Kriisimaiden on palautettava kilpailukykynsäKeskiviikko 9.11.2011 - Heikki Ikonen Euromaiden kriiseistä on vaahdottu pari vuotta aamusta iltaan, mutta yksi ulottuvuus on jäänyt liian vähälle huomiolle. Kreikassa kuten muissakin ylivelkaantuneissa maissa palkkakustannukset ovat nousseet viimeiset kymmenen vuotta selvästi kiivaammin kuin työn tuottavuus. Se toki pitää aikansa yllä talouskasvua ja ostovoimaa, mutta palkkatason nousun rahoitus velalla johtaa väistämättä kilpailukyvyn heikentymiseen ja massiiviseen kauppataseen vajeeseen. |
|
5 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, euro, kreikka, palkkakustannukset, tuottavuus, työ, rahoitus, palkkasopeutus, kustannustaso, eu |
Asiakkaan kokemus ratkaiseeMaanantai 7.11.2011 - Tapio Rissanen Palvelun huonous tai hyvyys on viime kädessä asiakkaan kokemus. Palvelun tuottajalla on usein hieman erilainen näkemys palvelun onnistumisesta. Asiakkaan arvioinnin perusta on usein palvelukokemus, – tilanteesta syntynyt tunne, johon liitetään palvelusuoritteeseen liittyviä odotuksia ja käytännön havaintoja. Tuottaja arvioi palvelua omien kriteeriensä mukaisesti. Arvioinnin perustaksi nousee usein käytetyt voimavarat ja asiakkaan kokemus mittapuuna unohdetaan tai sitä vähätellään. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
Rahat loppuKeskiviikko 2.11.2011 - Kari Uoti Kreikkalaiset sairaalat eivät saa enää lääkkeitä, koska valtion luotto on loppu. Sveitsiläiset lääkeyhtiöt tekevät businesta eivätkä anna tavaraa ilmaiseksi koukkunokille, jotka eivät ole hoitaneet omia finanssejaan, tai ovat hoitaneet, mutta hiukan lavealla pensselillä niin, että luotoista alaskirjataan puolet, jotta lopuista saisi edes osan. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, Kreikka, talous, raha, euro, valtio, luotto, julkinen sektori, eläkeyhtiöt, pankit |
Palveluelinkeinojen paradoksiMaanantai 31.10.2011 - Tapio Rissanen Palvelutuotteen käsitteeseen mieltämiseen ja ymmärtämiseen liittyy Suomessa monia ongelmia. Meillä on muodostunut kieleemme yleisesti hyväksytty käsite: "palveluelinkeinot". Elämämme arjessa koko palveluelinkeinojen alueen pääsuunta on kuitenkin ollut, paradoksaalista kyllä, siirtyminen itsepalveluun. Näin on käynyt päivittäistavaraliikkeissä, ravintoloissa, pankeissa jne. Olisi jo paikallaan pohtia tältä osin käsitetarkennuksia. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
Henkilökuntaa ei kiinnostaKeskiviikko 26.10.2011 - Olli Linjala Kun yrityksen koko henkilökunnalle tarjotaan mahdollisuutta löytää ajatuksia oman työyhteisönsä taloudellisen ja henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen, vaikka aivan ilmaiseksi, niin vastauksena usein on, että porukka ei kiinnostunut asiasta. Kenen pitää silloin katsoa peiliin - ja pitkään? |
|
8 kommenttia . Avainsanat: Olli Linjala, henkilökunta, kehittäminen, työyhteisö, johtajuus, esimies, kuunteleminen, kannustus, luottamus, hyvinvointi, kielteisyys, onnistuminen, johtamistaito |
Hyvä palvelu on kuin mittatilauspukuMaanantai 24.10.2011 - Tapio Rissanen Palvelu ja erityisesti hyvä palvelu koetaan erittäin tavoiteltavaksi arvoksi. Se tehdään asiakasta varten, parhaimmillaan asiakkaan "mittojen mukaan kuin mittatilauspuku". Hyvän palvelun tavoitteeseen viittaavat jokseenkin kaikki kuluttajatutkimukset, samoin yritysten, laitosten, paikkakuntien tai järjestöjen teettämät omat kehittämishankkeet. Mutta niin kaukana on tavoite. Arjen todellisuudessa hyvä palvelu niukkuushyödyke. Palvelua ei voi tehdä varastoon eikä säilyttää siellä, vaan hyvä palvelu luodaan yhdessä asiakkaan kanssa kaupallisessa vaihdantatilanteessa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
RAY:tä ja vähän väkivaltaaPerjantai 21.10.2011 - Kari Uoti Pelitoiminnan kautta kerätyt varat ohjataan suomalaiseen hyvinvointiin: avustuksina sosiaali- ja terveysalan järjestöille sekä Valtiokonttorin kautta sotiemme veteraaneille, väitetään Ray:n sivuilla, rahat kerätään vastuullisesti ja jaetaan tarvitseville. No nyt niitä on jaettu poliitikoille, jotka takaavat RAY:n monopoliaseman rahapelitoiminnassa. Tarvitseville kerättäviä rahoja ei ole tarkoitettu poliittisen toiminnan tukemiseen. |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, RAY, avustus, avustukset, politiikka, väärinkäytös, rikos, väkivalta, laki, tuomio |
Muista, että olet itsellesi tärkeinKeskiviikko 19.10.2011 - Ilkka Koppelomäki Kuulin viikonloppuna, että pappani on todella huonossa kunnossa. Viimeiset kuukaudet olen pitänyt vauhtia päällä niin, että en ole käynyt kotiseudullani pariin kuukauteen katsomassa isoja vanhuksia. Mulla siis on sekä äidin että isän vanhemmat elossa ja vielä olleet viime aikoihin asti todella hyvässä vedossakin. Mummo täytti helmikuussa 80 ja ostin hänelle trampoliinin. Sanoin, että jokaisella itseään kunnioittavalla 80-vuotiaalla mummolla tulee olla oma minitrampoliini. Jopa lonkkavaivainen mummonikin saa sillä kehoon liikettä ja mieleen virkeyttä ja on muuten tosi hyvä tasapainollekin. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Ilkka Koppelomäki, asenne, motivaatio, jaksaminen, vapaa-aika |
Hyvä palvelu on kuin mittatilauspukuMaanantai 17.10.2011 - Tapio Rissanen Elämme Suomessakin jälkiteollisessa palveluyhteiskunnassa, mutta asiakkaiden kokemusten mukaan markkinoilla on suuri pula hyvästä palvelusta. Yrityksiä ja niiden työntekijöitä "kasvatettiin" useita vuosikymmeniä vähentämään palvelua ja siirtymään itsepalveluun. Asenteita ohjasi tähän suuntaan mm. käydyt "piikakeskustelut", jossa palvelu leimattiin ihmisarvoa alentavaksi työksi. Samaan suuntaan ovat lisäksi vaikuttaneet myös työn tuottavuusvaatimuksen kasvu, työvoimapula, työn valtavat sivukulukustannukset sekä palvelutyöllä tehtyyn lisäarvoon kohdistunut ankara verorasitus. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tapio Rissanen, asiakaspalvelu, palvelu, työ, asenne |
Eläkkeet ja sijoitusten tuototPerjantai 14.10.2011 - Juha Vahe Aivan ensimmäiseksi on todettava, että kaikkein viisainta olisi vaieta koko asiasta. Aihe on epämiellyttävä ja epämiellyttävistä asioista on parasta olla hiljaa. Tämänhän poliitikot hallitsevat ihailtavan hyvin. Työntekijä maksaa palkastaan eläkevakuutusmaksua iästä riippuen 4,7 % tai 6,0 % vuonna 2011. Työnantajien ja yrittäjien eläkevakuutusmaksut ovat moninkertaisia, mutta niistä harvemmin puhutaan mitään. Julkisessa mielipiteessä hallitseva käsitys on, että työntekijän noin viiden prosentin maksulla eläke tulee kuin Manulle illallinen. |
|
10 kommenttia . Avainsanat: Juha Vahe, eläke, eläkkeet, elävakuutusmaksu, eläkeikä, sijoittaminen, sijoitus |
Koulutus vaatii muutakin kuin massaluennonTiistai 11.10.2011 - Heikki Ikonen Olen osallistunut elämäni mittaan erinäiseen määrään seminaareja kirjavilta elämänalueilta, kirjallisuustieteestä bisnekseen. Olen myös vertaillut kokemuksiani toisten kanssa. Useimmat jakavat kanssani käsityksen, että suurten tilaisuuksien massaluennoilla on aika vähän tekemistä koulutuksen kanssa, vaikka ne sellaiseksi määritellään. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, koulutus, seminaari, luento, massaluento |
Mitäs se myynti oikein onkaan?Maanantai 10.10.2011 - Pauli Vuorio Myynti on monestikin aggressiivista ahkeruutta vaativa asia. Ahkera, aktiivinen myyjä päihittää vähemmän ahkeran, elleivät myyntitaito tai muut ominaisuudet eroa järisyttävällä tavalla. Kun määrää on tarpeeksi, saadaan samalla harjoitteita, toistoja, jotka tuovat kokemusta ja rutiineja selkäytimeen. Myynti on asennelaji. Kun on rakentava asenne ahkeruuteen ja oman työn arvostamiseen, tuloshakuinen pääsee jo hyvään alkuun ja usein paljon pitemmällekin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Pauli Vuorio, ethos, logos, pathos, myynti, myyntityö, huippumyyjä |
Yrityksen vastuulla on monta puoltaPerjantai 7.10.2011 - Heikki Ikonen
Suomen yrittäjäyhteisön Tuottava vastuullisuus -seminaariin Jyväskylässä lokakuun taitteessa oli saatu arvovaltainen luennoitsijakaarti, sokerina pohjalla Yhdysvaltojen entinen varapresidentti Al Gore. Seminaarissa käsiteltiin yritysten vastuuta ja arvoja. Keskeiseksi teemaksi nousi ympäristö, etenkin ilmastomuutos. Gorelle aihe on läheinen jo vuosikymmenten ajalta. Hän on kirjoittanut aiheesta parikin kirjaa, sekä tähdittänyt aiheesta tehdyn dokumentin An Unconvinient Truth - Epämiellyttävä totuus. Se oli Goren puheen otsikko myös Jyväskylässä. Laajalla fakta-aineistolla varustettu esitys kävi läpi ilmastomuutoksen vaikutuksia systemaattisesti, onhan Gorella vahva tutkijatausta. Politiikan raskassarjalaisena Gore painotti yhteiskunnallisia päätöksiä kaikilla tasoilla, kansainvälisistä sopimuksista alkaen. Mutta ilmastomuutos on myös yritysten ongelma, joten talouselämän on oltava osa ratkaisuakin. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, Nordic Business Forum, Tuottava vastuullisuus, Al Gore, Les Brown, Jyväskylä, seminaari |
Hurmoshenkeä vakavien aiheiden parissaKeskiviikko 5.10.2011 - Heikki Ikonen
Suomen yrittäjäyhteisön järjestämä Tuottava vastuullisuus -seminaari Jyväskylän paviljongissa keräsi kunnioitettavat 1800 vierasta. Kaksipäiväisen tapahtuman tunnelma oli kauttaaltaan innostunut. Pääpuhujan, Nobel-palkitun Yhdysvaltojen entisen varapresidentin Al Goren esityksen päätteeksi tunnelma kohosi kattoon kuin rockfestivaalissa. Spontaaneja aplodeja saivat osakseen muutkin luennoitsijat, vaikka moni heistä keskittyi tiukasti asiaan yleisöä kummemmin kosiskelematta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Heikki Ikonen, Nordic Business Forum, Tuottava vastuullisuus, Al Gore, Les Brown, Jyväskylä |
Talouskasvu syntyy optimismistaMaanantai 3.10.2011 - Ville Saarikalle Elämme epävarmoja aikoja. Pörssikurssit heilahtelevat voimalla ja euromaat ovat syvällä veloissaan. Jos seuraa mediaa, niin takuulla alkaa tuntea maailmanlopun luissa ja ytimissä. Lopeta. Keskity omaan toimintaasi ja tiedosta se, että mikään ei heilauta sinun talouttasi niin paljon kuin omat valintasi. Optimistinen asenne on lähtölaukaus kaikkeen parempaan. Pessimisti ei pety, mutta ei myöskään saavuta mitään. Kyyninen elämänasenne on takuu varma reitti keskinkertaisuuteen kaikessa, mitä teemme. Jos keskustelet vain vaikeasta taloustilanteesta, niin olet ehdottomasti osa ongelmaa. Anna ihmisille ennemmin toivoa ja virtaa. Optimisti onnistuu ja keskittyy tuottavaan tekemiseen, ei uhkakuvien maalaamiseen. |
|
3 kommenttia . Avainsanat: Ville Saarikalle, yrittäjä, yritys, yritystoiminta, menestys, epävarmuus, asenne, optimismi |
SananvapausPerjantai 30.9.2011 - Kari Uoti Sananvapaus on sitä että saa sanoa mitä mieltä on, sanoa tai huutaa oman itsensä kunhan ei loukkaa toista. Toisen loukkaaminenkin on jossakin tapauksessa sallittua, kun sillä on painava peruste. Puhumattomuus on pahasta. Puhuminen, pahankin puhuminen, toisten shokeeraaminen, on sallittua kunhan joku järki säilyy sanomisessa. Sananvapauden rajat eivät ole kiveen hakattuja. Joskus sallitaan enemmän, joskus vähemmän. Suomessa ollaan korostettu yksityisyydensuojaa sananvapauden kustannuksela, mikä on tuonut meille pyyhkeitä ihmisoikeustuomioistuimesta. |
|
4 kommenttia . Avainsanat: Kari Uoti, sananvapaus, loukkaaminen, loukkaus, shokeeraaminen, kunnianloukkaus, mielipide |
Sähköposti 40 vuotta eikä suottaKeskiviikko 28.9.2011 - Jouni Röksä Sähköposti viettää 40-vuotisjuhliaan lokakuussa 2011. Insinööri Ray Tomlinsonin sadan koodirivin ohjelmalla tehty sähköpostilähetys tapahtui USA:ssa. 40 vuodessa sähköpostista on tullut työelämän keskeinen työväline, monille puhelintakin tärkeämpi. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Jouni Röksä, ajankäyttö, sähköposti, roskaposti, viestintä |
Bisneksen ylistysMaanantai 26.9.2011 - Ville Saarikalle Yritykset ovat saaneet osakseen viime vuosina paljon arvostelua. Ne ovat välttämätön paha, mutta lopulta kyse on vain rahasta ja voitoista. Elokuvat ja menestyskirjat kertovat, kuinka liike-elämän vaikuttajat ja menestyjät ovat kiivenneet huipulle röyhkeydellä ja ahneudella. Yrittäjä edustaa ahneutta ja hänen kättensä jälki on sosiaalisesti tuhoisa. |
|
11 kommenttia . Avainsanat: Ville Saarikalle, bisnes, yritys, yrittäjä, yrittäminen, menestys, menestyjät, Suomen yrittäjäyhteisö |
Herätys, EU!Keskiviikko 21.9.2011 - Heikki Ikonen Euroalueella on viime kuukaudet keskitytty säästöohjelmien luomiseen kuluja leikkaamalla ja veroja nostamalla. Mutta velkakriisin akuutti ongelma ei ole valtioiden maksukyvyn ratkaiseva heikentyminen muiden kuin Kreikan kohdalla. Sen ajautumista velkajärjestelyyn markkinat pitävät jo varmana, ja epäluottamus kohdistuu aiheellisesti niihin rahalaitoksiin, joilla tiedetään tai uskotaan olevan liikaa Kreikan velkakirjoja. |
|
2 kommenttia . Avainsanat: Heikki Ikonen, talous, raha, EU, euro, säästöohjelma, Kreikka, velkakriisi, Italia, Espanja, velkasaneeraus, tukitoimet, pankkikriisi |
Kasvokkain viestintä. Ohje nro 1: Kannattaa olla hyvännäköinenMaanantai 19.9.2011 - Pauli Vuorio Muutamakin tutkimus osoittaa, että vauvat katsovat viehättäviä ( sopusuhtaisia jne... ) kasvoja pidempään, kuin arkisia kasvoja. Tässä on tietenkin kyse muista, kuin äidin tai isän kasvoista. Jätetään nämä tutkimukset sitten vaikka arvostamattakin niin, voidaan todeta, että puolueellisuus kauniita kasvoja kohtaan on läpi elämän. Tässä mielessä kovin surullistakin ettei meistä useinkaan tule ajan mittaan "sievempiä" tai "komeampia". |
|
7 kommenttia . Avainsanat: Pauli Vuorio, myynti, kasvot, kommunikaatio, ulkonäkö |