Blogin arkisto

Matka sinne ja takaisin 2

Torstai 20.2.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgTänään on jälleen yksi niistä päivistä. Tunnen välitöntä tarvetta avautua sinulle. Tiiviisti. Ystäväni ystävä, joka on ystäväni...tai no annetaan olla, menee jo lähtökohtaisesti liian vaikeaksi. Sori!

Siis. Kokeilen uudestaan. Ystäväni kysyi ystävältäni, että miten minä olen aina kiireetön.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, ajattelu, muutos, ajanhallinta

Haluamme parempia liikesuhteita

Torstai 20.2.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgOlet ehkä kuullut huhua, että suhteisiin perustuva myymisen tarina on lopussa. Tämä ei ole totta. Koska me olemme ihmisiä, ihmissuhteet eivät katoa minnekään. Tämä tarkoittaa myös sitä, että liikesuhteissamme, jotka perustuvat ihmissuhteisiimme voi olla osasia, jotka luovat taloudellista arvoa.

Omien laskelmieni mukaan me olemme käyttäneet viimeksikuluneet pari vuosikymmentä siihen, että olemme yrittäneet muokata suhteitamme ostajina ja myyjinä enemmän kauppatapahtumiin liittyviksi—samalla  valitamme tämän valintamme aiheuttamista seuraamuksista, kuten kaiken kaupallistamisesta, pienistä marginaaleista ja korkeasta churnista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, myynti, liikesuhde, asikassuhde verkostoituminen,

Visualisoi verkostosi

Torstai 13.2.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgMinusta tuntuu aivan upealta, kun syysmyrsky katosi itään ja aurinko tuli siihen tilalle. Miltä sinusta tuntuu?

Itseasiassa tänään minulla on sinulle ihan nopea, mutta ainakin omasta mielestäni hyvä ja hyödyllinen juttu. Oletko koskaan kokeillut... verkostosi visualisoimista? Saatko kiinni mitä tämä edes voisi tarkoittaa?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, verkosto, verkostoituminen

Mailien managerointia

Tiistai 11.2.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgAina silloin tällöin tulee pohdittua omaa mailistrategiaa. Eli kuinka usein luen maileja, miten vastaan niihin sekä myös miten organosoin mailiboksin. Ja joskus pohdin sitäkin asiaa, että miksi kaikkiin maileihin pitää vastata jotain ja miksi töissä odotetaan vastusta lähes samantien.

Vaikka tuntuu väliin aika turhanpäiväiseltä pohtia tuollaista asiaa, niin mailien käsittely kuluttaa aika suuren osan työajasta. Varsinkin jos niitä kokoajan lukee, käsittelee ja vastailee. Hiukan aiemmin pohdin asiaa ohimennen blogikirjoituksessa ja totesin että maileja ei kannata lukea kolmea kertaa useammin työpäivän aikana.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, sähköposti, viestintä, työ, strategia

Miksi johtamisen kehittämisohjelmat epäonnistuvat?

Maanantai 10.2.2014 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgJohtamisen kehittämiseen panostetaan suuria summia. Pelkästään USA:n yritykset satsaavat 14 miljardia dollaria vuosittain johtamisen kehittämiseen.

Saavatko yritykset vastinetta rahalleen?

Johtamisen kehittämisohjelmien toteutuksessa on McKinseyn mukaan puutteena mm se, etteivät yrityksen välitä kehittämisen yhteydestä yrityksen keskeisiin menestystekijöihin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, esimiestyö, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, johtamisjärjestelmä, johtamisprosessi, kehittämisohjelma, muutosjohtaminen

Et ole "VAIN JOTAIN"

Perjantai 7.2.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVain siivooja, vain parturi, vain myyjä, vain duunari, vain kassaneiti/-poika, vain puutarhuri, vain puuseppä, vain yrittäjä, vain autokorjaaja, vain ammattikoulun käynyt, vain ylioppilas jne… 

HÖLYNPÖLYÄ!

Voit olla VAIN jotakin, jos itsellesi niin uskottelet ja sellaisen ajattelutavan hyväksyt tai voit olla YLPEÄNÄ TODELLAKIN JOTAKIN.

Kenenkään ei pitäisi olla "vain jotain". Ei itseä pidä vähätellä. Ammatti, koulutus, titteli tms. ei anna leimaa otsaan olla vain jotakin. Jos ympäristö pyrkii vetämään alaspäin ja lannistamaan, kannattaa miettiä, olisiko aika vaihtaa "piirejä" = ihmisiä, keiden kanssa aikaa viettää ja keiden kanssa vuorovaikuttaa.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, asenne, asenne ratkaisee, osaaminen

Kahdeksan vinkkiä korkeampiin katteisiin

Keskiviikko 5.2.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgMarc Pitman kertoi SUCCESS-lehden tuoreimmassa artikkelissaan preemiobrändin rakentamisen salaisuuksista. Lähestymisen taustalla on ajatus siitä, että hyvän brändin haltija voi laskuttaa heikompaa enemmän samanlaisista tai lähes samanlaisista tuotteista, kuin kilpailija.

Onnistumisen taustalla on hänen mielestään keskeistä se, että brändin rakentaja keskittyy tajoomansa ainutkertaisuuteen ja ehdottoman laadukkaisiin tuotteisiin. Muuten? No sinä tiedät vastauksen...not a chance!

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, tuotteistus, brändi, kate

Vakuuta vaikuttaja - ja portit aukeavat!

Perjantai 31.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpg"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!" Noin legendaarinen Matti Nykänen sanoi. Vaikka tuo voi kuulostaa hupaisalta niin siinä piilee sitäkin suurempi viisaus.

Ihminen, joka ymmärtää panostaa jokaiseen kohtaamiseen (ainakin pyrkii siihen), löytää uusia mahdolisuuksia ja onnistuu.

Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä. – Äiti Teresa 

Jos hakee töitä ja ajattelee, että hyvä vuorovaikutus vain rekrytoijien kanssa työhaastattelussa riittää niin suurin osa mahdollisuuksista saada työ jää käyttämättä. Tulevan työpaikan työtoverin, esimiehen, yrittäjän tai johtajan saattaa kohdata vaikkapa urheilutapahtumassa tai puistossa. Joskus sattumanvaraisen ihmisen vakuuttaminen kasvokkain saattaa avata mahdollisuuden päästä kyseisen henkilön tunteman johtajan tai yrittäjän puheille.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, päätös, rohkeus, tartu hetkeen, toiminta

Voimme muuttaa asennettamme

Keskiviikko 29.1.2014 - Pasi Rahikka

Asenne ratkaisee. Ajatukset ratkaisevat asenteemme. Me itse päätämme mitä ajattelemme.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, asenne, ajattelu, muutos

Ajanhallintaa ja tuottavuutta

Tiistai 28.1.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgIhmisellä on aika usein yleviä ajatuksia. Etsitään parempaa elämää, huikeita seikkailuja tai vaikkapa downsiftataan. Mutta ajanhallinnassa ei ole kyse näin suurten asioiden saamisesta, vaan siitä että on selvästi tavoiteltavia asioita.

Ainakin itsellä ajanhallinnassa tuppaa olemaan ongelmana moniajo. Liikaa projekteja käynnissä ja niiden priorisointi on aina hankalaa. Mutta ongelmaan on loppujen yksinkertainen ratkaisu eli ajanhallinta. Joku viisas on sanonut, että paraskaan kartta ei auta jos ei tiedä minne on menossa. Ja väliin tuntuu, että omat päämäärät ovat liian epämääräisiä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, ajanhallinta, tuotavuus, moniajo, multitasking

Älä yritä niin kovasti niin pärjäät paremmin

Maanantai 27.1.2014 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgYmpäristö suorastaan huutaa lisää yrittämistä. Miten voin oikein väittää, ettei pidä yrittää kovasti ja vieläpä, että siten pärjää paremmin?

Brian Tracy on kuuluisa amerikkalainen myynnin guru. Hän on kirjoittanut myynnin opiskelukeinoistaan. Uudessa työpaikassaan hän teki sata kylmää soittoa yrittämättäkään myydä. Hän keskusteli asiakkaittensa kanssa ja asiakkaat olivat hänen opettajiaan, vaikka eivät sitä tienneet. Hän ei murehtinut ostaako asiakas vai ei, eikä hän painostanut itseään kaupan saamiseen ja silti hän myi hyvin. Hän myi hyvin ilman myymisen painetta ja ylsi aina myyntiryhmän kärkeen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, esimiestyö, huomio, huomiokyky, huomion kiinnittäminen, huomion kohdistaminen, innostaminen, itsensä johtaminen, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, käyttäytyminen, motivaatio, toteutus

Arvot puntariin muutamalla kysymyksellä Suzy Welchin opein päätösten edessä

Perjantai 24.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpg1. Mikä on suurin huolesi, mitä katuisit 75-vuotissyntymäpäivillä?

2. Mitä haluaisit, että ihmiset puhuvat sinusta, kun et ole läsnä? Välitätkö siitä?

3. Mitä rakastit, entäpä mitä inhosit lapsena? Tavoittele sitä, mitä rakastit…

"Epäaitoa onnellisuutta ei ole", sanoo viime vuosisadan johtajaksi valitun Jack Welchin vaimo Suzy Welch. Hänen mukaansa elämä on päätösten sarja. Suzy kertoi NbForumin seminaarissa 26.9. tarinan, kuinka oli oivaltanut itse munanneensa erään työ-casen valinnoillaan, kun ei ollut harkinnut asiaa riittävästi etukäteen. Tuolloin hän oppi, että hänen pitäisi tehdä päätökset metodologisesti ja oivalsi nk. 10–10–10 –menetelmän.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, arvot, päätös

Työelämän harmonia auttaa onnistumaan

Keskiviikko 22.1.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgKuulin tämän ilmauksen toissapäivänä, työelämän harmoniasta. Olet varmaan kuullut aiemminkin "työelämän tasapainosta". Ajatus harmoniasta tuntui järkeenkäyvältä ja se itseasiassa kuulosti paljon paremmalta. (Kiitos Lisa Horner!)

Juomisesta. Minulla on herkullinen kuppi yerba mate -teetä tänään, ja leikin, että se on vahvaa kahvia. Entä mitä sinun aamuusi kuuluu? Klikkaa kommenttia alle ja kerro mitä haluat. Tai jaa ajatuksiasi uutiskirjeeseen liittyen joskus myöhemmin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, työelämä, harmonia, tasapaino

Hiukan tuottavuudesta

Tiistai 21.1.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgAina silloin tällöin tulee vastaan tilanteita, jossa muut ei ymmärrä omaa ajankäyttöä. Varsinkin sähköposteihin vastaamisessa ja yhtäaikaisten tehtävien suorittamisessa tulee näkemyseroja.

On aika jännä juttu, että harvemmin ymmärretään työpaikalla tehokkaan työnteon salaisuutta. Kriittinen lukutaito on jo osin menetty hektisessä työympäristössä, mutta usein myös pyritään hukkaamaan työntekijän tehokkuuskin. Varsinkin suunnittelutyössä ihmiselle pitäisi antaa mahdollisuus toimia tehokkaasti ja häiriöttömästi, mutta “pomo-portaassa” unohdetaan usein työnteon perusasiat. Maileihin pitäisi vastata välittömästi ja tehdä rinnakkain eri tehtäviä. Ja harvoin kiinnitetään edes huomiota siihen, että työympäristö olisi rauhallinen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, tuottavuus, ajankäyttö

Edistä johtajuutta ja hanki kunnioitusta helpolla harjoituksella

Maanantai 20.1.2014 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgSosiologien tutkimusten mukaan vaikutusvalta, toisilta saatu kunnioitus ja korkeampi status riippuvat mm iästä (oltava tarpeeksi), pituudesta (pitkä on hyvä), ulkonäöstä (kaunis parempi), persoonallisuudesta (ulospäin suuntautuneisuus parempi), osaamisesta ja sitoutuneisuudesta.

Onko mahdollista hankkia kunnioitusta ja asemaa jo ensitapaamisessa?

Siitä kirjoittavat Adam D. Kalinsky ja Gavin J. Kilduff  Harvard Business Reviewn numerossa Dec 2013. Heidän vastauksensa on, että voi ja se on jopa helppoa.

Omien käsitysten ääneen sanominen, aloitteellisuus ja itseluottamus indikoivat muiden silmissä johtajuutta.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, asema, harjoitus, itsensä johtaminen, johtajuus, johtaminen, johtamisen kehittäminen, kunnioitus

"Miten v*tussa voi olla meidän päässä (vika), mä v*ttu olen asiakas!"

Perjantai 17.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgPyydän anteeksi epäsopivaa kielenkäyttöä ohessa, mutta tämä on suoraa siteerausta Vauhtipyörän aktiivilukijan ja -kommentoijan 9.10.2013 käymästä puhelinkeskustelusta.

Äsken yksi asiakas soitti k*lli-otassa että

"Teidän järjestelmät ei toimi!"

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asiakaspalvelu, asiakaspalvelupäällikkö, sosiaaliset taidot

Mikään ei ole itsestään selvää

Keskiviikko 15.1.2014 - Pasi Rahikka

pasirahikka.jpgJäin miettimään niitä asioita, joista haluaisin sinulle kertoa. Niitä on aika paljon. Yleensä ne liittyvät tekemisen kehittämiseen ja myyntiin.

Samalla tässä näitä juttuja miettiessäni päädyin lukemaan Kaija Pitkäniemen koskettavaa blogikirjoitusta välitilinpäätöksestä ja läsnäelosta

Mietin osaisinko itse kertoa sinulle siitä, että me tarvitsemme ylä ja alamäkiä erottaaksemme ne oikeasti arvokkaat asiat ja hetket toisistaan. En edes yritä. En tänään.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pasi Rahikka, myynti, kehittäminen, kehitys, jaksaminen

Hiukan opiskelusta ja osaamisesta

Tiistai 14.1.2014 - Kari Vahtolammi

karivahtolammi.jpgOlen aika pitkään miettinyt opiskelujen jatkamista Tampereen Teknillisessä Yliopistossa. Ja nyt olen hiljalleen tekemässä hyppäyksen aikuisopiskelijaksi. Ja hyppäys on aikamoinen loikka uuteen maailmaan.

Itse olen valmistunut aikaa sitten Helsingin Teknillisestä Oppilaitoksesta konepuolelta insinööriksi. Ja sen jälkeen käynyt muuntokoulutusta, täydennyskoulutusta ja kursseja läpi. Muuntokouluksen pohjalta olen saanut perustiedot ammatinharjoittamista varten ohjelmistopuolella. Täydennyskoulutuksella olen opiskellut mm. prosessijohtamista sekä multimediakäsikirjoittamista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, opiskelu, koulutus, osaaminen

Pankkikriisi ja pankkikriisi

Maanantai 13.1.2014 - Kari Uoti

uoti_kari_press.jpgTaloussanomissa oli ansiokas huomio Islannin pankkikriisin hoidosta. Islantilaiset pankit tulivat aikanaan hulluksi, kasvoivat ja työnsivät islantilaisten kurkusta alas valuuttaluottoja ja kaikista tuli rikkaita. kalanhaju muuttui kaviaariksi, maja tornitaloksi ja kaikille Range Rover, vaikka ei ollut ajokorttia.

No, kupla puhkesi ja ryhdyttiin selvittämään, että mitä helvettiä. No, ei ryhdytty samaan helvetiin kuin Suomessa eli pankkirikosoikeudenkäynnit jätettiin käymättä ja siirryttiin eteenpäin. Valtio alkoi nousta, mutta ihmiset ei. Monilla oli loputon piikki auki vanhojen valuuttaluottojen vuoksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Uoti, talous, pankkikriisi, valtio, velka

NENIETNÄÄK INNOVAATIO

Perjantai 10.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVijay Govindarajan herätteli puhumalla NbForumissa 26.9. käänteisestä innovaatiosta. Voisiko ajatella asioista aivan toisella tavalla kuin yleisesti tehdään? Jos innovoidaankin köyhässä maassa ja myydään rikkaampiin maihin?

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, yrittäminen, yritysjohtaminen

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »