Blogin arkisto

Palvelua nopeasti eikä kvartaalin päästä

Keskiviikko 22.6.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgTyöelämään kaivataan joustavuutta ja ihmisiä patistetaan ottamaan kaiki työ vastaan mitä tarjotaan. Niinhän se pitäisi olla. Kaikki työ pitäisi olla tekijälleen kannattavaa. Ehkä tehokkain keino siihen olisi yksinkertaistaa pykäläviidakkoa teoreettisen työajan pidentämisen sijaan.

Olen seurannut tuttujen räpiköintiä TE- toimistojen ja Kelan kanssa. Monikin haluasi tehdä pikkuisia duuneja pysyäkseen elämässä kiinni. Yhdellä kiikastaa Kelan päätöksestä kuntoutustuesta, toisella se että tekee konsultointia. Kolmannella siitä, että keikkaduunien tekeminen vie todellisuudessa leivän pöydästä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, te-toimisto, palvelu, kela, työelämä, joustavuus

Tuottavuutta määräajoilla

Keskiviikko 15.6.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgViimeisin esseeni valmistui muutama tunti ennen palautusajan päättymistä. Hiukan siihen vaadittiin nörttijuomaa (Coca-Cola), itsekuria ja musiikkia. Mutta se valmistui kuitenkin ajoissa. Pakko on paras muusa.

Ehkä tehokkain tapa saada jotain aikaiseksi on tiukka deadline. Jos sen ylittää, niin työtä ei hyväksytä tai saa sanktion. Sanktio voi olla vaikkapa pieni lisätyö. Deadline eli tarkka määräaika tehostaa toimintaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, tuottavuus, työ, päiväraha

Matti sanoin "Ei meille tarvitse sitä kertoa, koska me tiedämme jo"

Maanantai 13.6.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgToimitusjohtaja Matti sanoi, että tietävänsä, että oman väen tekemät asiakassoitot ovat parempia kuin ulkoistetut soitot. Hänen äänessään oli närkästystä.

“Ei meille tarvitse sitä kertoa, koska me tiedämme jo.”

No hyvä, ajattelin. Ihmettelin kuitenkin mielessäni, että yritys on silti ulkoistanut asiakastapaamisten sopimisen. Matti sanoo tietävänsä mikä on parasta, mutta tekee silti toisin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen

Miten kalliiksi tulee olla ostamatta?

Perjantai 10.6.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgÄkikseltään ajateltuna helpoin tapa säästää, on jättää ostamatta. Näin monesti onkin esim. uusien vaatteiden ym. kulutustuotteiden osalta. Myyjä vääntää usein asiakkaan kanssa toteutuvasta kulusta (lue hinnasta), jonka pohjalta ostopäätös (muka) tehdään.

Myyjän kannalta saattaa olla kohtalokasta alkaa puhua vaihtoehtoiskustannuksesta eli mitä muuta rahalla saisi, koska tällöin se ”muu” voi olla jotain, mitä myyjällä ei ole tarjota.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, säästö, ostaminen, kulutus, ostopäätös, kustannus, kulu

Lorvitaan kolmesataa päivää ja sitten kuntoutetaan

Keskiviikko 8.6.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgEhkä pahin rangaistus yli nelikymppiselle työläiselle on sairastua vakavasti. Olkoon se  liikunta- tai tukielin sairaus tai vaikka mielenterveysongelma. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että seuraavat 300 päivää menevät lorvailun merkeissä. Se menee vaikka itse haluaisi muuta.

MTV:n uutisessa mainitaan pitkien sairauslomien olevan kansallinen traditio. En toisaalta ihmettele kyseistä asiaa, koska hankalissa sairaustapauksissa perinteinen kaava on se, että hoitaminen perustuu 300 arkipäivän sairauslomaan ja sen jälkeiseen kuntoutustukeen.  Ja prosessi menee niin, että ensin Kelalta ehdotetaan kuntoutustarpeen selvittämistä ja lopuksi kuntoutustukea.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, sairastuminen, sairausloma, työ, työelämä, kuntoutus

Kurkistus johtamiskirjallisuuden p*sk*n jauhannan taakse

Maanantai 6.6.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgJohtajuus on usein moraalikysymys. Johtaja on aito, huomioi työntekijöitten hyvinvoinnin, puhuu totta, on luotettava ja miellyttävä. Näin johtamista usein kuvataan johtamiskirjallisuudessa.

Toisin kuin kirjallisuudessa, osa johtajuuden tutkijoista kertoo myönteisistä tuloksista johtajien ollessa narsistisia, omaa etuaan ajattelevia, sääntöjä rikkovia, valehtelevia ja vaikuttaessa palkkoihin, työn tekoon, urakehitykseen ja näyttäessä valtaa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen ja coaching, muutos, suunnittelu ja toteutus

Some: Ei tekniikkaa vaan ajatustavan muutos

Keskiviikko 1.6.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgHarva pohtii sitä, että ensimmäisistä blogikirjoituksista on jo yli 20 vuotta aikaa. Tai että nykymuotoista bloggaamista kommenteineen on harrastettu jo Open Diaryn viitoittamalla tiellä 16–17 vuotta. Eli vaikka sosiaalinen media terminä on uudehko, niin puitteet sille ovat olleet olemassa lähemmäs parikymmentä vuotta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, some, sosiaalinen media, blogi, viestintä

Hanki ensin laatikko

Keskiviikko 1.6.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgYksi tehokkaimmista innovoinnin esteistä on on ensin hankkia laatikko, johon tuotoksen tulee sopia. Se laatikko voi olla haluttu teknologia, käytettävä tuotantomenetelmä tai pahimmillaan jollain perusteilla laadittu rajoitelista. Omassa ammatissa tuo laatikko on usein käytettävä ohjelmointikieli sekä toteutusympäristö.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, innovointi, kehitys, työ, työnteko, kouluttaja, koulutus

Myynnin voimavarojen kasvattaminen

Maanantai 30.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgTavoitteilla ja käytössä olevilla voimavaroilla on keskinäinen riippuvuus. Jos voimavarat ovat alhaiset, ovat tavoitteetkin matalat.

Ihmiset pitävät tavoitteensa tasolla, jonka he uskovat saavuttavansa. Kun pokerissa saa huonot kortit ei pidä voittoa mahdollisena. Silloin keskittyy pitämään hauskaa ja ottaa oluen.

Jos saatu käsi on hyvä, on voittokin mahdollinen ja pelaakin voitosta. Tavoite muuttuu voiton tavoitteluksi ja olut saa jäädä. Tavoite muuttuu sen mukaan millaiset kortit saat.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen, tavoitteet, motivointi, työ, myyntityö

Sinä olet samanlainen selittelijä! Keksi keinot!

Perjantai 27.5.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgAamulenkille klo 6.15-> 45 minuuttia hölkkää. ÄLÄ MISSAA TARINAA, vaikka kenties sinua ärsyttää, kun et itse viitsinyt aamulenkillä käydä.

Kohtasin reilu 2 vkoa sitten la iltana pitkästä aikaa kaverini Antin. Hän haastoi minut juoksulenkille ja sen perään saunomaan. Kesken lenkin hän sanoi, että ruvetaanpa Juha käymään kerta viikossa yhdessä lenkillä.

Kakistelin! Miksi, vaikka lenkkieily on kuulunut jo vuosien ajan kuvioihini?

Sama syy, kuin miksi sinä et todennäköisesti lenkkeile / käy salilla tai tee asioita, joita olisi kiva tehdä, mutta… AIKA!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, lenkki, aamulenkki, aikataulu, ajankäyttö

Kokoustamista

Keskiviikko 25.5.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgTehokkaan ja dynaamisen työyhteisön tunnistaa siitä, että käytävillä siirrytään ripeästi ja tehokkaasti kokouksesta toiseen. Kokouksissa istutaan ja päätetään vakavista asioista. Väliin vastataan kesken kokouksen puhelimeen ja keskeytetään kokous. Tätä tapahtuu niin valtion- ja kunnallishallinnossa ja yrityksissä.

Mutta onko kukaan miettinyt mitä se maksaa, että kesken kokouksen joku vastaa puhelimeen ja kokous keskeytyy. Pahimmillaan se maksaa melkoisen paljon. Joskus jopa hyvin johdetussa kokouksessa päästään lähes hurmiolliseen tilanteeseen eli kutsutaan flowsta. Eli asioihin paneudutaan, ideoita ja ajatuksia kehitetään ja päätöksiä saadaan aikaiseksi nopealla tahdilla.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työyhteisö, työpaikka, palaveri, kokous, flow

Kynätön myyjä on yhtä kuin munaton myyjä

Perjantai 20.5.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVakuutusmyyjä oli tekemässä kauppaa entisen työkaverinsa luona. Asiakas oli jäänyt eläkkeelle myyntityöstä vastikään. Kaupanteko eteni päätösvaiheeseen, jossa myyjän piti ottaman nimeä pahviin ja rupesi kaivelemaan kynää taskustaan ja laukustaan, mutta niin vain oli päässyt käymään, että kynät olivat loppuneet.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myyjä, myyntityö, myynti, kauppa

Ensivaikutelma ja lopetus, niistä syntyy esitelmä

Keskiviikko 18.5.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen eräänkin kerran katsellut erilaisia esityksiä. Sellaisia, joissa asiantuntija tai opettaja kertoo jostain tärkeästä asiasta. Jostain sellaisesta mistä hän tietää paljon. Ja olen eräänkin kerran miettinyt, että miksi esiintymistä ei harjoitella.

Jokaisen puhujan pitäisi muistaa, ettei koskaan saa uutta tilaisuutta tehdä ensivaikutelmaa. Monet puhumisen ammattilaiset muistuttavat, että ensimmäiset seitsemän sekuntia ratkaisevat sen, että hyväksyykö yleisö puhujan. Ja seuraavat kaksi minuuttia sen, että otetaanko hänet tosissaan.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, esiintyminen, ensivaikutelma, puhuminen, esitelmä

Asiakas elää menneisyydessä ja myyjä elää tulevaisuudessa

Maanantai 16.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgEn muista enää koska sen kuulin ensimmäisen kerran. Ehkä se oli 80-luvulla kun myin ensimmäisiä kertoja. Saamani opetus oli, että älä esitä ratkaisua liian aikaisin. Varmaan monta kertaa unohdin ohjeen ja esitin myydessä ratkaisun liian aikaisin ja asiakkaan kiinnostus loppui siihen paikkaan.

Luulen intuitiivisesti tajunneeni mistä oli kysymys, mutta vasta myöhemmin Lontoossa opiskellessani opin perusteet miksi liian aikaisin esitetty ratkaisu ei ole hyvä asia myyjän kannalta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen

Skarppaamista, kaventamista ja terävöittämistä

Keskiviikko 11.5.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgMinulla on kolme blogia: Sekalaista höpinää, Cowboy koodari sekä kerro mulle. Ja minulla on myös paha tapa tutkia kaikkea mahdollista mitä maailmasta löytyy. Ja myös unelma.

Blogien sisältö on hiukan turhan monipuolista ja samaa aihepiiriä käsitellään turhan usein useammissa blogeissa. Ja siksi minulla on unelma. Yksinkertainen sellainen, hyvin yksinkertainen. Eli olen päättänyt kaventaa kaikkien kolmen blogin sisältöä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, blogi, kirjoittaminen

Näin teet palautteen antamisen helpoksi

Maanantai 9.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgIhmiset haluavat palautetta. He haluavat tietää kuinka he onnistuvat muiden mielestä. He haluavat tietää mitä muut ajattelevat heidän työpanoksestaan.

Vedin konsultointitiimiä Tukholmassa ja kun työmme oli päättynyt, kysyi yksi tiimiläisistä minulta palautetta. Kerroin että hän oli tehnyt kaiken minkä oli luvannut tehdä. Häneen saattoi luottaa. Sanoin, että hän ei pitänyt siitä, että johdin hanketta, koska hän oli ollut aikaisemmassa hankkeessa minua vanhempi konsultti ja asetelma oli kääntynyt toisin päin. Sanoin, että ilman tuota hän olisi toiminut paremmin. Ruotsalainen oli hämmästynyt, katsoi minua ja sanoi minun olevan oikeassa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen ja coaching, muutos, palaute

Ajattelu on raskasta työtä ja siksi moni laiskottelee

Maanantai 2.5.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgKoskaan ennen ei niin monelle ole maksettu ajattelusta kuin nykyään ja silti moni vain sipaisee.

Ajattelu on nimittäin raskasta työtä. Näin kirjoittaa David Rock kirjassaan Your Brain at Work. Ihminen pystyy pohtimaan keskittyneesti vain lyhyen hetken ennen uupumistaan. Monille se on tunti. Toisille se voi olla kolme tuntia.

Toimitusjohtaja Jani kertoi kuinka asiakaspalaveri oli vienyt mehut. Tiedän tunteen. Pidän omat asiakassessioni maksimissaan kolmen tunnin mittaisina, koska ne kuluttavat energian. Kaikki eivät sitä tiedä. He luulevat ihmisen kestävän miten pitkään tahansa, mutta päivän kestävä seminaari on lopussa jo aika puuroa.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, työ, johtaminen, ajattelutyö, prosessointi

3 tilannetta, jolloin korjaavaa palautetta ei saa antaa

Perjantai 29.4.2016 - Juha Ahola

juhaahola.jpgMilloin ei saa antaa korjaavaa palautetta?

  • Kostoksi tai ilkeilläksesi
    • Motiivin pitää olla ekologinen. Kosto tai ilkeily ovat vääriä motiiveja. Palautteen pitää aina auttaa palautteen saajaa.
  • Tunnekuohussa/suutuksissa – anna aaltojen hiukan rauhoittua
    • Tunnekuohussa asiat vääristyvät ja helposti jo käsiteltyjä vanhoja asioita tulee nostettua esille. Kun tekee ”väyryset”, antaa palautteen varmasti paremmin ja yhteistä kenttää kasvattaen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, johtaja, esimies, esimiestyö, johtaminen

Asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli

Keskiviikko 27.4.2016 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen maininnut, että olen sapattivapaalla kevääseen asti. Yksi syy siihen lienee tuo asiantuntijayrittäjyyden nurjapuoli. Mielestäni asiantuntijuuden ostamiseen liittyy jotain vastavuoroisuutta eli laskut on hyvä maksaa ajoissa.

Katselin aamulla ikkunasta ulos ja pohdin, että lähdenkö käymään TTY:llä. Omat opiskelut pitäisi käynnistää kevään osalta. Samalla pohdin hiukan tulevia asioita ja mietin miksi olen sapattivapaalla. Yksi noista sapattivapaan syistä on niinkin yksinkertainen kuin että olen aika turhautunut siihen, että osa pienyrittäjistä ei osaa yrittämisen pelisääntöjä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, yrittäminen, yrittäjä, yritys, lasku, laskutus, maksut, sopimus, sopiminen

Myyntijohto ei voi estää ongelmien ilmaantumista mutta voi kehittää niiden ratkaisukykyä

Maanantai 25.4.2016 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgMyynti on yrityksen toiminnoista se, josta ehkä selkeimmin havaitsee ongelman. Kun budjetin ylärivi jää vajaaksi, on myynnissä ongelma.

Asiakkaiden ostokäyttäytyminen voi muuttua. Ne vähentävät ostojaan. Iso asiakas voi mennä konkurssiin. Paras myyjä lähtee ja vie asiakkaita mennessään. Myyjät eivät tapaa asiakkaita tarpeeksi. Kilpailija tulee ja vie markkinat. Toimituskyky on heikko. Työ on tempoilua. Epätoivo ja syyttely.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, Johtaminen ja coaching, Muutos suunnittelu ja toteutus, myynti, markkinointi, Strategia ja jalkautus

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »