Työllistäminen on hieno asia ja yhteiskuntavastuullista työtä, mutta ei välttämättä itsetarkoitus. Jos kerran olet lähtenyt yksinyrittäjäksi työllistämään itsesi, mikä pakko sinun olisi ottaa riskiä palkkaamisesta? Totta kai skaalaaminen palkkaamisen kautta on hyvä mahdollisuus saada katetta myös toisten tekemästä työstä, mutta tosiaan mahdollisuus, ei itsestäänselvyys.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, yrittäjä, yrittäminen, kysyntä, tarjonta, työ, palkkaaminen

Myytti#5: Kirjallinen työsopimus pätee aina

Tiistai 12.4.2016 - Petri Heinola

myytinmurtaja.pngOlenko ymmärtänyt oikein, että kirjallinen työsopimus pätee aina ja sen mukaan on toimittava, vaikka ehdot tuntuisivat kohtuuttomilta?

Jopa lakiteksti antaa hyvinkin paljon tulkinnan varaa tässä asiassa. Toki tämä lähtee siitä, ettei sopimus ole varsinaisesti lainvastainen vaan siinä on jokin tai joitakin pätemättömiä kirjauksia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Heinola, työelämän myytinmurtaja, työsopimus

Asiakaspalvelupuhelun vaiheet - puhelua johtaa asiakaspalvelija!

Perjantai 8.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpg1. ALOITUS ja 2. SILTA

Asiakas esittäytyy ja kertoo, millä asialla soittaa.

– Vastatessasi kerro yrityksesi nimi, osasto ja nimesi

– Puhu selkeästi, älä kuitenkaan monotonisesti

– Muista: Heti alun ensivaikutelma synnyttää tunteen

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kauppa, myynti, myyntityö

Keskiluokassa on perseaukisia ja ylpeys saattaa olla yksi syy siihen

Perjantai 1.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgJoku on joskus sanonut, että eivät ne suuret tulot, vaan pienet menot. En allekirjoita tuota 100%, mutta tuossa on paljon viisautta.

Karkeasti ottaen rahankäyttöä voidaan jakaa kolmella eri tavalla ja nimeän nämä nyt A-, B- ja C-tyypeiksi.

A-tyypit saavat TULOJA ja kuluttavat kaiken, mitä tienaavat MENOIHIN.

B-tyypit saavat TULOJA, jolla hankkivat VELKAA ”velkavarallisuutta” kuten autoja, veneitä, kesämökkejä, jotka aiheuttavat lisää MENOJA.

C-tyypit saavat tuloja, mutta käyttävät siitä mahdollisimman paljon VAROJEN (varallisuus) kerryttämiseen vaikkapa sijoitusasuntojen tai muiden sijoitusten merkeissä. Nämä VARAT tuottavat lisää TULOJA ja he voivat hankkia lisää VAROJA ja positiivinen sykli. Tuottoja he voivat käyttää MENOIHIN.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, talous, luotto, menot, tulot, ihmistyypit

Luovuttavia asioita

Keskiviikko 30.3.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgMarja Leena Toukonen on kirjoittanut kirjan nimeltä Unelmatyöskentely. Se on työkirjamainen opas, jolla ohjataan ihmisiä toteuttamaan unelmiaan. Yksi aiheista on se, kuinka luopua asioista. Tai oikeammin, kuinka saa muutoksen aikaiseksi ja samalla kiinnittää huomion nykyhetkeen ja tärkeisiin asioihin.

Olin käymässä Tredun kirjastossa ja selailin kirjoja. Yksi kirja kiinnitti huomiota eli Unelmatyöskentely, jossa ohjataan omanlaiseen elämään. Kirjassa on harjoituksia, jotka ohjaavat ajattelua löytämään otteen oman elämänsä ohjaamisesta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, unelmatyöskentely, työskentely, vastuu

Hyvä myyjä on onnellinen häviäjä

Maanantai 21.3.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgAmerikkalainen nimeltä Strong julkaisi vuonna 1925 nimitykset ominaisuudet, hyödyt, vastaväitteiden käsittely ja kaupan päättäminen. Hän keksi myös avoimet ja suljetut kysymykset.

Harva tietää, että nuo on keksitty jo 90 vuotta sitten, mutta ne ovat edelleen voimissaan myynnissä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö

Johtajan ja esimiehen rooliin kuuluu päätöksenteko

Perjantai 18.3.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpg”Mitä tekisin työntekijän kanssa, joka ei tunnu motivoituvan, vaikka olemme tehneet yhtä ja toista hänen kanssaan?”
”Mitä tarkalleen ottaen olette tehneet?”
”On perehdytetty, pidetty useita henkilökohtaisia tapaamisia, sparrattu, eikä mikään tunnu tepsivän. Mitä tehdä?”
”Olisko aika antaa varoitus tai jopa potkut?”

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, organisaatio, johtaja, esimies, esimiestyö

Suojelin etujani sanoi yrittäjä

Keskiviikko 16.3.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgPuhiseva kiukkuinen mies istui oikeussalissa ja sanoi, että maksoin laskut myöhässä koska pyrin suojelemaan etujani. Tiesin jo valmiiksi, ettei tuote tule valmiiksi ja siksi en maksanut ensimmäistäkään laskua eräpäivänä. Oma liiketoimintamallini perustuu siihen, että pyrin hakemaan korvauksia alihankkijoilta.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen

Myyntityö on monen tietämättömän mielestä pakottamista ja kylmäsoitot ovat historiaa, koska niin sanoi markkinointiguru

Keskiviikko 9.3.2016 - Pauli Vuorio

paulivuorio_blogi.jpgMyyntityöhön liitetään Suomessa usein termi pakottaminen. Ihmiset jotka eivät ole myyntiä tehneet, tai eivät siitä mitään tiedä, nimenomaan luulevat että myynti on pakottamista. Voi kun ihmisiä vain voisikin kuulkaas pakottaa ostamaan jotain. Silloinhan gangsterit yms. olisivat myyntityössä parhaita ja nimenomaan heitä haettaisiin näihin hommiin.

Nykyajan oppi on, että kylmäsoitot ovat historiaa ja niitä ei kannata tehdä, eikä niistä tule yhtään mitään.
Minäkään en suosittele tekemään kylmäsoittoja kaikessa kaupanteossa, en todellakaan.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Pauli Vuorio, asenne, myynti, myyjä, myyntityö

Hakeudu myönteisten ihmisten pariin! Mutta miten sietää lämmönottaja, negatiivinen, ihminen?

Perjantai 4.3.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgTunnetko lähi-/tuttavapiirissä mm. kahdentyyppisiä ihmisiä?

0) Niitä, jotka imevät mehut irti sinusta, lannistavat sinut tiedostaen tai tiedostamattaan, ovat negatiivisia eli ovat nk. lämmönottajia.
1) Niitä, jotka energisoivat sinut, kannustavat, innostavat ja ovat niin messissä.

Sano yksikin hyvä syy, miksi ryhmän 0) kanssa pitäisi olla tekemisissä? Tai jos olosuhteiden pakosta on hiukan kestettävä niin miksi et pyrkisi minimoimaan vuorovaikutusaikaa? Mikset tietoisesti viettäisi aikaa ja hakeutuisi ryhmän 1) kanssa tekemisiin ja keräisi jopa lisää ihmisiä, jotka täyttävät nämä kriteerit?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asenne, ihmistyyppi, flow, voimaantuminen

Huonoja valokuvia saa entistä nopeammin

Keskiviikko 2.3.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgJoskus aikoinaan kuvaaja asetteli ihmiset muotoon, poistui kameran taakse ja tuijotti mattalasia peiton suojassa, laittoi filmin paikoilleen ja valotti kuvan. Eli teki kuvan vakaata harkintaa käyttäen. Kuvaaminen oli aikaa ja taitoa vaativaa puuhaa. Piti osata valottaa, kehittää ja kopioida kuva paperille oikein. Eli kuvaaminen ei ollut jokaisen kaduntallaajan taito.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, asiantuntijuus, työ, osaaminen, valokuvaus

Myytti#2: Tapaturmavakuutus ei päde, jos sairaslomalla käy töissä

Tiistai 1.3.2016 - Petri Heinola

myytinmurtaja.pngJos sairasloman kestäessä on palattu töihin ja sattuukin tapaturma? Onko silloin kaikki kulut otettava omaan piikkiin ja vakuutusyhtiö pesee omat kätensä?

Ei, ei ja vielä kerran ei. Myös tämä uskomus elää todella vahvana työtä tekevän kansan parissa. Kun tulet työvuoroosi vaikka sinulla olisikin edelleen sairaslomaa jäljellä, olet ihan samalla tavalla työtapaturmavakuutuksen piirissä kuin kuka tahansa työntekijä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Petri Heinola, työelämän myytinmurtaja, sairausloma, työkyky, vakuutus

Älä hoe omaa totuttasi kuin levysoitin - kuuntele kuuroutuaksesi

Perjantai 19.2.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMeillä kullakin on omat ongelmamme. Käymme itsemme kanssa Jaakobin painia milloin minkäkin ihmissuhteisiin liittyvän haasteen kanssa – puoliso, vanhemmat, sisarukset, ystävät… Se, joka kokee ongelman, yrittää löytää mielenrauhan selittämällä tilanteita luottamilleen ihmisille. Usein kuitenkin haasteena on se, että vaikka puhuminen, avautuminen, helpottaa niin samalla ongelman omaavalla ihmisellä jää levy päälle. Silmät ja korvat kutistuvat ja suu kasvaa moninkertaiseksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kehittyminen, itsensä kehittäminen, keskustelu, dialogi, vuorovaikutus

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »