Blogin arkisto

Synnynnäisesti hyvä ei tiedä missä on hyvä

Perjantai 28.9.2012 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgEräs nuori nainen oli pyrkinyt neljä kertaa Taideteolliseen korkeakouluun. Hän oli pärjännyt joka kerta aika hyvin, mutta ei riittävän hyvin.

Sitten hän kertoi kirjoittaneensa matematiikasta kympin.

Sanoin että hän pyrkii väärään paikkaan. Arkkitehtiosastolla arvostetaan matemaattista osaamista, jota hänellä on, mutta myös taiteellista osaamista, jota hänellä on myös, vaikka ei riittävästi spesialistiksi Taideteolliseen.

Hän pääsi ensimmäisellä yrittämällä arkkitehtiosastolle.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Luoma, coachaus, esimiestyö, johtajuus, johtaminen, käyttäytyminen, motivaatio, motivointi

Velka/BKT - mitä se tarkoittaa

Keskiviikko 26.9.2012 - Ville Kauppinen

villekauppinen.jpgSuomessa ja Euroopassa ollaan kovasti huolissaan valtioiden velkaantumisesta. Mittarina käytetään Etelä-Euroopassa hyväksi havaittua ja koeteltua velka/bkt-suhdetta. Hallitusohjelmaan on jopa kirjattu tämän kultaisen mittarin kasvun katkaisemiseen. Mainitaan heti alussa, että ymmärrän täysin velanoton yhtenä työkaluna tasaamassa suhdannevaihteluja. Mutta päinvastoin kuin yritykset, valtio ei pysty merkittävästi leikkaamaan menoja tulojen laskiessa, vaan tapahtuu itse asiassa päinvastoin.

Mutta miksi velka/bkt on kohtuullisen turha mittari?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ville Kauppinen, bruttokansantuote, talous, kansantalous, markkinat, verotus, velka, valtionvelka

Hyvä luennoitsija on haastava paketti

Tiistai 25.9.2012 - Heikki Ikonen

heikkiikonen.jpgHyvän seminaarin järjestäminen ei liene maailman helpoimpia urakoita. Ensin on keksittävä ajankohtainen ja vetävä aihe. Sen ympärille pitää löytää luennoitsijat, joilla on sanottavaa – ja joita jaksaa kuunnella. Mitä kalliimpi seminaari, sen tiukemmat kriteerit luennoitsijan on täytettävä molempien osa-alueiden suhteen. Potentiaalisten ehdokkaiden lista voi jäädä yllättävän lyhyeksi.

Nordic Business Forumissa on saanut havaita, että viisaina  pidetyt ihmiset eivät välttämättä ole kummoisia esiintyjiä. Yliopistoissa ongelma on tuttu: tutkimusnäytöiltään laadukkaimmat opettajat saattavat olla niin puisevia puhujia, että opiskelijat kiertävät mieluiten kaukaa heidän luentonsa. Jos huippututkija on esiintymistaidoiltaan vajavainen, niin itse ainakin luen mieluummin hänen työnsä tulokset.

Lue lisää »

18 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, nbf, Nordic Business Forum, seminaari, koulutus, esiintyjät, Hans Rosling, Jari Sarasvuo, Brian Tracy, Esa Saarinen

Minä olen olen paras. Minä, minä, minä eikä kukaan muu.

Maanantai 24.9.2012 - Pauli Vuorio

paulikuva.jpgMonien tutkimusten mukaan noin 80 prosenttia autoilijoista arvioi kuuluvansa kuljettajien parhaaseen kolmannekseen. 80 prosenttia on kuitenkin aika paljon enemmän kuin kolmasosa. Niinpä enemmän kuin joka toisen parhaaseen ryhmään itsensä luokittelevista täytyy arvioida ajotaitonsa väärin eli liian myönteisesti.

Muiden ajatukset ja teot arvioidaan yleisesti ottaen tavalla tai toisella huonommiksi kuin omat. Tämä on havaittu kautta linjan psykologisissa testeissä.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Pauli Vuorio, itsetunto, omanarvontunto, minäkuva,

Sabotoitko itseäsi ettet menestyisi?

Perjantai 21.9.2012 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgTapasin pörssiyhtiön toimitusjohtajan, joka kertoi, että Olli-Pekka Kallasvuo ja Stephen Elop eivät voineet menestyä parhaalla mahdollisella tavalla, koska Jorma Ollila ei halunnut.

Jim Collins on kirjoittanut siitä miten menestyvät yritykset kaatuvat.

Menestynyt entinen toimitusjohtaja estää hallituksessa uutta toimitusjohtajaa menestymästä paremmin kuin hän itse. Ehkä näin todella oli Nokiassa.

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Heikki Luoma, johtaminen, johtaja, myyjä, työyhteisö, DiSC

Suomen hallitus ampuu omaan jalkaansa

Keskiviikko 19.9.2012 - Harri Jyrkiäinen

Suomen hallitus on uudessa hallitusohjelmassaan painottanut mm. yrittäjyyttä ja työllisyyttä. Hallitus näyttää tekevän kaikkensa, jotteivät talouden pyörät Suomessa pyörisi.  Arvonlisäveron korotus ja kilometrikorvausten leikkaus osaltaan saattavat taloutemme rajuun ja pitkään taantumaan. Suomen hallituksen eräiden jäsenten tieto ja taito ymmärtää kansantaloutta on todennäköisesti kansakoulutasoa. Hallituksen ainut keino selviytyä Eurooppaa ja meitä kohtaavasta haaksirikosta on korottaa veroja. Nyt jos koskaan on syytä pidättäytyä kaikista yritykseen kohdistuvista veroluonteisista maksuista.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, yrittäjä, yrittäminen, yrittäjyys, arvonlisävero, kilometrikorvaus, matkakulut

Hätähuuto Suomen puolesta

Tiistai 18.9.2012 - Harri Jyrkiäinen

Suomen Pienyrittäjät vaatii hallitukselta pikaisia toimia työllisyyden parantamiseksi ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi. Valtion verotulojen romahtaminen luo elementit kohtalokkaaseen taantumaan. Teollisuuden viennin jyrkkä alamäki lisää paineita pitää sisämarkkinamme vireänä. Valitettavasti Suomen hallitus ei näytä ymmärtävän eikä myöskään toimivan Suomen talouden kuntoon saattamiseksi.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Harri Jyrkiäinen, Suomen pienyrittäjät, teollisuus, vienti, sisämarkkinat, talous

Y-sukupolvi haastaa esimiesten johtamistaidot

Maanantai 17.9.2012 - Ulla Vilkman

ulla_vilkman.jpgPaljon on puhuttu Y-sukupolvesta ja sen erilaisuudesta. Joidenkin näkemysten mukaan, sukupolvi ei kuitenkaan ole mullistavan erilainen, sillä tietynlainen kapina ja vapaudenkaipuu kuuluu nuoruuteen: jokaisella sukupolvella on halu tehdä asioita toisin kuin vanhempansa. Eroja aiempiin sukupolviin kuitenkin on ja se vaatii työelämältä ja erityisesti organisaatioilta kykyä muuttua.

Lue lisää »

4 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, esimiestyö, johtaminen, kehittyminen, koulutus, kunnianhimo, tunneäly, vuorovaikutustaidot, y-sukupolvi

Kuinka yhteiskunta toimii?

Perjantai 14.9.2012 klo 10.55 - Hans-Peter Siefen

siefen.jpgVaikka olenkin vielä nuori mies, jolla on itselläänkin valtavasti opittavaa, on minua silti häirinnyt kuinka moni meistä ei tunnu tietävän miten hyvinvointipalvelut yhteiskunnassamme rahoitetaan.

Meidän jokaisen – poliitikoista puhumattakaan – olisi tärkeää ymmärtää millä mekanismilla me nykyistä hyvinvointia ylläpidämme. Ainoastaan sitä kautta on mahdollista ymmärtää miten hyvinvoinnin voi edes jollain tavalla turvata myös jatkossa. Me yksinkertaisesti tarvitsemme menestyjiä ja menestyviä yrityksiä, jotta tasa-arvo ja hyvinvointipalvelut pyörivät. Kateus on paha hyvinvoinnin vihollinen.

Lue lisää »

7 kommenttia . Avainsanat: Hans-Peter Siefen, yrittäjähenkisyys, talous, vastuullisuus, video

Uusi tilaajavastuulaki voimaan 1.9.2012

Perjantai 14.9.2012 - Jyri Pajamo

jyripajamo.jpgUusi tilaajavastuulaki astui voimaan syyskuun alussa.

Mitä kaikkia selvityksiä alihankkijalta tulee pyytää?

Uusi tilaajavastuulaki astui voimaan 1.9.2012. Tämä tarkoittaa sitä, että ulkopuolista työvoimaa käyttävän yrityksen on tietyllä tasolla dokumentoitava alihankkijansa lainmukaisten velvotteiden hoitamisesta.
Tämän myötä otetaan myös käyttöön korotettu laiminlyöntimaksu, mikäli selvitystyö on ollut puutteellista.
Vakiintuneessakin sopimussuhteessa, on hyvä tarkistaa kumppanin taustat vähintään kerran 12 kk. Osa dokumenteista voidaan hankkia suoraan julkisista rekistereistä, mutta osaa on pyydettävä sopimuskumppanilta.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Jyri Pajamo, tilaajavastuulaki, alihankintasopimus, vuokratyösopimus

Hoiva- ja hoitoalan yrittäjät apuun

Keskiviikko 12.9.2012 - Heli Riipinen & Outi Makkula

Päättäjät ovat luvanneet turvata jokaiselle Suomalaiselle ajanmukaisen ja inhimillisen terveydenhoidon elämän eri vaiheissa. Erityisesti vanhusten hoidon haasteet ja mahdollisuudet ovat ratkaistavissa helposti ilman työpaikkojen kiintiöintiä. Samaan aikaan sairaalat ja hoitokodit potevat akuuttia ja ammattitaitoista työvoimapulaa. Nämä kansantaloudellisesti mittavien terveidenhoitoalan ongelmat saavat ratkaisunsa Hoito- ja hoiva-alan yrittäjistä. Suomessa on tuhansia terveydenhoitoalan yrittäjiä, jotka olisivat valmiita tulemaan apuun.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Suomen pienyrittäjät, yrittäjä, yrittäminen, hoitoala, hoiva-ala, vanhusten hoito, terveydenhoitoala

Draghi pelasti euron, mutta johtaako hänen mallinsa inflaatioon?

Tiistai 11.9.2012 - Heikki Ikonen

heikkiikonen.jpgEuroopan keskuspankin pääjohtaja Mario Draghi esitteli heinäkuussa suunnitelmansa euron pelastamiseksi, ja syyskuun alussa EKP:n neuvosto hyväksyi suunnitelman vain yhden maan äänestäessä vastaan – tuo maa oli tiettävästi Saksa. Siitä voi vielä seurata vaikeuksia, jos Saksa alkaa kapinoida Draghin ohjelmaa vastaan, mutta toistaiseksi se on nyt virallisesti voimassa.

Suomessa Draghin malli on jäänyt turhan vähälle huomiolle, vaikka se tarjoaa mahtavimman ja mielestäni pysyvän lääkkeen euron pelastamiseen. Draghi lupaa EKP:n tukevan kriisimaita jatkossa käytännössä rajattomasti, jotta niiden korot laskisivat siedettävälle tasolle. Eli EKP ostaa kriisimaiden lyhytaikaisia velkoja, jottei niiden tarvitse palata omaan valuuttaan korkomenojen tuhoamana. Se pitää euron koossa.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, euro, EKP, EU, EVM, Mario Draghi

Hymyä huuleen vaikka väkisin - töissä pitää olla kivaa

Maanantai 10.9.2012 - Ulla Vilkman

ulla_vilkman.jpgTyöhyvinvoinnin monet asiantuntijat ja ammattilaiset ovat viime aikoina julistaneet, että töissä pitää olla kivaa. Vastareaktioita on siis ollut odotettavissa. Viime viikolla törmäsin Talouselämän blogissa Fujitsu Finlandin Mikko Laaksosen kirjoitukseen otsikolla "Töissä ei ole kivaa".  Kirjoitus alkaa näin:

"Ei minulla sinänsä ole mitään kivaa vastaan, mutta välillä ihmetyttää se ajatus, että töissä pitäisi olla "kivaa" ja kollegoiksi pitäisi palkata vain "mukavia tyyppejä". Väitän, että motivaation pitäisi tulla työn haastavuudesta. Kun työ on haastavaa, se tarkoittaa, että työntekijä on epämukavuusalueella, edes vähän. Se tarkoittaa, että tapahtuu kehitystä."

Lue lisää »

16 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, työhyvinvointi, työyhteisö, työ, työilmapiiri

Kirja, joka toivottavasti muutti minua

Keskiviikko 5.9.2012 - Heikki Kolehmainen

heikkikolehmainen.jpgLuin juuri kirjan, jonka toivon muuttavan sekä suhdettani että suhtautumistani muihin ihmisiin loppuelämäkseni.

Kirja todistaa viimeisimpään aivotutkimukseen ja huippunsa vietyjen koejärjestelyjen avulla, kuinka me ihmiset tarvitsemme empaattisia, sosiaalisia kontakteja voidaksemme hyvin. Tämä tarve ei ole filosofinen tai aatteellisesti oikea, vaan erottamaton osa fysiologista minäämme.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Kolehmainen, kommunikointi, viestintä, vuorovaikutus, sosiaalinen äly, empatia, markkinatalous, markkinaehtoisuus

"Jokainen organisaatio oppii virheistään vain, jos ne otetaan esille"

Maanantai 3.9.2012 - Heikki Kolehmainen

heikkikolehmainen.jpgOtsikko on lainattu kokeneen työyhteisöjen kehittäjän, Veli-Pekka Moisalon kirjasta "Arjen johtaminen – käytännön esimiestyötä (2010)". Eikö itse asiassa ole käsittämätöntä, että kyseisenlaisia itsestäänselvyyksiä täytyy painottaa esimiesasemassa oleville aikuisille? Miksi valta tekee meistä – tai paremminkin – koska valta tekee joistakuista meistä tietoa panttaavia hölmöjä, täytyisi olla mekanismi ko. "taudin" välttämiseksi.

Jo pitkään on puhuttu pelon sekaisin tuntein x-, y- ja viimeksi z-sukupolven "kummajaisten" tulosta työmarkkinoille ja kysytty, miten niiden kanssa perinteisissä työyhteisöissä pärjätään?

Lue lisää »

11 kommenttia . Avainsanat: Heikki Kolehmainen, työyhteisö, markkinatalous, organisaatio, johtaminen, kannustimet

Emme tarvitse täydellisiä perheitä

Torstai 30.8.2012 - Taru Jousia

tarujousia.jpgMillainen se on – täydellinen perhe? Täydellisiä perheitä on kuta kuinkin yhtä monenlaisia kuin sen tavoittelijoita. Ei ole olemassa standartoitua, laatuvaatimukset läpäissyttä täydellistä perhettä. Jonkun mielestä se on äiti, isä, kaksi lasta (tyttö ja poika) ja karvaturri. Toisen mielestä täydellinen perhe on maaseudun idyllisessä rauhassa asuva pullantuoksuinen suurperhe ja muutama kissa. Kolmas haaveilee cityperheestä, jossa kaksi aikuista tekee uraa, lapset soittavat pianoa ja pelaavat huipputasolla jalkapalloa. Entä se varsinainen sisältö, pelkkä kuorrutus ei riitä kakussakaan - rakkautta ja hellyyttä, yhteistä aikaa, kilttejä helppoja lapsia, joilla ei ole omaa tahtoa ja jotka tottelevat yhdestä kerrasta?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Taru Jousia, perhe, ydinperhe, täydellisyys, vastoinkäymiset, epätäydellisyys

Päättäjän kuolema ja kollektiivinen ostaminen

Keskiviikko 29.8.2012 - Heikki Luoma

heikkiluoma.jpgEnnen oli helpompaa. Näin voinee sanoa myymisestä. Oli yksi ehdoton päättäjä. Kun myyjä sai sen yhden ostamaan, oli kauppa kotona.

Nyt on yhä useammin aivan toisin.

Ostaminen on nykyään usein kollektiivista. On joukko ihmisiä, jotka vaikuttavat ostopäätökseen. Vaikutus on usein ennakoimatonta ja tunnistamatonta. Se on iso haaste myyjille.

Ostettavat tuotteet ja palvelut ovat teknisesti monimutkaisempia, niitä on haasteellisempaa ottaa käyttöön kuin ennen ja asiakasorganisaation riskit kasvavat. Monimutkaiset ostokset edellyttävät paljon päätöksiä, joihin vaikuttaa yhä suurempi joukko asiantuntijoita, portivartijoita ja komiteoita ja työryhmiä.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, kauppa, muutos, myyminen, myynnin muutos, myynti, myyntiprosessi, ostoprosessi,

Talous elpyy, jos poliitikot hoitavat tonttinsa

Maanantai 27.8.2012 - Heikki Ikonen

heikkiikonen.jpgTalousuutiset kautta maailman ovat olleet keväästä alkaen ikäviä, mutta siitä huolimatta osakemarkkinat ovat nousseet yli kaksi kuukautta. Kehitys ei olisi mahdollista ilman taloudellisen ilmapiirin merkittävää vahvistumista – pörssithän heijastavat tulevaa kehitystä, eivät reaaliaikaista tilannetta. Pörssien perusteella ensi talvesta on tulossa odotuksia parempi. Sitä puoltaa myös Kiinan mittava elvytyspaketti.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, osake, osakemarkkinat, pankkituki, EU, EVM

Ihmiset pois Suomesta

Keskiviikko 22.8.2012 - Taru Jousia

tarujousia.jpgOn olemassa ihmisryhmä, joiden mielestä on olemassa vääränlaisia suomalaisia. Vääränlaiset suomalaiset ovat muun muassa maahanmuuttajataustaisia, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia, vihreitä, vasemmistolaisia, feministejä, muslimeja ja ruotsinkielisiä.

Lue lisää »

73 kommenttia . Avainsanat: Taru Jousia, suvaitsevaisuus, maahanmuuttajat, vähemmistöt

Ei koske Suomea

Maanantai 20.8.2012 - Ville Kauppinen

eikoskesuomea.jpg
Valtiovelan kehitys

Suomen bruttokansantuote supistui tilastokeskuksen julkistamien tarkistettujen tietojen mukaan vuonna 2009 kahdeksan prosenttia. Onneksi julkissektori oli kasvanut terveesti 56 %:iin taloudestamme BKT:lla mitaten. Myös asuntomarkkinat reagoivat iloisesti kasvun hidastumiseen, hinnat raketoivat Helsingissä 20 % ja pääkaupunkiseudulla 16 %. Julkissektori työllisti suoraan noin 650 000 ihmistä ja epäsuorasti julkisista tulonsiirroista riippuvaisia on valtaisa määrä. Tässä maassa ei perusteta yhtään yritystä ilman yritystukia, starttirahoja, tekes-tukiaisia ja niin edelleen. Jopa työntekijöiden palkkaukseen on kehitetty tukea tuen päälle. Kun kaikki ovat riippuvaisia julkissektorista, on julkissektorin karsimista turha edes ajatella.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Ville Kauppinen, bruttokansantuote, talous, kansantalous, markkinat, verotus, velka, valtionvelka

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »