Blogin arkisto

Vakuuta vaikuttaja - ja portit aukeavat!

Perjantai 31.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpg"Jokainen tsäänssi on mahdollisuus!" Noin legendaarinen Matti Nykänen sanoi. Vaikka tuo voi kuulostaa hupaisalta niin siinä piilee sitäkin suurempi viisaus.

Ihminen, joka ymmärtää panostaa jokaiseen kohtaamiseen (ainakin pyrkii siihen), löytää uusia mahdolisuuksia ja onnistuu.

Älä koskaan luovu siitä, että kohdattuaan sinut ihminen on onnellisempi kuin ennen sitä. – Äiti Teresa 

Jos hakee töitä ja ajattelee, että hyvä vuorovaikutus vain rekrytoijien kanssa työhaastattelussa riittää niin suurin osa mahdollisuuksista saada työ jää käyttämättä. Tulevan työpaikan työtoverin, esimiehen, yrittäjän tai johtajan saattaa kohdata vaikkapa urheilutapahtumassa tai puistossa. Joskus sattumanvaraisen ihmisen vakuuttaminen kasvokkain saattaa avata mahdollisuuden päästä kyseisen henkilön tunteman johtajan tai yrittäjän puheille.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, päätös, rohkeus, tartu hetkeen, toiminta

Arvot puntariin muutamalla kysymyksellä Suzy Welchin opein päätösten edessä

Perjantai 24.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpg1. Mikä on suurin huolesi, mitä katuisit 75-vuotissyntymäpäivillä?

2. Mitä haluaisit, että ihmiset puhuvat sinusta, kun et ole läsnä? Välitätkö siitä?

3. Mitä rakastit, entäpä mitä inhosit lapsena? Tavoittele sitä, mitä rakastit…

"Epäaitoa onnellisuutta ei ole", sanoo viime vuosisadan johtajaksi valitun Jack Welchin vaimo Suzy Welch. Hänen mukaansa elämä on päätösten sarja. Suzy kertoi NbForumin seminaarissa 26.9. tarinan, kuinka oli oivaltanut itse munanneensa erään työ-casen valinnoillaan, kun ei ollut harkinnut asiaa riittävästi etukäteen. Tuolloin hän oppi, että hänen pitäisi tehdä päätökset metodologisesti ja oivalsi nk. 10–10–10 –menetelmän.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, arvot, päätös

"Miten v*tussa voi olla meidän päässä (vika), mä v*ttu olen asiakas!"

Perjantai 17.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgPyydän anteeksi epäsopivaa kielenkäyttöä ohessa, mutta tämä on suoraa siteerausta Vauhtipyörän aktiivilukijan ja -kommentoijan 9.10.2013 käymästä puhelinkeskustelusta.

Äsken yksi asiakas soitti k*lli-otassa että

"Teidän järjestelmät ei toimi!"

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asiakaspalvelu, asiakaspalvelupäällikkö, sosiaaliset taidot

NENIETNÄÄK INNOVAATIO

Perjantai 10.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVijay Govindarajan herätteli puhumalla NbForumissa 26.9. käänteisestä innovaatiosta. Voisiko ajatella asioista aivan toisella tavalla kuin yleisesti tehdään? Jos innovoidaankin köyhässä maassa ja myydään rikkaampiin maihin?

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, yrittäminen, yritysjohtaminen

Kate-eurot tehdään siellä, missä asiakas haluaa ostaa!

Perjantai 3.1.2014 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKaverini oli mennyt tänään ostamaan uusia renkaita autoonsa. Hän meni ensin rengasliikkeeseen A, jossa sai käveleskellä omin nokkine ympäri liikettä ilman katsekontaktia, tervehtimisistä tai muutakaan kontaktia ko. liikkeen henkilökuntaan liki puolen tunnin ajan, kunnes turhautui kiireisen näköisenä pyörivien työntekijöiden palveluhaluttomuuteen. Vastapäisessä liikkeessä B yksi henkilökunnasta tuli palvelemaan jo heti pihalla kaverini avatessa auton oven ja noustessa ulos. Palvelu oli erinomaista ja kuinka ollakaan kaverini maksoi samanlaisista renkaista mielellään 100 euroa enemmän kuin vastapäisessä paikassa, jossa palvelu tökki pahan kerran.

Lue lisää »

1 kommentti . Avainsanat: Juha Ahola, asiakaspalvelu, asiakaspalvelupäällikkö, myyminen, myynti ja markkinointi, myyntityö

Trainers? Houselle 100 000 taalan vinkki, ettette jää jalkoihin!

Perjantai 27.12.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgInnovatiivisuus! Uusiutuminen. Prospektointi. Asiakasmahdollisuuksista käsin yrityksen johtaminen! Itsensä alentaminen asiakkaan edessä myyjän rooliin! Kerro tarina mahdollisimman monelle. Maailma täyttyy kohinasta, kohtaaminen jää. Uusiutuminen edellyttää uusia tuttavuuksia, uusia ihmisiä. Tekeminen ja kokeilu, kokemuksellinen oppiminen. Vain kokemuksesta voi oppia ajattelemaan uudella tasolla.

Trainers’ Housen leijonat eivät karjahtele, eivätkä näe metsää puilta tai puita metsässä?

Yllä olevat poiminnat ovat johtajuusguru, yrittäjä, Jari Sarasvuon viimeaikaisista puheista poimittua. Olen kahlannut Sarasvuon kirjoja läpi, olen kuunnellut äänikirjoja ja lisäksi kevään radio-ohjelma-aineistoa, 21 jaksoa, olen ammentanut lukuisia kertoja per jakso läpi (latasin ne mp3:na puhelimeen ja juoksulenkeillä toimivat hyvänä kaverina).

Lue lisää »

5 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, carpe diem, myyminen, myynti ja markkinointi, sarasvuo, tartu hetkeen, yrittäminen, yritysjohtaminen

Entäpä sosiaalisen riskin ottaminen, eripuraisuus ja kiireellisyys?

Perjantai 20.12.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgEi välttämättä useinkaan tule mieleen, että innovaatio edellyttää sosiaalisen riskin ottamista, uskallusta tulla torjutuksi. Applen Steve Jobs, Ikean Ingvar Kamprad ja moni muu on ottanut sosiaalisen riskin, kun ovat lähteneet toteuttamaan jotain aiemmasta poikkeavaa. Innovaation läpi ajaminen vaatii uskallusta olla eri mieltä, olla itsepäinen ja määrätietoinen. Jos kriitikkojen kuoroa kuuntelee niin idea jää pöytälaatikkoon. Kirja nimeltään Ajattele oikein – menesty (Napoleon Hill) sisältää lukuisan määrän tarinoita, joissa peräänantamattomuuden johdosta onnistuminen ja läpimurto on tullut enemmin tai myöhemmin.

Voi olla jopa kliseistä sanoa seuraavasti:

Uusille asioille ensin nauretaan, sitten niitä vastustetaan ja lopuksi niistä tulee itsestäänselvyys.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, sosiaalinen riski, osaaminen, yrittäminen, yritysjohtaminen

Iske silloin, kun ostoikkuna on auki ja rauta kuumaa

Perjantai 13.12.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgEräs työharjoittelupaikan hakija soitteli minulle tänään. Vaihdoin puhelimitse muutaman sanan ja pyysin laittamaan spekstit vielä kirjallisesti (=hakemuksen). Lupasin palata asiaan lähiaikoina, kun ensin kartoitan, löytyisikö tuttavayrittäjien parissa kyseistä työharjoittelijaa palvelevia työtehtäviä, resursseja myös perehdyttää ja halu saada työharjoittelija tiimiin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myyjä, myynti, asiakas, carpe diem, ihmissuhdetaidot, tartu hetkeen

Mikä saattaa herättää aivonystyrät kehittämään yrityksen toimintoja?

Perjantai 6.12.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKuulin eräästä yrityksestä, jossa tyypillisen aloitelaatikon (jossa esitetään uusi ratkaisuidea) sijaan palkitaan sekä ongelman esittäjä että ongelman ratkaisija, mikäli asia on keskeinen ja hyödyllinen yrityksen toiminnan kannalta.

Usein näemme ongelmakohtia helposti arkisessa työpäivässä ja niistä puhutaan kuppikunnissa jupisten. Ongelmien ratkaisijat ja etenkin toimeenpanijat puolestaan ovat kortilla. Olisiko siis fiksua kannustaa nostamaan keskeisimpiä ongelmia esiin, tehdä siitä hyväksyttävää ja jopa toivottavaa siten, että ongelman esittäjällä ei tarvitse siis olla ratkaisua. Nurkkakuntaisista jupinoista todennäköisesti nostetaan vain tärkeitä ongelmia esiin.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, osaaminen, kehittyminen, itsensä kehittäminen

Näin teet itsestäsi kiireisen, mutta samalla olet peevelin aikaansaamaton!

Perjantai 29.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgTekemällä hitaasti päätöksiä ja muuttamalla niitä nopeasti pidät huolen, että olet jatkossakin kiireinen, stressaantunut, etkä saa aikaiseksi juuri mitään. Toisille niin yksinkertaiset ja helpot hoidettavat asiat paisuvat käsissäsi monisäikeisiksi asioiksi, joissa tarvitaan kontaktia useiden ihmisten kanssa useaan kertaan.

Katellaan, soitellaan… (ei hyvää päivää!!)

Odotatko esimerkkejä ärsyttävän, hyökkäävän, syyllistävän ja pessimistisen aloituskappaleen tueksi? Uskotko, jos sanon, että monille pelkän rahan siirtäminen tililtä tilille saattaa aiheuttaa monta puhelua, useamman tekstiviestin tai Facebook-chätin, uusia yhteydenottoja samoille henkilöille, rahan konkreettista viemistä paikasta toiseen, tapaamisia ja aikataulujen synkronointia.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, yrittäminen, case, asenteet, päätöksenteko, vastuu

Rookie-tason munaus mainonnassa jättää kertomatta...

Perjantai 22.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgTein vastikään rekrymainoksen A4:lle copy-paste-menetelmällä kotisivuiltamme. Asettelin muutaman kuvan vielä houkuttimeksi, ja mainos oli valmis. Siitä tuli ihan ok:n näköinen.

Eilen vaimoni katsoi kyseistä rekrymainosta vänkärin paikalla autossa, ja vilkaisin itse sitä noin sekunnin ajan. Oivalsin samantien, että mainoshan on aivan luokattoman tasoinen yhdestä syystä. Selvästi markkinointiviestinnän alkeet olivat unohtuneet mainosta tehdessä.

Markkinointiviestinnässä ei nimittäin riitä, että viestistä (mainoksesta) selviää, MITÄ viestii, vaan aivan keskeisessä roolissa on myös, KUKA viestii.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, yrittäminen, rekrytointi, markkinointi, markkinointiviestintä, mainostaminen, case

Emme ota tikkaa töihin!

Perjantai 15.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgOletko kuullut tuttavan kertovan laittaneensa jo 50 tai 100 työhakemusta, mutta mistään ei kuulu mitään? Taannoin luin artikkelin, jonka mukaan eräs henkilö oli hakenut noin 500 paikkaan töihin tuloksetta.

Periksiantamattomuudesta on annettava taputusta olalle, mutta toisaalta on mahdollista, että muutama räpsäytys korville olisi myös paikallaan. Miksi?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, työnhaku, asenteet, muutos, oppiminen

Milloin harmaavarpusesta voi kasvaa kotka? Millaisten ihmisten ympäröimänä sytyt?

Perjantai 8.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgEthän vedä iltakahveja väärään kurkkuun, jos avaan ajatuskanavia sanaparilla "henkinen koti". Ihmisen tarvehierarkiassa varsin korkealla on tarve kokea yhteenkuuluvuutta toisten ihmisen kanssa. Ihminen haluaa kuulua johonkin yhteisöön.

Antaako tiimi?

Koetko työpaikalla kuuluvasi tiimiin, kuinka hyvin? Antaako rooli sinulle paljon? Mitä (arvoa) sinä annat toisille työyhteisössä, entäpä sidosryhmille (vaikkapa asiakkaille)? Oletko lähellä mahdollisuuksiesi täyttä mittaa ja koetko antavasi ihan parastasi?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, asenteet, asenne, yrittäminen, motivaatio, yhteisöllisyys, tiimi, arvot, tyytyväisyys

25 000 dollarin idea - työtehokkuutta lisää!

Perjantai 1.11.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgBetlehem Steelin hallituksen puheenjohtaja Charles Schwab sai kauan aikaa sitten toimivan neuvon työtehokkuuden ja aikaansaamisen lisäämiseksi. Hän pyysi työtehokkuuden asiantuntijan Ivy Leen luokseen, koska hänellä oli halu kehittää omaa sekä johtotiiminsä työtehokkuutta.

Lee lupasi, että hän voi parantaa tehokkuutta, mikäli saa viettää varttitunnin kunkin johtohenkilön kanssa. Schwab kysyi, mitä tämä maksaa, johon Lee tuumasi, ettei mitään, ellette huomaa parannusta ja tuloksia kolmen kuukauden aikana. Jos tuloksia syntyy, Schwab saisi maksaa sellaisen summan, mikä tuntuisi sopivalta.

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, työtehokkuus, tehokkuus, ideat, työtehtävät

Jälkiviisautta ei tule sekoittaa viisasteluun

Perjantai 25.10.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgTapa, jolla jälkiviisaudesta usein puhutaan, on paheksuva. "Tuo on tuota jälkiviisautta." "Hyvähän se on jälkiviisaana sanoa." Mielestäni jälkiviisautta ei saa sekoittaa (näsä)viisasteluun ollenkaan. Jälkiviisaus on hyväksi, kun oivallukset johtavat parempaan toimintaan jatkossa.

Asiakaspalvelutehtävissä eräs työntekijämme käsitteli jokin aika sitten varsin kiihtyneen asiakkaan purkautumista puolisen tuntia. Ihmetystä herättää se, että kyseinen työntekijä ei kiihdy helposti, vaan pysyy pää kylmänä ja kommunikoi miellyttävällä tavalla tiukemmankin paikan tullen. Jostain syystä kuitenkin tilanne oli ajautunut umpisolmutilanteeseen.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, jälkiviisaus, asiakaspalaute, asiakaspalvelu

En tee, jos mulle ei makseta!

Perjantai 18.10.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpg"Minä en soita asiakkaalle jälkihoitosoittoa, jos siitä ei makseta. Miksi pitäisi soittaa?"

"Minun mielestä jälkihoitosoitto kuuluu myyntiprosessiin. Myyntiprovisio pitää sisällään jälkihoitosoiton. Siksi pitää soittaa. Sehän on itsestään selvää! Kilpailijamme toimii juuri niin kuin sinä kerroit, mutta meidän vahvuus on tämä linja ja minä ainakin pidän tästä kiinni." (jatkuu *)

Kyseinen keskustelu käytiin eräässä yrityksessä, jossa oli ollut myyntitiimin palaveri. Joillakin oli huomattavan erilainen suhtautuminen asiakkaiden jälkihoitoon.

Lue lisää »

3 kommenttia . Avainsanat: Juha Ahola, asiakaskontaktointi, asiakkaat, asiakaspalvelu

Dynamiikkaa hinnoitteluun - sehän on puhdasta kysynnän ja tarjonnan lakia!

Perjantai 11.10.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpg"Junalippujen hintoihin tulee uusia vaihtoehtoja ma 3.6. alkaen, jolloin matkustusajankohdassa joustaminen tuo sinulle alennusta. Jatkossa hiljaisemmissa junavuoroissa matkoja saa edullisemmin kuin suosituimmissa eli junalipun hinta vaihtelee kysynnästä riippuen eri junavuorojen ja eri viikonpäivien välillä. Uudet hinnat näkyvät verkkosivuilla 3.6. alkaen."

VR on toiminut vuodesta jo 1800-luvun loppupuoliskolta alkaen ja on tätä nykyä iso logistiikkakonserni. Kyseessä ei ole siis mikään pieni yritys, joka olisi ketterä tekemään muutoksia palvelukonseptiin ja hinnoittelumalliin äkillisesti. Toki VR:llä on ollut viime vuosina tiettyjä haasteita, joista media jaksaa kyykyttää, mutta mikä itselleni pistää silmään on dynaamisen hinnoittelun ymmärrys ja toimeenpano.

Miksi sitten PK-sektorilla ja etenkin pienissä yrityksissä ei ymmärretä käyttää dynaamista hinnoittelua?

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, hinnoittelu, kysyntä, tarjonta, dynaaminen hinnoittelu

Ota mukaan, pidä mukana, auta eteenpäin!

Perjantai 4.10.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgKuinka pitkä elinkaari työsuhteella on? Tietysti lähtökohtana on työntekijän omat tarpeet. Moni opiskelija hakee töitä tilapäisesti esim. vain kesän ajaksi. Uskon kuitenkin, että useat ihmiset hakevat sellaista työpaikkaa, jossa viihtyvät mahdollisimman hyvin. Ja on työnantajan intressin mukaista myös, että hyvät työntekijät pysyvät pitkään yrityksen palveluksessa.

Työpaikan hygieniatekijät (nyt muuten ei puhuta puhtaudesta) vaikuttavat erityisesti siihen, miten työntekijä viihtyy.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, johtaminen, alainen, urakehitys, perehdytys, kannustus, motivointi

Hymyn voima - maailmanmestarin iskulause...

Perjantai 27.9.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgVilpitön ja aito hymy ottaa vähän, mutta antaa paljon. Ihmisillä on suuri tarve kokea arvostusta ja saada hyväksyntää. Hymy on eräs keino viestittää niin hyväksyntää kuin hyväntahtoisuutta. Ruuhkaisissa tilanteissa ihmisjoukoissa voi kulkea kyynärpäätaktiikalla ja töksäytellä vihamielisesti "excuse me", mutta vaihtoehtona olisi ystävällinen kohtaaminen hymyn kera.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, hymy, asiakaspalvelu, non-verbaalinen

Mitä on karisma? Sarasvuo on karismaattinen...

Perjantai 20.9.2013 - Juha Ahola

juhaahola.jpgTunnetko jonkun ihmisen, jolla on karismaa? Mikä hänestä tekee karismaattisen? Sarasvuo on monien mielestä karismaattinen henkilö. Hän on verbaalisesti taitava, ja hänen esiintymistään voidaan luonnehtia karismaattiseksi.

Voiko olla eri tyyppistä karismaa? Kyllä voi, sillä karisma on tietyllä tavalla katsojan silmissä. Siitä huolimatta karisma on ihmisen olemuksen vaikuttavuutta ja mukaansatempaavaisuutta, ja joillakin ihmisillä se yleisesti ottaen on vahvempaa kuin toisilla.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, karisma, Jari sarasvuo, karismaattinen, johtajuus, vaikutus, vaikutusvalta, johtaminen, valta

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »