Hyvä palvelu on kuin mittatilauspukuMaanantai 24.10.2011 - Tapio Rissanen Palvelu ja erityisesti hyvä palvelu koetaan erittäin tavoiteltavaksi arvoksi. Se tehdään asiakasta varten, parhaimmillaan asiakkaan "mittojen mukaan kuin mittatilauspuku". Hyvän palvelun tavoitteeseen viittaavat jokseenkin kaikki kuluttajatutkimukset, samoin yritysten, laitosten, paikkakuntien tai järjestöjen teettämät omat kehittämishankkeet. Mutta niin kaukana on tavoite. Arjen todellisuudessa hyvä palvelu niukkuushyödyke. Palvelua ei voi tehdä varastoon eikä säilyttää siellä, vaan hyvä palvelu luodaan yhdessä asiakkaan kanssa kaupallisessa vaihdantatilanteessa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
RAY:tä ja vähän väkivaltaaPerjantai 21.10.2011 - Kari Uoti Pelitoiminnan kautta kerätyt varat ohjataan suomalaiseen hyvinvointiin: avustuksina sosiaali- ja terveysalan järjestöille sekä Valtiokonttorin kautta sotiemme veteraaneille, väitetään Ray:n sivuilla, rahat kerätään vastuullisesti ja jaetaan tarvitseville. No nyt niitä on jaettu poliitikoille, jotka takaavat RAY:n monopoliaseman rahapelitoiminnassa. Tarvitseville kerättäviä rahoja ei ole tarkoitettu poliittisen toiminnan tukemiseen. |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, RAY, avustus, avustukset, politiikka, väärinkäytös, rikos, väkivalta, laki, tuomio |
Muista, että olet itsellesi tärkeinKeskiviikko 19.10.2011 - Ilkka Koppelomäki Kuulin viikonloppuna, että pappani on todella huonossa kunnossa. Viimeiset kuukaudet olen pitänyt vauhtia päällä niin, että en ole käynyt kotiseudullani pariin kuukauteen katsomassa isoja vanhuksia. Mulla siis on sekä äidin että isän vanhemmat elossa ja vielä olleet viime aikoihin asti todella hyvässä vedossakin. Mummo täytti helmikuussa 80 ja ostin hänelle trampoliinin. Sanoin, että jokaisella itseään kunnioittavalla 80-vuotiaalla mummolla tulee olla oma minitrampoliini. Jopa lonkkavaivainen mummonikin saa sillä kehoon liikettä ja mieleen virkeyttä ja on muuten tosi hyvä tasapainollekin. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ilkka Koppelomäki, asenne, motivaatio, jaksaminen, vapaa-aika |
Hyvä palvelu on kuin mittatilauspukuMaanantai 17.10.2011 - Tapio Rissanen Elämme Suomessakin jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa, mutta asiakkaiden kokemusten mukaan markkinoilla on suuri pula hyvästä palvelusta. Yrityksiä ja niiden työntekijöitä "kasvatettiin" useita vuosikymmeniä vähentämään palvelua ja siirtymään itsepalveluun. Asenteita ohjasi tähän suuntaan mm. käydyt "piikakeskustelut", jossa palvelu leimattiin ihmisarvoa alentavaksi työksi. Samaan suuntaan ovat lisäksi vaikuttaneet myös työn tuottavuusvaatimuksen kasvu, työvoimapula, työn valtavat sivukulukustannukset sekä palvelutyöllä tehtyyn lisäarvoon kohdistunut ankara verorasitus. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
Eläkkeet ja sijoitusten tuototPerjantai 14.10.2011 - Juha Vahe Aivan ensimmäiseksi on todettava, että kaikkein viisainta olisi vaieta koko asiasta. Aihe on epämiellyttävä ja epämiellyttävistä asioista on parasta olla hiljaa. Tämänhän poliitikot hallitsevat ihailtavan hyvin. Työntekijä maksaa palkastaan eläkevakuutusmaksua iästä riippuen 4,7 % tai 6,0 % vuonna 2011. Työnantajien ja yrittäjien eläkevakuutusmaksut ovat moninkertaisia, mutta niistä harvemmin puhutaan mitään. Julkisessa mielipiteessä hallitseva käsitys on, että työntekijän noin viiden prosentin maksulla eläke tulee kuin Manulle illallinen. |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Juha Vahe, eläke, eläkkeet, elävakuutusmaksu, eläkeikä, sijoittaminen, sijoitus |
Koulutus vaatii muutakin kuin massaluennonTiistai 11.10.2011 - Heikki Ikonen Olen osallistunut elämäni mittaan erinäiseen määrään seminaareja kirjavilta elämänalueilta, kirjallisuustieteestä bisnekseen. Olen myös vertaillut kokemuksiani toisten kanssa. Useimmat jakavat kanssani käsityksen, että suurten tilaisuuksien massaluennoilla on aika vähän tekemistä koulutuksen kanssa, vaikka ne sellaiseksi määritellään. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, koulutus, seminaari, luento, massaluento |
Mitäs se myynti oikein onkaan?Maanantai 10.10.2011 - Pauli Vuorio Myynti on monestikin aggressiivista ahkeruutta vaativa asia. Ahkera, aktiivinen myyjä päihittää vähemmän ahkeran, elleivät myyntitaito tai muut ominaisuudet eroa järisyttävällä tavalla. Kun määrää on tarpeeksi, saadaan samalla harjoitteita, toistoja, jotka tuovat kokemusta ja rutiineja selkäytimeen. Myynti on asennelaji. Kun on rakentava asenne ahkeruuteen ja oman työn arvostamiseen, tuloshakuinen pääsee jo hyvään alkuun ja usein paljon pitemmällekin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, ethos, logos, pathos, myynti, myyntityö, huippumyyjä |
Yrityksen vastuulla on monta puoltaPerjantai 7.10.2011 - Heikki Ikonen
Suomen yrittäjäyhteisön Tuottava vastuullisuus -seminaariin Jyväskylässä lokakuun taitteessa oli saatu arvovaltainen luennoitsijakaarti, sokerina pohjalla Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore. Seminaarissa käsiteltiin yritysten vastuuta ja arvoja. Keskeiseksi teemaksi nousi ympäristö, etenkin ilmastomuutos. Gorelle aihe on läheinen jo vuosikymmenten ajalta. Hän on kirjoittanut aiheesta parikin kirjaa, sekä tähdittänyt aiheesta tehdyn dokumentin An Unconvinient Truth - Epämiellyttävä totuus. Se oli Goren puheen otsikko myös Jyväskylässä. Laajalla fakta-aineistolla varustettu esitys kävi läpi ilmastomuutoksen vaikutuksia systemaattisesti, onhan Gorella vahva tutkijatausta. Politiikan raskassarjalaisena Gore painotti yhteiskunnallisia päätöksiä kaikilla tasoilla, kansainvälisistä sopimuksista alkaen. Mutta ilmastomuutos on myös yritysten ongelma, joten talouselämän on oltava osa ratkaisuakin. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, Nordic Business Forum, Tuottava vastuullisuus, Al Gore, Les Brown, Jyväskylä, seminaari |
Hurmoshenkeä vakavien aiheiden parissaKeskiviikko 5.10.2011 - Heikki Ikonen
Suomen yrittäjäyhteisön järjestämä Tuottava vastuullisuus -seminaari Jyväskylän paviljongissa keräsi kunnioitettavat 1800 vierasta. Kaksipäiväisen tapahtuman tunnelma oli kauttaaltaan innostunut. Pääpuhujan, Nobel-palkitun Yhdysvaltojen entisen varapresidentin Al Goren esityksen päätteeksi tunnelma kohosi kattoon kuin rockfestivaalissa. Spontaaneja aplodeja saivat osakseen muutkin luennoitsijat, vaikka moni heistä keskittyi tiukasti asiaan yleisöä kummemmin kosiskelematta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Ikonen, Nordic Business Forum, Tuottava vastuullisuus, Al Gore, Les Brown, Jyväskylä |
Talouskasvu syntyy optimismistaMaanantai 3.10.2011 - Ville Saarikalle Elämme epävarmoja aikoja. Pörssikurssit heilahtelevat voimalla ja euromaat ovat syvällä veloissaan. Jos seuraa mediaa, niin takuulla alkaa tuntea maailmanlopun luissa ja ytimissä. Lopeta. Keskity omaan toimintaasi ja tiedosta se, että mikään ei heilauta sinun talouttasi niin paljon kuin omat valintasi. Optimistinen asenne on lähtölaukaus kaikkeen parempaan. Pessimisti ei pety, mutta ei myöskään saavuta mitään. Kyyninen elämänasenne on takuu varma reitti keskinkertaisuuteen kaikessa, mitä teemme. Jos keskustelet vain vaikeasta taloustilanteesta, niin olet ehdottomasti osa ongelmaa. Anna ihmisille ennemmin toivoa ja virtaa. Optimisti onnistuu ja keskittyy tuottavaan tekemiseen, ei uhkakuvien maalaamiseen. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Ville Saarikalle, yrittäjä, yritys, yritystoiminta, menestys, epävarmuus, asenne, optimismi |
SananvapausPerjantai 30.9.2011 - Kari Uoti Sananvapaus on sitä että saa sanoa mitä mieltä on, sanoa tai huutaa oman itsensä kunhan ei loukkaa toista. Toisen loukkaaminenkin on jossakin tapauksessa sallittua, kun sillä on painava peruste. Puhumattomuus on pahasta. Puhuminen, pahankin puhuminen, toisten shokeeraaminen, on sallittua kunhan joku järki säilyy sanomisessa. Sananvapauden rajat eivät ole kiveen hakattuja. Joskus sallitaan enemmän, joskus vähemmän. Suomessa ollaan korostettu yksityisyydensuojaa sananvapauden kustannuksela, mikä on tuonut meille pyyhkeitä ihmisoikeustuomioistuimesta. |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, sananvapaus, loukkaaminen, loukkaus, shokeeraaminen, kunnianloukkaus, mielipide |
Sähköposti 40 vuotta eikä suottaKeskiviikko 28.9.2011 - Jouni Röksä Sähköposti viettää 40-vuotisjuhliaan lokakuussa 2011. Insinööri Ray Tomlinsonin sadan koodirivin ohjelmalla tehty sähköpostilähetys tapahtui USA:ssa. 40 vuodessa sähköpostista on tullut työelämän keskeinen työväline, monille puhelintakin tärkeämpi. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Jouni Röksä, ajankäyttö, sähköposti, roskaposti, viestintä |
Bisneksen ylistysMaanantai 26.9.2011 - Ville Saarikalle Yritykset ovat saaneet osakseen viime vuosina paljon arvostelua. Ne ovat välttämätön paha, mutta lopulta kyse on vain rahasta ja voitoista. Elokuvat ja menestyskirjat kertovat, kuinka liike-elämän vaikuttajat ja menestyjät ovat kiivenneet huipulle röyhkeydellä ja ahneudella. Yrittäjä edustaa ahneutta ja hänen kättensä jälki on sosiaalisesti tuhoisa. |
|
11 kommenttia . Avainsanat: Ville Saarikalle, bisnes, yritys, yrittäjä, yrittäminen, menestys, menestyjät, Suomen yrittäjäyhteisö |
Herätys, EU!Keskiviikko 21.9.2011 - Heikki Ikonen Euroalueella on viime kuukaudet keskitytty säästöohjelmien luomiseen kuluja leikkaamalla ja veroja nostamalla. Mutta velkakriisin akuutti ongelma ei ole valtioiden maksukyvyn ratkaiseva heikentyminen muiden kuin Kreikan kohdalla. Sen ajautumista velkajärjestelyyn markkinat pitävät jo varmana, ja epäluottamus kohdistuu aiheellisesti niihin rahalaitoksiin, joilla tiedetään tai uskotaan olevan liikaa Kreikan velkakirjoja. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, raha, EU, euro, säästöohjelma, Kreikka, velkakriisi, Italia, Espanja, velkasaneeraus, tukitoimet, pankkikriisi |
Kasvokkain viestintä. Ohje nro 1: Kannattaa olla hyvännäköinenMaanantai 19.9.2011 - Pauli Vuorio Muutamakin tutkimus osoittaa, että vauvat katsovat viehättäviä ( sopusuhtaisia jne... ) kasvoja pidempään, kuin arkisia kasvoja. Tässä on tietenkin kyse muista, kuin äidin tai isän kasvoista. Jätetään nämä tutkimukset sitten vaikka arvostamattakin niin, voidaan todeta, että puolueellisuus kauniita kasvoja kohtaan on läpi elämän. Tässä mielessä kovin surullistakin ettei meistä useinkaan tule ajan mittaan "sievempiä" tai "komeampia". |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, kasvot, kommunikaatio, ulkonäkö |
Hajoaako euro?Keskiviikko 14.9.2011 - Heikki Ikonen Euroalueen velkakriisi uhkaa jo yhteisvaluutan olemassaoloa, arvioi aikakauslehti Economist. Euro voisi hajota niin, että Kreikan kaltaiset heikot maat toteavat yhteisvaluutassa pysymisen käyvän kalliimmaksi kuin siitä eroamisen. Devalvaatio on normaali lääke talouskriiseissä, mutta euron jäsenillä ei ole siihen mahdollisuutta. Kuuri olisi armoton, koska se johtaisi pankkien konkursseihin ja entistä pahempiin sisäisiin levottomuuksiin. Kansalaiset yrittäisivät saada rahansa maasta ulos, mutta vain jotkut siinä onnistuisivat. Muiden säästöt devalvoituisivat raskaasti, eli suuri osa niistä sulaisi taivaalle. Mutta ennen pitkää devalvoitunut valuutta vetäisi niiden taloudet kasvuun. |
|
8 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, raha, euro, euroalue, EU, velkakriisi, talouskriisi, pankkikriisi, velkajärjestely |
Lukijan mielipide: Eivätkö poliitikot opi koskaan?Maanantai 12.9.2011 - Nimimerkki Lex Suomea johdetaan jälleen aivan kuin 90-luvulla. Ihmisiä pelotellaan ja juttuja julkaistaan perehtymättä oikeisiin tietoihin. Hyvänä esimerkkinä on metsäteollisuuden alasajo, missä kyse on vain palkkojen alasajosta ja tuloksen maksimoinnista. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: lukijan mielipide, Suomi, teollisuus, metsäteollisuus, tuki, tukirahat, Lex |
Euroopan on tehtävä päätöksiä pankkisektorin vakauttamiseksiKeskiviikko 7.9.2011 klo 12.55 - Heikki Ikonen Uudestaan hidastuneen talouskasvun takana on paljolti Euroopan pankkijärjestelmä ongelmineen. Pankkien taseissa on rutkasti kriisimaiden velkoja, minkä vuoksi monia uhkaa vakavaraisuuden putoaminen pakkaselle. Sen pelossa luototus on taantunut ja kallistunut. Pankkien stressitestien tuloksien perusteella tilanteen ei pitäisi olla niin kehno, mutta testeissä ei huomioitu euromaiden ajautumista maksukyvyttömyyteen. Visio on mahdollinen ja markkinat tietävät sen, mikä nakertaa luottamusta pankkeihin. Sitä kuvaavat pankkien osakekurssitkin, jotka ovat ropisseet alas useissa eurooppalaisissa pörsseissä. |
|
9 kommenttia . Avainsanat: Heikki ikonen, talous, talouskasvu, pankkikriisi, eurooppa, stressitesti, euromaat, euro, EU, pörssi, vakausmekanismi |
Kun ihminen oli kaupanMaanantai 5.9.2011 - Pekka Masonen Atlantin orjakaupan myötä ainakin 11 miljoonaa afrikkalaista päätyi Uuteen maailmaan. Orjia tarvittiin työvoimaksi Karibian meren saarilla sijaitseville sokeriruokoviljelmille. Espanjalaisten valloittajien levittämät taudit olivat tuhonneet saarten alkuperäisväestön. Aluksi plantaaseilla oli turvauduttu eurooppalaisiin siirtolaisiin, mutta he eivät sopeutuneet trooppisiin olosuhteisiin. |
|
30 kommenttia . Avainsanat: Pekka Masonen, orjakauppa, orjakauppias, orjalaiva, asenteet |
Media syvän muutoksen kourissaTorstai 1.9.2011 - Heikki Ikonen Lehdistö kamppailee laskevien levikkien kanssa. Se hakee apua digitaalisesta mediasta, jossa yhden liiketoimintamallin sijaan lehdistöllä on jo nyt vähintään kolme vaihtoehtoa siirtyä digitaalisen mediaan: verkkolehti, ladattava lehti ja henkilökohtainen lehti, erittelee tutkija Ari Hakkarainen talouslehti Piksussa. |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, media, lehdistö, verkkolehti, uusmedia, journalismi |