100 vuotta sitten Frank Bettger keksi nämä 13 ohjetta tullakseen huippuluokan myyjäksiTiistai 7.6.2022 - Heikki Luoma Frank Bettgerin (s.1888) kirja Miten minusta tuli huippuluokan myyjä on yksi maailman myydyimmistä myyntikirjoista. Kirjan suomenkielisestä käännöksestä oli vuonna 1983 otettu jo neljä painosta ja alkuteos ilmestyi 1953. Poimin kirjan hyllystä. Selasin sen kellastuneita lehtiä ja silmäni osuivat luetteloon asioista, joihin Frank Bettger nuorena myyjänä päätti keskittyä viikon kerrallaan. Ajattelen, että luettelon idea itsensä kehittämisestä on ajaton. Menetelmä sopii ehkä jopa paremmin nykyaikaan kuin aikaan sata vuotta sitten, koska meidän on nykyään vaikeampi keskittyä kuin kauan sitten. |
7 kommenttia . Avainsanat: Heikki Luoman, myynti, markkinointi, kehittyminen |
Dogmaattisia oppeja arvoja ja asenteitaTorstai 29.9.2016 - Pauli Vuorio Bruce Lee oli kiinalainen itämaisten taistelulajien taitaja ja Kung-fu-elokuvanäyttelijä. Elokuvissa hän päihittää kaikki vastustajat. Näistä kukin edustaa yhtä tyylilajia aina karatesta taekwondoon, kun taas Bruce Leen salaisuus oli se, että hänellä ei ollut mitään tunnistettavaa tyyliä. Hän pystyi mukautumaan tilanteisiin. Sen viestin hän halusi myös saada maailmalle. Bruce Lee neuvoi olemaan kuin vesi. Älä jumitu. |
1 kommentti . Avainsanat: Asenne, arvot, ennakkoluulot, Pauli Vuorio, ihmiset eivät muutu, ihmiset voivat muuttua, työyhteisö, auktoriteetit, auktoriteetti, tottumuksen voima, kehittyminen |
3 pätevää syytä myynnin johdolle tehdä myyntisuunnitelmaMaanantai 4.7.2016 - Heikki Luoma Puhuin puhelimessa pk-yrityksen toimitusjohtajan kanssa myynnin suunnittelusta. Hän kertoi yrityksellä olevan myynnin suunnitelman. Avainhenkilöiden kanssa keskustellaan suunnitelmasta usein, hän sanoi, ja suunnitelma on selvä. Kysyin onko suunnitelma paperilla. Ei ole päästy vielä niin pitkälle vastasi toimitusjohtaja, että saataisiin suunnitelma paperille. Myynnin suunnitelmasta on toki hyvä keskustella, mutta jossain vaiheessa suunnitelmasta on päätettävä. Sitä toimitusjohtajan yrityksessä ei oltu tehty. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen |
Matti sanoin "Ei meille tarvitse sitä kertoa, koska me tiedämme jo"Maanantai 13.6.2016 - Heikki Luoma Toimitusjohtaja Matti sanoi, että tietävänsä, että oman väen tekemät asiakassoitot ovat parempia kuin ulkoistetut soitot. Hänen äänessään oli närkästystä. “Ei meille tarvitse sitä kertoa, koska me tiedämme jo.” No hyvä, ajattelin. Ihmettelin kuitenkin mielessäni, että yritys on silti ulkoistanut asiakastapaamisten sopimisen. Matti sanoo tietävänsä mikä on parasta, mutta tekee silti toisin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen |
Asiakas elää menneisyydessä ja myyjä elää tulevaisuudessaMaanantai 16.5.2016 - Heikki Luoma En muista enää koska sen kuulin ensimmäisen kerran. Ehkä se oli 80-luvulla kun myin ensimmäisiä kertoja. Saamani opetus oli, että älä esitä ratkaisua liian aikaisin. Varmaan monta kertaa unohdin ohjeen ja esitin myydessä ratkaisun liian aikaisin ja asiakkaan kiinnostus loppui siihen paikkaan. Luulen intuitiivisesti tajunneeni mistä oli kysymys, mutta vasta myöhemmin Lontoossa opiskellessani opin perusteet miksi liian aikaisin esitetty ratkaisu ei ole hyvä asia myyjän kannalta. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Luoma, myynti, markkinointi, myyntityö, kehittyminen |
Älä hoe omaa totuttasi kuin levysoitin - kuuntele kuuroutuaksesiPerjantai 19.2.2016 - Juha Ahola Meillä kullakin on omat ongelmamme. Käymme itsemme kanssa Jaakobin painia milloin minkäkin ihmissuhteisiin liittyvän haasteen kanssa – puoliso, vanhemmat, sisarukset, ystävät… Se, joka kokee ongelman, yrittää löytää mielenrauhan selittämällä tilanteita luottamilleen ihmisille. Usein kuitenkin haasteena on se, että vaikka puhuminen, avautuminen, helpottaa niin samalla ongelman omaavalla ihmisellä jää levy päälle. Silmät ja korvat kutistuvat ja suu kasvaa moninkertaiseksi. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, kehittyminen, itsensä kehittäminen, keskustelu, dialogi, vuorovaikutus |
Hulluutta on olla oppimattaTiistai 8.9.2015 - Kari Vahtolammi Aika usein kuulee valitusta siitä, että työ on rasittavaa, turhauttaava tai tylsää. Ja melkein samaan hengenvetoon puhutaan siitä, että halutaan vaihtaa työpaikkaa. Ja kun kysyy, että millaista paikkaa haet, niin vastaus on aina että nykyistä vastaavaa mutta parempaa. ”Hulluutta on se, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia.”, Alber Eistein Voisiko olla, että palkkapohdinnan sijaan joskus kannattaisi pohtia mitä työltään haluaa. Eli etsiä niitä muitakin motivaattoreita kuin työsuhdebemari tai iso palkka. Eli etsiä niitä töitä joista saa aitoa tyydytystä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, työ, työnteko, työyhteisö, oppiminen, kehittyminen |
Huoneistojen vuokraus ja KaizenTiistai 28.7.2015 - Kari Vahtolammi Jari Parantainen ottaa omassa Pölli tästä- blogissaan kantaa siihen, että väliaikaisten asuntojen vuokraus on omalla tavallaan hunningolla. Eli hänellä on melkoisen negatiivinen kokemus väliaikaisen huoneiston vuokraamisesta. Asunto ei tainnut ihan vastata laatuluokituksia. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu |
Myyjä, yrittäjä, näin saat tasaisuutta myyntiinPerjantai 24.7.2015 - Juha Ahola Haluatko olla tehokas ja saada aikaiseksi? Haluatko mieluummin jonkinlaista tasaisuutta poukkoilevuuden sijaan? Olisiko parempi, että 5 uutta asiakasta pyytäisi tarjousta päivittäin kuin, että yhtenä päivänä tulisi 25 tarjouspyyntöä ja muina päivinä on hiljaista? Tai että yksi viikko olet tarjouspyyntöjen kanssa ihan tupella ja kolme viikkoa on hiljaista? Kysymykset ovat retorisia ja jokseenkin mustavalkoisia, mutta pointtina on se, että poukkoilevuudelle on syynsä, muukin kuin rytmitalous. Tai ainakin epätasaisuutta vastaan voi kamppailla ja hommaa ottaa omiin käsiin, kun ymmärtää, mitä ovat aktiviteetit ja rutiinit sekä suunnitelmallisuus. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, myyjä, kehittyminen, myynnin kehittyminen, tehokkuus |
Oppia ikä kaikki, mutta onko se sallittuaTiistai 19.5.2015 - Kari Vahtolammi Olen aika pitkään seurannut LinkedInissä erilaisia keskusteluita liittyen rekrytointiin, työpaikan hakuun, testaukseen ja muihin hr- puolen asioihin. Eli oma kiinnostus on pelkän koodaamisen lisäksi kääntynyt kohti johtamista ja hr- toimintoja. Keskusteluissa on aika usein ilmennyt samankaltaiset ongelmat eli laaja-alainen osaaminen ja projektista toiseen hyppiminen nähdään negatiivisena asiana. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu |
Myyjän evoluutio askel askeleelta!Perjantai 24.4.2015 - Juha Ahola Myyjä kehittyy työssään askel askeleelta. On mahdollista, että myyjä jämähtää tietylle tasolle. Toisaalta vaikkapa 1. vaiheen kohdalla moni myyjä heittää pyyhkeen kehään alkuinnostuksen jälkeen. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, myynti, myyjä, kehittyminen, myynnin kehittyminen |
Kaizen - jatkuvaa kehittymistäTiistai 14.4.2015 - Kari Vahtolammi Lähes kaikissa organisaatioissa puhutaan jatkuvasta kehittymisestä. Ja kehittymistä tehdään harppauksittain eli pidetään vuosittain kehityspäiviä, joissa pohditaan mihin suuntaan menisimme. Eli kehittymistä pyritään tekemään suurilla askeleille. Mutta kehittyminen tapahtuu parhaiten silloin, kun se tehdään aina ongelman löytyessä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kari Vahtolammi, kaizen, kehittyminen, oppiminen, ongelma, ratkaisu |
Positiivinen turhautuminen hiki päässä kuokkiaPerjantai 20.3.2015 - Juha Ahola Pellolla uurasti sinnikäs ja uuttera työmies. Hän kuokki perunoita kovaa tahtia kuokallaan. Miehen tekniikka näytti optimaalisen hienolta ja harjoitellulta. Kaikesta päätelleen hän oli kokenut perunan kuokkija. Eräs ohikulkija pysähtyi pellon viereen toviksi. Hän kysyi kuokkamieheltä, eikö tämä voisi olla tehokkaampi. Kuokkamies vastasi, että hän kyllä tekee parhaansa, on ahkera ja omasta mielestään hänellä on erinomainen tekniikka kuokkia perunoita. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, aikaansaaminen, kehittyminen, tehokkuus |
Älä lupaa mahdottomia ja aja itseäsi umpikujaan!Perjantai 6.2.2015 - Juha Ahola Eräille koulutuspäiville, joille osallistuin, minulta pyydettiin erillinen puheenvuoro. Aihena oli: "Miten myydä tuote x?" ja aikaa varattu 45–60 minuuttia. Koulutuspäivän ohjelma oli varsin tiivis ja toinen koulutuksen järjestäjistä kysyi aamupäivällä pari tuntia ennen osuuttani, onnistuisiko vetää oma setti 30 minuuttiin. Lupasin innokkaasti, että pystyn luovimaan tilanteen mukaan, kyllähän se passaa! Lähdin liikkeelle samoilla slideillä osuuteeni. Hoputin ja kiiruhdin aikataulun kanssa, jotta ehdimme mahdollisimman paljon, mutta kylläpä se kävi selväksi, että 30 minuuttia oli aivan liian vähän aikaa osallistavaan tyyliini, kun vuorovaikutusta luonnollisesti syntyi. Yritin kuitenkin ehtiä mahdollisimman paljon ja aika ylittyi eikä kaikkia asioita ehditty käsitellä. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, esiintyminen, itsensä kehittäminen, kehittyminen, oppiminen |
Blogin kirjoittamisen vaikeudestaTiistai 4.2.2014 - Kari Vahtolammi Blogin kirjoittaminen on loppujen lopuksi hyvin vaikeata. Itsellä on kaksi suurta estettä asialle: osaanko sanoa mitään kehittävää sekä vertaaminen muiden blogeihin. Eli perinteisesti suomalainenhan on tottunut pitämään kynttilää vakan alla ja myöskin on aika vaatimaton. Onneksi jopa kotimaisten blogien joukossa on niitä, joiden kirjoittajat ovat ylpeitä tuotoksestaan ja julkaisevat tekstejä esimerkiksi kirjan muodossa. |
2 kommenttia . Avainsanat: Kari Vahtolammi, blogi, kirjoittaminen, kehittyminen, kieli |
Mikä saattaa herättää aivonystyrät kehittämään yrityksen toimintoja?Perjantai 6.12.2013 - Juha Ahola Kuulin eräästä yrityksestä, jossa tyypillisen aloitelaatikon (jossa esitetään uusi ratkaisuidea) sijaan palkitaan sekä ongelman esittäjä että ongelman ratkaisija, mikäli asia on keskeinen ja hyödyllinen yrityksen toiminnan kannalta. Usein näemme ongelmakohtia helposti arkisessa työpäivässä ja niistä puhutaan kuppikunnissa jupisten. Ongelmien ratkaisijat ja etenkin toimeenpanijat puolestaan ovat kortilla. Olisiko siis fiksua kannustaa nostamaan keskeisimpiä ongelmia esiin, tehdä siitä hyväksyttävää ja jopa toivottavaa siten, että ongelman esittäjällä ei tarvitse siis olla ratkaisua. Nurkkakuntaisista jupinoista todennäköisesti nostetaan vain tärkeitä ongelmia esiin. |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Ahola, osaaminen, kehittyminen, itsensä kehittäminen |
Onnistuneet tavoitteet: Realismi lyhyellä aikavälillä, rohkeus pitkällä aikavälillä!Torstai 9.5.2013 - Hans-Peter Siefen Johtoryhmäkehittäjä Jarmo Manner kirjoitti hiljattain suositun blogitekstin: Tavoitekiima tuhoaa onnistumiset. Kirjoitus oli mielenkiintoinen ja siinä oli hyviä ajatuksia. Haluan kuitenkin pureutua pariin ajatukseen, jotka mielestäni olivat vaarallisia. Blogissa Jarmo toteaa, että väite tavoitteiden merkityksen suuresta voimasta lepää täysin ilmassa. Jarmo on väärässä. On tietysti olemassa monenlaisia tutkimustuloksia (ja jopa olemattomia legendoja), mutta tässä muutama fakta: |
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hans-Peter Siefen, tavoite, tavoitteet, työ, työura, osaaminen, kehittyminen |
Y-sukupolvi haastaa esimiesten johtamistaidotMaanantai 17.9.2012 - Ulla Vilkman Paljon on puhuttu Y-sukupolvesta ja sen erilaisuudesta. Joidenkin näkemysten mukaan, sukupolvi ei kuitenkaan ole mullistavan erilainen, sillä tietynlainen kapina ja vapaudenkaipuu kuuluu nuoruuteen: jokaisella sukupolvella on halu tehdä asioita toisin kuin vanhempansa. Eroja aiempiin sukupolviin kuitenkin on ja se vaatii työelämältä ja erityisesti organisaatioilta kykyä muuttua. |
4 kommenttia . Avainsanat: Ulla Vilkman, esimiestyö, johtaminen, kehittyminen, koulutus, kunnianhimo, tunneäly, vuorovaikutustaidot, y-sukupolvi |
Firma ei tee mitäänTiistai 12.6.2012 - Olli Linjala Usein kuulee sanottavan kuinka firma myy, firma palvelee, firma maksaa tai sitten firmat ovat jopa asiakkaita. Totuus on kuitenkin se, että ihmiset tekevät. Olemme kehitelleet oivan tavan paeta vastuuta menemällä kilpien taakse piiloon. Työyhteisön hyvinvoinnin kehittämisessä on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen sen ihminen ymmärtää olevansa firman tärkein henkilö. Todellinen vastuunkantaja. |
1 kommentti . Avainsanat: Olli Linjala, työyhteisö, työ, asenne, kehittyminen, etu, yritys, rutiinit |
Miksi valmentautua, kun koulut on jo käyty?Maanantai 18.7.2011 - Hans-Peter Siefen Suomalainen koulujärjestelmä on maailman paras. Kuulimme tämän jälleen pari kuukautta sitten, kun Newsweek julkaisi Suomen maailman parhaaksi maaksi syntyä. Voimme kaikki siis olla onnellisia syntymästämme tähän satumaisen kauniiseen maahan, jossa kaikki asiat ovat hyvin ja on turvallista. Se miten ne ovat tulevaisuudessa meillä kullakin, riippuu meistä itsestämme. |
7 kommenttia . Avainsanat: Hans-Peter Siefen, koulutus, kehittyminen, ongelmanratkaisu, valmentautuminen, elämänkokemus, yhteistyö, asenne |